Hyppää sisältöön

Kun koulun rutiinit katkeavat, löytyykö kaikille lapsille tekemistä?

”Toivon, että katsomme ympärillä olevia lapsia ja perheitä ja tarjoamme apua silloin, kun sen tarpeen huomaamme”, kirjoittaa Lastensuojelun Keskusliiton toiminnanjohtaja ja Lapsen Maailman päätoimittaja Ulla Siimes.
Julkaistu
Teksti Ulla Siimes
Kuvat Mara Leppä
Kun koulun rutiinit katkeavat, löytyykö kaikille lapsille tekemistä?

Lapsuuden kesiin liittyy valtavasti hyviä muistoja. Kun suljen silmät, pystyn maistamaan vaniljajäätelöpuikon maun, tuntemaan juuri leikatun nurmikon paljaissa varpaissa, muistamaan tunnelman Polski Fiatin takapenkillä ja kuulemaan hyttysten ininän. Lapsuuden kesät ovat jääneet muistoihin auringonpaisteena, ukkospuuskina ja keskeytymättöminä ulkoleikkeinä.

Monelle lapselle Suomen kesä on varmasti vuoden kohokohta, joka tuo keskeytyksen koulutyöhön. Toivottavasti lämmin sää kannustaa ulkotouhuihin ja mahdollisimman monella perheellä on mahdollisuus viettää aikaa yhdessä loman merkeissä. Jotkut lapset pääsevät kesäleireille, kun jotkut nauttivat kesän vapaudesta ilman harrastuksia.

Koulujen kellojen soidessa kesäloman merkiksi monen lapsen ja perheen todellisuus on kuitenkin toinen. Kun koulun mukanaan tuomat rutiinin katkeavat, lapselle voi olla vaikeaa löytää tekemistä vanhempien työpäivien ajaksi. Perheen talous saattaa joutua tiukoille, kun kouluruokailu keskeytyy. Kesäleireihin tai muihin aktiviteetteihin ei ehkä ole varaa, eikä perheellä ole välttämättä yhteistä lomaakaan. Toisaalta pitkä yhdessäolo voi kärjistää perheen sisäisiä konflikteja. Saattaa myös olla, että lapsen tarvitsemat tuki- ja kuntoutusmuodot jäävät kesälomalle, ja vanhempien saama tuki perheen tilanteeseen katkeaa.

Onneksi lasten moninaisiin tilanteisiin on herätty ja perheiden erilaisiin tarpeisiin on kehitetty toimintaa ja palveluita. Kunnat, seurakunnat ja järjestöt tarjoavat yhteistyössä koululaisten päiväleiri- ja -kerhotoimintaa, leikkipuistoruokailuja on otettu uudelleen käyttöön ja taloudellisten vaikeuksien kanssa kamppaileva perhe voi saada maksuvapautuksen lasten leireistä.

Perheiden kanssa suunnitellaan yhdessä, miten palvelut kannattelevat kesälomakauden yli. Kriisitilanteissa käytettävissä ovat auttavat puhelimet ja palvelut myös kesällä.

Kaikkia perheitä tuki ja apu ei tavoita, eikä palveluita ole kaikkialla saatavissa tarpeeksi. Monen lapsen kesä on turvaton ja täynnä aikuisten murheita. Tekemisen ja turvallisen aikuisen puute saattaa purkautua levottomuutena, tihutöinä, mielenterveyden haasteina tai päihteiden käyttönä.

Soisin jokaiselle lapselle huolettoman kesän täynnä iloa, ystäviä, kivaa tekemistä ja tärkeiden aikuisten seuraa. Kukaan ei voi ratkaista kaikkia ongelmia, joten on aloitettava läheltä. Toivon, että katsomme ympärillä olevia lapsia ja perheitä ja tarjoamme apua silloin, kun sen tarpeen huomaamme.

Nappaa siis naapurinkin lapsi mukaan uimareissulle, laita lapsesi mukaan ylimääräinen keksi kaverille, tarjoa kimppakyytiä kesäleirille ja pysähdy kohdatessa kuulemaan muiden vanhempien kuulumisia. Pienellä eleellä voi olla lapselle valtavan suuri merkitys.

Iloa ja aurinkoa kesään!

Ulla Siimes on Lapsen Maailman päätoimittaja ja Lastensuojelun Keskusliiton toiminnanjohtaja.

Kommentit (0)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *