Lapsen oikeuksien viikolla päiväkodissa tempaistiin ja liikuttiin yhdessä

Harmaana marraskuun aamuna tamperelaisen päiväkodin piha täyttyy jännittyneistä ilon kiljahduksista, kun Etsijät-ryhmän jäsenet lähtevät jonossa marssimaan läheiseen metsikköön rakennetulle seikkailuradalle.

Varalan urheiluopiston opiskelija Suvi Lehtoranta näyttää, mitä radalla on tarkoitus tehdä. Ensin hypitään neljän estepuomin yli ja varotaan pudottamasta niitä.

Trapetsilla eli kahden männyn väliin pingotetulla hihnalla tulee tasapainoilla puulta toiselle. Trapetsilla pysymistä helpottamaan on puiden väliin pingotettu myös köysi, josta voi pitää kiinni.

Kolmannella esteellä hypitään kannolta kannolle, minkä jälkeen ryömitään vielä vanteista rakennetun ”tunnelin” läpi.

Metsiköstä siirrytään kentälle, jossa potkitaan ja heitellään palloja maaliin.

Kaikki lapset selviytyvät radasta ilman suurempia ongelmia. Vain trapetsilla pysyminen tuottaa monelle vaikeuksia tukiköydestä huolimatta.

Seikkailurata oli Milja Puusniekan mielestä helppo, sillä hän on tottunut liikkumaan luonnossa. Myös Iida Puulasta rata oli kaiken kaikkiaan hieno. Hän myöntää, että hänellä oli vaikeuksia pysyä trapetsilla, ja hän melkein putosi maahan. Onneksi trapetsi ei ollut kovin korkealla ja opiskelijat tulivat apuun!

Natalia Hämäläinen piti hulavanteista koottua ”tunnelia” radan ehdottomasti parhaana kohtana. Hän paljastaa, että äidillä on kotona kaksikin hulavannetta.

– Minä tykkään kiipeillä puissa ja olen hyvä tasapainoilemaankin, Hämäläinen lisää ja hyppää sanojensa vakuudeksi isolta kiveltä toiselle.

Sabri Massoud on radasta niin energisoitunut, että haluaisi vielä kiivetä puuhunkin. Opettaja Sanna Sajakorpi ehdottaa, että Massoud voi tulla kiipeilemään metsään myöhemmin vaikka äitinsä kanssa. Pallotehtävät ovat Massoudin mielestä erityisen helppoja, sillä hän pelaa jalkapalloa joukkueessa.

Sabri Massoud selvittää leikiten ensimmäisen esteradan. Opettaja Sanna Sajakorpi kannustaa seikkailijoita.

Myös Helena Kaggwa on pallojen kanssa taitava ja osuu maaliinkin muutaman kerran.

– Minä osaan! Kaggwa iloitsee.

Seikkailuradan päätteeksi palataan metsikön keskellä olevalle kukkulalle, jossa saadaan lämmintä mehua. Vesi lämmitetään trangiassa. Sellaista ei moni lapsista ole aiemmin nähnyt. Ei myöskään Puusniekka, joka kiittelee, että mehu on sopivan lämmintä, eikä yhtään polta suuta.

– Se on käsilämmintä, täsmentää Puula.

Seikkailuratojen suunnittelussa piti ottaa huomioon käyttäjien ikähaarukka alle yksivuotiaista eskari-ikäisiin, kertoo opiskelija Suvi Lehtoranta. Esimerkiksi trapetsi ei sovi pienimmille. Sen toteutus ei ollut Lehtorannan mielestä nytkään ihan onnistunut, koska hihnaa ei saatu pingotettua riittävän kireälle.

Opiskelijat olivat hyvin tyytyväisiä päiväkodeissa järjestämiinsä tapahtumiin, koska saivat niissä aitoa kokemusta pienten lasten liikuttamisesta. Uutta oli myös yhteistyö maahanmuuttajataustaisten lasten kanssa, koska yhteisen kielen puuttuessa piti keksiä vaihtoehtoisia kommunikaatiokeinoja.

Kun yhteinen kieli puuttui, piti keksiä vaihtoehtoisia kommunikaatiokeinoja.

– Oli myös joitakin liikuntarajoitteisia lapsia, joille piti miettiä toisenlaisia harjoitteita.

Varhaiskasvatuksen opettaja Sanna Sajakorven mukaan Hervannan päiväkodissa järjestetään usein erilaisia jumpparatoja ulkona ja sisällä. On kuitenkin hyvä, että lapsia ohjaa joskus joku muu, jolloin opettaja voi havainnoida eri tavalla ”omia” lapsiaan.

Etsijät-ryhmä on integroitu ja siksi tavallista pienempi. Kommunikoinnissa voidaan käyttää apuna kuvia ja tukiviittomia.

Hervannassa asuu paljon maahanmuuttajataustaisia perheitä. Erilaisten kulttuurien ja perheiden kasvatusperinteet poikkeavat toisistaan liikunnan suhteen, joten perheille tiedotetaan yleensä etukäteen, mitä lasten kanssa on tarkoitus tehdä.

– Oli myös joitakin liikuntarajoitteisia lapsia, joille piti miettiä toisenlaisia harjoitteita.

Koska päiväkodeissa ei ole koulujen tapaan varavälineiden varastoa, yleensä suositaan ilman välineitä toteutettavia liikuntamuotoja. Luonnossa voidaan pomppia kantojen päällä, kiipeillä kivillä, leikkiä puuhippaa tai ”ei saa koskea juuriin” -leikkiä.

Liikunta edistää monin tavoin oppimista: se opettaa kuuntelemaan ja noudattamaan ohjeita, ottamaan huomioon toiset ja odottamaan omaa vuoroa. Pettymyksen sietokykykin kasvaa, sillä kaikki eivät ole voimiensa ja taitojensa suhteen samalla viivalla.

– Liikunnan jälkeen päivälepokin maistuu paremmin, ja aivot saavat tarvitsemansa rauhoittumistauon päivän touhuista.

Lapset ovat yleensä luonnostaan liikunnallisia.

– Onkin tärkeää vahvistaa sitä, että liikunta jää pysyväksi osaksi lapsen arkea, Sajakorpi muistuttaa.

Lapsilla on pienestä jännityksestä huolimatta hauskaa. Sabri Massoud purkaa välillä jännitystä open sylissä, mikä naurattaa Natalia Hämäläistä.

Iida Puula konttaa taitavasti tunnelin päästä päähän takertumatta kiinni vanteisiin.

Lapsen oikeuksien liikuntaviikosta voi tulla pysyvä ilmiö

Urheiluopistot ry:n 11 opistoa järjesti marraskuussa Lapsen oikeuksien viikolla tapahtumia päiväkodeissa eri puolilla Suomea. Ohjelma oli koottu yhdessä viikon teeman #mullaonväliä #sullaonväliä sekä urheiluopistojen liikkumista painottavien teesien hengessä.

Varalan urheiluopiston opiskelijat toteuttivat viikon aikana kuudessa tamperelaisessa päiväkodissa erilaisia liikuntatapahtumia.

– Saimme päiväkodeilta kiittävää palautetta muun muassa siitä, että henkilöstökin sai omaan työhönsä uusia ideoita ja työkaluja, kertoo liikunnanopettaja, erityisopettaja Ursula Haapanen.
Urheiluopistot valmistivat henkilöstölle myös verkkopohjaisen koulutuksen, joka tukee lasten havainnointia liikunnan näkökulmasta.

Tapahtumaan osallistuneista opiskelijoista tulee liikuntaneuvojia. He saivat päiväkodeissa uudenlaista näkökulmaa liikunnan ohjaamiseen ja arvokasta kokemusta aivan pienten lasten kanssa toimimisesta.

Haapanen uumoilee, että Lapsen oikeuksien liikuntaviikosta tehdään urheiluopistoissa pysyvä tapahtuma.

– Lasten liikuttaminenhan on kaikkien urheiluopistojen toiminnan lähtökohta, Haapanen sanoo.