Koulukotinuoria kasvatettiin Suomessa väkivallalla 1950-luvulla
1950-luvun suomalaiset koulukodit olivat väkivallan läpitunkemia paikkoja. Kasvatus sosiaalisti poikia perinteiseen miehuuteen, johon kuuluvat voima, aggressio ja tunteiden kieltäminen. Väkivalta uhkasi sekä henkilökunnan että muiden poikien taholta.
Pojille tarkoitetuissa koulukodeissa kasvatus oli fyysisesti vahvojen miesohjaajien työtä. Koulukotilapsiin kohdistunut väkivalta saattoi olla täysin ennakoimatonta ja sattumanvaraista, Paula Salenius kuvailee väitöskirjassaan (pdf).
Pedagogisten tavoitteiden kärjessä olivat kuri ja järjestys. Linja heijasti vanhaa kasvatuskäsitystä, joissa pahantapaisten lasten ongelmat nähtiin heidän omina moraalisia ongelminaan.
Salenius tarkastelee väitöksessään yhdeksän koulukotitaustaisen miehen identiteetin rakentumista. Tutkimusta varten haastatellut miehet oli sijoitettu lapsina Järvilinnan vastaanottokotiin ja Pernasaaren koulukotiin 1950- ja 60-luvuilla.
Koulukodin kokeneet miehet kuvasivat koulukodin kaventaneen ja riistäneenkin heidän persoonallisen identiteettinsä kasvun mahdollisuuksia. Kohtelu oli jatkuvaa ajan miesihanteiden testaamista tilanteissa, joissa kasvavat pojat olisivat tarvinneet aikuisen miehen tukea ja ohjausta. Yhteydenpitoa omaan perheeseen ei kannustettu tai se jopa katkaistiin.
1960-luvun puolivälissä koulukotien julkinen arvostelu yltyi ja kasvatusmenetelmät alkoivat muuttua. Arvostelijat kyseenalaistivat sekä patriarkaalisen mieskuvan että mieheksi kasvattamisen keinot. Sisäsyntyisen pahuuden sijaan syitä lapsen häiriintyneeseen käytökseen alettiin etsiä esim. varhaisen kiintymyssuhteen epäonnistumisesta.
Brittibändien suosio vaikutti Suomessakin kasvatusmenetelmiin.
Elämä koulukodeissa muuttui vapaammaksi ja säännöistä neuvotteleminen joustavammaksi. Salenius korostaa uuden nuorisokulttuurin, erityisesti musiikin merkitystä patriakaalisten muurien murtajana. Brittibändien valtava suosio sai monet koulukotinuoret innostumaan soittoharrastuksesta.
Kaikilla tutkimukseen osallistuneilla miehillä oli vaikeuksia sopeutua siviilielämään koulukodista vapautumisen jälkeen. Kertomukset sijoittuvat 1950-, 60- ja 70-luvuille, jolloin koulukodista vapautuneille ei vielä järjestetty jälkihuoltoa.
Miesten kapina ja aggressiivisuus ilmenivät rajuna alkoholinkäyttönä ja rikoksina. Kertomukset kiertyivät lopulta päihteiden kyllästämästä ja rikollisesta elämästä työntekoon, parisuhteeseen ja kotiin. Kaiken ylittäväksi positiiviseksi kertomukseksi nousee läheisen suhteen luominen omiin lapsiin.
Elämä voi eheytyä, mutta traumaattiset koulukotimuistot seuraavat mukana vuosikymmenestä toiseen. Eräs haastatelluista kuvailee yön vaikeita hetkiä:
”Niin kun tossa mainitsin, syystä meijät vietiin sinne, mutta ei meitä ois saanu hakata siellä ja rääkätä henkisesti, että vielä vuosikymmenten jälkeen vielä ollaan unissaan siellä…Älä lyö enää!”
Paula Saleniuksen väitös Koulukotisijoitus ja miehen identiteetin rakentuminen – Tutkimus 1950–60-luvuilla Järvilinnan vastaanottokotiin ja Pernasaaren koulukotiin sijoitettujen miesten elämäkerrallisista narratiiveista tarkastettiin Jyväskylän yliopistossa kesäkuussa.
Lue lisää aiheesta:
Lue Martti Vätön kokemuksista laukaalaisesta Järvilinnan vastaanottokodista Ylen arkistosta (yle.fi)! Hänet sijoitettiin 15-vuotiaana vastaanottokotiin 1960-luvun alussa. Sosiaalilautakunnan mukaan Martin äiti oli kykenemätön huolehtimaan pojastaan, mutta samanaikaisesti kaksi nuorempaa sisarusta saivat jäädä kotiin.
”Olimme numeroita. Se oli Auschwitz-meininkiä.”
”Äiti oli karjakko. Hän heräsi aamuneljältä lypsylle ja tuli sitten kotiin laittamaan lapsille aamupalaa. Isä oli alkoholisti, eikä huolehtinut meistä. Halusin auttaa, jätin koulun kesken ja menin mopolähetiksi autoliikkeeseen. Kouluajoilta oli näpistyksiä: rusina-askeja, Rix-rax-patukoita ja lakupötköjä.”
”Jos joku näkisi minun olotilani kuinka olen sekaisin täällä niin se todestaan hirttäisi itsensä. Nytkin itsen ihan suotta. Kun ne isot hakkaavat vähempiä.”
Artikkelin on kirjoittanut Tuomas Laine-Frigren, joka työskentelee tutkijatohtorina Tampereen yliopistossa. Hänen tuore artikkelinsa Diagnooseista kokemukseen. Lapsuus ja mielenterveys historiallisena ongelmana valittiin Vuoden Tiedekynä -ehdokkaaksi tänä vuonna!
Kommentit (0)