Kun lapsi kiukuttelee

Kun perheessä on 5-vuotias, 3-vuotias sekä 1,5-vuotiaat kaksoset, arkeen mahtuu vauhtia, vaarallisia tilanteita ja hermojen kiristymistä.

– Peruskamppailua käydään päivittäisrutiineissa, kuten pukeminen, siirtymiset, nukkumaanmeno. Silloin, kun isompi riepottaa pienempäänsä eikä tottele kieltoa, turhauttaa pohtia, montako toistoa tarvitaan, että tulosta syntyy. Eihän tämän ikäisen kanssa ole muuta kasvatuskeinoa kuin keskustelu, neljän lapsen äiti Saara Soutamo huokaa.

– Raivoa nopeimmin nostaa ylimielisyys, kuten kielen näyttäminen tai nimittely. Välillä asiat menevät toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Joskus ehtii muualle sammuttamaan tunteitaan – ellei, niin räjähtää.

Huutoa vastaan voi suojautua vastamelukuulokkeilla.

Kiukku on jäävuoren huippu

Perinteisesti kiukkua on pidetty lapsen ”tuhmuudesta” tai ”uhmasta” nousevana kielteisenä tunteena, joka pitäisi oppia nielemään tai piilottamaan.

– Kiukkua on ymmärrettävästi vaikea kohdata omassa lapsessa, ellei sitä voi sallia itselleen, perhepsykoterapeutti Heli Pruuki perustelee.

Tunnetaitojen opettaminen lapselle lähteekin aikuisen omien tunteiden ja niiden taustalla olevien tarpeiden tunnistamisesta ja itselle suomisesta. Tunne voi tuntua hyvältä tai pahalta, muttei ole sitä itsessään. Kiukkukin on oikeutettu ja mielekäs reaktio johonkin tapahtuneeseen tai tulkintaan siitä.

Helposti aggressiona ilmenevä tunne on syvemmältä nähtynä usein haavoittuvuuden, kuten pelon, pettymyksen, surun tai yksinäisyyden suojatunne. Monikerroksisuuden ymmärtäminen auttaa aikuista hyväksymään tunteen ja löytämään siihen oikean suhtautumistavan.

– Kun tajuaa lapsen olevan keskellä jotain hänen omaa ongelmaansa, kumpuaa itsestä kummasti empatiaa, Saara Soutamo vahvistaa.

1,5-vuotiaat kaksoset saavat kuopuksina joskus isommilta sisaruksiltaan turhan rajua huolenpitoa. Äitiä tarvitaan silloin rajojen vetäjäksi ja lohduttajaksi.

Kiukku huipentuu itkupotkuraivariin

Jokainen vanhempi tietää, että kiukuttelevan lapsen kanssa tulisi ”pysyä aikuisena” ja että lapsi oppii tunnetaitoja havainnoimalla vanhempiaan. Mutta kun tilanne on päällä, on vaikea tarttua syy–seurausyhteyksiin.

Jos lapsi puree toista, tapaa tuskin on opittu vanhemmilta.

– Räjähdyksen jälkeen tulee häpeä ja katumus: annoinpa taas hienon mallin. Tosin tulee malleja muualtakin. Neuvolassa todettiin, että jos lapsi puree toista, tapaa on tuskin opittu vanhemmilta. Eli ihan kaikesta ei tarvitsisi kantaa syyllisyyttä, Saara Soutamo pohtii.

– Joskus auttaa huumori. Ärtymyksen keskellä voi onnitella itseä: lapsen oma tahto kehittyy normaalisti. Huutoa vastaan voi suojautua vaikkapa vastamelukuulokkeilla, Heli Pruuki ehdottaa.

Myös tunnemyönteisyyden yleinen lisääntyminen olisi tarpeen: kiukkukohtausta kaupassa ei pitäisi paheksua vaan tarjota myötätuntoista hymyä tai auttavaa kättä. Sillä päästäkseen tilastaan eteenpäin lapsi tarvitsee aikuista.

– Itkupotkuraivari vie lapsen turvattomuuden tilaan. Erityisen pelottavaa lapsesta on olla vihainen läheiselle aikuiselle: ehkä hän ei rakasta minua enää. Kiukun kaaoksessa lapsi on avuton ja purkauksen laannuttua usein kuin kuopassa, josta on vaikeaa päästä yksin pois.

Lapsen vienti jonnekin yksin rauhoittumaan ei ratkaise vaan mutkistaa tilannetta.

– Lapsi ei opi käsittelemään tunnetta vaan sen, että vaikea tunne aiheuttaa hylkäämisen. Kokemuksen satoa korjataan parisuhteessa: ei osata jakaa tunteita ja tarpeita vaan ainoastaan sulkeutua pahaan oloon.

Saara Soutamo pyrkii purkamaan haasteelliset tilanteet esikoisen kanssa kasvatuskeskusteluilla rakentavassa hengessä: ”Välillä kyllä turhauttaa toistaa samoja asioita, kun muutosta ei tunnu tapahtuvan vuosikausiin.”

Kiukku kehittää lasta

– Kiukunilmaisut ovat lapselle kehityksen voimavaraa. Yhtä tärkeitä ovat toistuvat kokemukset siitä, että aikuinen kestää hänen tunteensa. Mitään pahaa ei tapahdu, vaikka tunne olisi isokin, Pruuki sanoo.

Myös vanhemmalla on lupa suuttua. On jopa toivottavaa, että lapsi saa aineksia oikean ja väärän hahmottamiselle.

– Lapsi tarvitsee sekä kannattelua että ohjaamista. Tunteesta ja sen ilmaisusta ei pidä rangaista, mutta käyttäytymisen suhteen rajat ovat rakkautta. Tarvitaan tiukat säännöt siitä, ettei toiselle tai itselle saa tehdä pahaa, ei fyysisesti eikä henkisesti.

Aikuisen vastuulla on pitää omat reaktiot hallinnassa.

– Rajan ylittyminen on välillä veteen piirretty viiva. Oma sisäinen lapsi ja vastuullinen aikuinen pitäisi saada kommunikoimaan keskenään.

Miten sisaruksia pitää kohdella?

Ihanteellinen kasvatusopas tarjoaisi toimintamallin kaikkiin haastaviin tilanteisiin. Sitä ei valitettavasti ole: samankaan perheet lapset eivät ole toistensa klooneja.

– On kovaa myöntää, että jonkun lapsen kanssa oma luonne osuu paremmin yksiin kuin toisen. Ja että tilanteen kärjistyessä yhden kanssa löytää rakentavan ratkaisun ja toisen kanssa tahtoo räjähtää. Vanhemmuus on sen puntarointia, miten hyvin tunnen lapseni. Mikä on kullekin heistä hyväksi? Heli Pruuki muistuttaa.

Sisarusten tasapuolinen kohtelu ei tarkoitakaan samanlaista kohtelua. Suhde jokaiseen lapseen on erilainen. Tärkeää on ymmärtää ja osoittaa, että kyse on kahden osapuolen dynamiikasta, ei lasten vertailusta tai jonkun leimaamisesta hankalaksi.

– Pointti ei ole siinä, onko suhde lapseen helppo vai vaikea, vaan onko se läheinen. Suhde kestää paljonkin hankausta, jos siinä säilyy luottamus, että olemme rakkaita toisillemme.

Parhaimmillaan tunnetaitojen opettelu on lapsen ja aikuisen yhteistyötä.

Tarvitaan myötätuntoa

Erityisen tärkeää on viedä tilanne yhdessä loppuun. Perusteellisten keskustelujen sijaan voi riittää toteamus ”olipa kurja aamu”. Tärkeää on oivaltaa, mistä kiukustumisessa oli kyse. Sovinto tarvitsee myös sanoituksen ”ei ole mitään hätää, kaikki on taas hyvin”. Näin riita ei synnytä lapsessa pelkoa kaiken sortumisesta.

Yhteyden palauttamiseen kuuluu lisäksi kyky pyytää anteeksi – jos siihen on todellista syytä.

– Suuttumista, tunnetta, ei tarvitse pyytää anteeksi, toisen satuttamista kylläkin. Siihen pitää pystyä myös aikuisen. Niin sovinnonteosta ei tule vallankäytön välinettä, Pruuki korostaa.

Eiväthän kaikki aikuisetkaan toimi aina viisaasti. Usein myötätunto, sekä lasta että itseä kohtaan, on paras ja jopa ainoa tie edetä.

– Onnistumisen kokemukset kantavat ja kannustavat. Meidän lapset keräävät tarroja ”sopuleikkitauluun” ja saavat tietystä määrästä palkinnon. Olen miettinyt, pitäisikö luoda itselle vastaava systeemi: merkintä rakentavan ratkaisun löytämisestä. Tietyllä määrällä voisi vaikka keittää päiväkahvit ihan vain itselleen. Ehkä se motivoisi miettimään omaa käytöstä, Saara Soutamo tuumaa.

Vanhemmuuden tärkeimpiä elementtejä ovat turvallisuuden vaaliminen ja yhteyden ylläpito – myös ja etenkin haasteellisten tilanteiden jälkeen. Syli on siihen hyvä paikka tilanteessa kuin tilanteessa.

Lapseni kiukkuaa, hermot menee – 9 vinkkiä!

Kun taaperolle iskee päälle itkupotkuraivari tai murrosikäinen paiskoo ovia, kiukku kytkee pois päältä myös aikuiselta järkevän kyvyn ajatella. Mitä tehdä?

1. Laske kymmeneen – tai sataan. Hengitä syvään. Pistä itsesi, älä lasta, ”jäähylle”. Kerro selkeästi: ”Löydät minut kylppäristä, jätän oven auki.”
2. Älä koske vihaisena lapseen, ellei se ole välttämätöntä turvallisuuden takia. Sulje hetkeksi suusi, jottet sano jotain, mitä myöhemmin kadut.
3. Mieti, mitä tapahtuu. Mille tarvitaan rajat, lapsen vai omalle tekemiselle, ja miten?
4. Älä uhkaa hylkäämisellä tai jätä lasta emotionaalisestikaan yksin.
5. Älä ohjeista tai moralisoi kiukkuista. Vältä väittelyä ja puolustusasennetta. Pääsääntöisesti se vain provosoi.
6. Luo turvaa äänellä, eleillä, katseella ja kosketuksella.
7. Kuuntele ja sanoita lapsen tunnetta. Vahvista kokemusta toistamalla hänen sanojaan: ”Suutuit, koska olin sinusta epäreilu.” Voit liittyä tilanteeseen omakohtaisella kokemuksella: ”Minustakin aikuiset tuntuivat lapsena välillä epäreiluilta.”
8. Palauta yhteys. Tarjoa syliä ja lohtua. Ole vanhempana aloitteellinen. Anna lapsen kertoa tilanteesta, ja kerro, mihin itse reagoit. Pyytäkää tarvittaessa anteeksi. Kerro lapselle, että kaikki on nyt hyvin.
9. Pohtikaa, mikä auttaisi silloin, kun vasta alkaa harmittaa. Lempilelu, lempipaikka, kertominen aikuiselle? Mitä vihaisena saa tehdä, mitä ei? Lastakin voi auttaa syvään hengittäminen tai kiukun purkaminen vaikkapa huutamalla tyynyyn tai nyrkkeilemällä sitä vasten.

Lähteenä Heli Pruukin ja Päivi Nurmen kirjoittama Vanhemman kiukkukirja (Kirjapaja 2020). Asiaa voi pohtia yhdessä lapsen kanssa Heli Pruukin ja Anita Polkutien kirjan Prinsessa ja herne nenässä (Lasten Keskus 2020) avulla.

Hyvä lukija,  

Lastensuojelun Keskusliiton julkaisema Lapsen Maailma -lehti on journalistisin periaattein toteutettava aikakauslehti, joka katsoo maailmaa uteliaan lapsen silmin. 

Tue Lastensuojelun Keskusliittoa sekä laadukasta journalismia tilaamalla Lapsen Maailma – joko diginä tai painettuna lehtenä. 

Hanna Heinonen, päätoimittaja ja Lastensuojelun Keskusliiton toiminnanjohtaja  

Tilaa lehti itsellesi tai lahjaksi