Kolme tarinaa isyydestä: ”On pitänyt oppia kuuntelemaan, kysymään ja keskustelemaan”

”Isyyden odotuksissa on tapahtumassa kulttuurinen muutos”

Hannu Raunismaa, 43, on kymmenen lapsen isä. Kun hän tuli isäksi vuonna 2007, hänestä tuntui, että lapsi toi elämään uudenlaisen rakkauden olomuodon.

‒ Se, miten lapsi rakastuu vanhempaan ja miten vanhempi rakastuu lapseen, on ehdotonta. Se on kokonaisvaltainen tunne, jota on vaikea edes kuvailla. Vaikka lapsia on monta, tunne tulee aina uudestaan. Se, että olen isä, on yksi suurimmista asioista elämässäni. Vaikka en olisi siinä erityisen ansioitunut tai esimerkillinen, isyys on minulle tärkeä asia.

Lapsista nuorin syntyi kesällä 2025. Vauva vie paljon perheen äidin Maijun aikaa. Silloin isän rooli muista lapsista huolehtimisessa korostuu. Isällä on päivän aikana käsiteltävänä monenlaisia kysymyksiä ja tilanteita lastensa kanssa.

‒ Lapsista vanhin on aikuinen, sitten on teini-ikäisiä, lapsia ja ihan pikkuisia lapsia. Vanhempana joudun ja pääsen olemaan aika monena ja mukaan monen näköiseen asiaan.

”Kun olen töissä, minusta tuntuu, että minua tarvittaisiin kotona. Kun olen kotona, tiedän, että töitäkin pitäisi tehdä.”

Perhe asuu Kuopiossa maaseudulla. Tällä hetkellä isän elämässä haastavinta on perhe- ja työelämän yhteensovittaminen. Hannu Raunismaa on yrittäjä, ja hänellä on päävastuu perheen taloudellisesta toimeentulosta.

‒ Kun olen töissä, minusta tuntuu, että minua tarvittaisiin kotona. Kun olen kotona, tiedän, että töitäkin pitäisi tehdä. Se aiheuttaa ristiriitaisia tunteita. Mutta varmaan kaikilla työssäkäyvillä vanhemmilla on samantapaisia ajatuksia ja tasapainoilua.

Hannu ajattelee, että isyyteen liittyvissä odotuksissa on tapahtunut ja tapahtumassa kulttuurinen muutos Suomessa. Nykyisin isän odotetaan osallistuvan lastenhoitoon kuten äidinkin. Samalla hän kohtaa vielä ajattelua, että isän kuuluu vastata perheen toimeentulosta.

Lasten hoivaaminen ja leikkeihin osallistuminen on aina ollut hänelle luontevaa.

‒ Muistan kohtaamisia, kun vanhemmat ihmiset kommentoivat sitä ihastelevaan sävyyn, hän kertoo isyytensä alkuajoista.

Iän myötä on tullut pohdittua sitäkin, millaista elämä mahtaa olla sitten, kun perheessä ei enää ole pieniä lapsia.

Kun ajattelee lapsensa parasta, toimii Raunismaan mielestä isänä hyvin.

‒ Toinen isä voi samankaltaisessa tilanteessa toimia eri tavalla kuin toinen, mutta molemmat voivat olla hyviä isiä.

Raunismaan perhe kuuluu vanhoillislestadiolaiseen herätysliikkeeseen. Uskonnollinen yhteisö ei odota isän olevan tietynlainen, vaan jokainen toteuttaa roolia omien ominaisuuksiensa ja taitojensa kautta.

Lestadiolaiset perheet ovat usein isoja. Käytännön syistäkin isien kyllä odotetaan osallistuvan lastenhoitoon.

‒ Me ajattelemme, että perhe ja lapset ovat lahja. Odotus on, että meidän isien tehtävä on hoitaa, kasvattaa ja varjella lapsia niin hyvin kuin me pystymme ja osaamme.

Hannu Raunismaa kuitenkin tuntee usein olevansa isänä keskeneräinen.

– Voi olla hetkiä, kun minusta tuntuu, että joku juttu meni lasten kanssa hyvin, mutta yleensä siitä pudotetaan takaisin maanpinnalle.

Hän näkee, että jokainen isä pyrkii kasvattamaan lapsiaan omien arvojensa mukaisesti; hänen arvopohjansa tulee lestadiolaisuudesta. Teini-ikäisten lasten kanssa isyyteen kuuluu paljon arvoihin liittyvää keskustelua, kuten rajojen asettamista ja keskustelua siitä, miten on hyvä elää ja miksi.

Isänä olemisessa on parasta ovat tietysti lapset. Joskus Hannu hämmästelee, miten erilaisia lapsia samoilla vanhemmilla voi olla.

‒ Meillä on rauhallisia ja mietiskeleviä ja vilkkaita ja meneviä lapsia. Se on rikkaus. Se, tuleeko meille vielä monta lasta, ei suoranaisesti ole omissa käsissämme. Koska ajattelemme, että lapset ovat Jumalan lahja, lapsia tulee, jos Jumala niin suo.

Iän myötä on tullut pohdittua sitäkin, millaista elämä mahtaa olla sitten, kun perheessä ei enää ole pieniä lapsia. Isänä hän haaveilee siitä, että kasvaessaan lapset löytävät paikkansa maailmassa ja ovat onnellisia.

”Isän rooli ei riipu biologiasta”

Kun Jorma Martikainen rakastui Mariaan, hän sai puolison lisäksi elämäänsä tämän kolme lasta. ”En tiennyt, mihin hyppäsin mukaan”, Jorma tunnustaa. Lapset Eeka (vas.), Menni ja Tuukka ovat mukana Jorman ja Marian hääpäivänä otetussa kuvassa.

Jorma Martikaisesta, 45, tuli isä viitisen vuotta sitten. Silloin hän löysi Marian, jolla on kolme lasta. Martikainen ei ollut haaveillut saavansa lapsia. Toisaalta ajatus siitä, että hän joskus löytäisi elämänkumppanin jolla on lapsia, ei ollut pelottanut häntä.

Uuden parisuhteen myötä Jormasta tuli Mennin, Eekan ja Tuukan isä.

‒ Mielestäni vanhemmuudessa ei ole välimuotoja. Joko otat isän roolin tai et ota. Ja sitten, jos olet isä, sinun pitää olla sitä täysillä olitpa biologinen isä tai et.

Kun Jorma ja Maria tapasivat, Menni ja Eeka olivat alakoulussa. Tuukka asui omillaan. Se, että Jormalla ei ollut aiempia lapsia, tuntui hänestä vahvuudelta.

‒ En tiennyt, mihin hyppäsin mukaan, joten pystyin menemään tilanteeseen pelottomasti. Totta kai minun piti opetella monta asiaa. Mielestäni tärkeintä on silti ollut se, että olen lasten kanssa oma itseni.

Lapset ottivat Martikaisen hyvin vastaan. Tärkeää isäksi tulemisessa oli sekin, että Maria antoi puolisolleen vastuuta ja tilaa olla vanhempi.

Perheen muodostuttua lapset opiskelivat aluksi kotona, koska koulut olivat koronan takia kiinni. Yhdessä oleminen oli tiivistä.

Nykyisin Menni on yläkoulussa ja Eeka ammattikoulussa. Vanhemmat vievät nuoria urheiluharrastuksiin ja osallistuvat turnauksiin, mutta nuoret liikkuvat paljon omillaan. Jormasta tuntuu, että se, mikä isänä olemisessa on tärkeintä, ei kuitenkaan ole muuttunut.

‒ Isyys on kysymistä. Lapsilta on kysyttävä, mitä heille kuuluu ja mitä heidän elämässään tapahtuu. Isyys on kuuntelemista ja läsnäoloa. On tärkeää, että pystymme puhumaan kaikista asioista, että emme mene hiljaisuuden verhoon. Isänä minun on pitänyt oppia keskustelemaan ja purkamaan asioita.

”Vanhemmuudessa ei ole välimuotoja. Joko otat isän roolin tai et ota. Ja sitten, jos olet isä, sinun pitää olla sitä täysillä olitpa biologinen isä tai et.”

Yhteys lasten biologisen isän kanssa on hyvä. Biologinen isä asuu melko lähellä perheen kotia, joka sijaitsee Joensuussa maaseudulla. Martikainen kertoo, että arkisista asioista, kuten nuorten tarvitsemista kyydeistä, pystytään sopimaan yhdessä vanhempien kesken.

Uusperheessä lasten ja sitä kautta koko perheen elämässä mukana olevien ihmisten verkosto on usein laaja. Se, että perhekuvion saa toimimaan, saattaa olla aluksi haastavaa. Jorma ja Maria ovat Suomen Uusperheiden Liitossa vertaisohjaajia, ja he ovat kokeilleet myös perhekahvilan pyörittämistä.

Jorma kokee, että suomalaisessa yhteiskunnassa ja kulttuurissa on helppo olla isä. Isän odotetaan olevan läsnä oleva ja turvallinen.

‒ Uskon, että se on tärkeää kaikissa kulttuureissa.

Hän itse ei anna juurikaan painoarvoa muille, perheen ulkopuolisille, isyyteen kohdistuville odotuksille.

‒ Jokainen isyys on erilainen, jokainen perhe toimii omalla tavallaan. Ehkä suurimmat odotukset annan itse itselleni vanhempana. Haluan olla helposti lähestyttävä, avoin, hyväksyvä ja keskusteleva.

Hän toivoo, että lapsista kasvaa keskustelevia ja maailmaa laajasti katsovia ihmisiä. Hän toivoo, että he tutkivat tarkkaan, millaista elämää haluavat viettää ja ovat vapaita muiden asettamista vaatimuksista.

‒ Rakkaus tulee, jos on tullakseen. Meillä se tuli aika lailla äkkiä. Rakastan lapsia ja koen olevani rakastettu.

Kaikkiaan isänä oleminen on hänelle merkityksellinen ja palkitseva kokemus. Hän tuntee tekevänsä jotain tärkeää silloin, kun on apuna ja tukena nuorille. Isyydessä parasta on keskusteleva ja naurava yhdessäolo perheen kanssa. Parasta on sekin, kun näkee, että nuoret nauttivat elämästä. Vaikeimpia tilanteita isälle ovat ne, kun hän näkee, että nuorella on paha olo, ja hänen pitää yrittää selvittää, mistä se johtuu.

‒ Monesti syy selviää rehellisesti kysymällä. Se ei kuitenkaan välttämättä selviä samassa hetkessä, vaan ajan antaminen asioille on tärkeää.

”Syyriassa isäksi tulevalla asioiden pitää olla järjestyksessä” 

Isänpäivä on Tarek Aldaboulle mieluinen juhla. Hänen toisessa kotimaassaan Syyriassa sitä ei vietetä. Kuvassa Tarek Aldabou tyttärensä Saran kanssa.

Tarek Aldabou tuli isäksi vaikeassa tilanteessa. Hän oli paennut kotimaassaan Syyriassa käytyä sotaa Jordaniaan ja tavannut siellä niin ikään pakolaisena elävän Housanan.  

‒ Sara syntyi Jordaniassa, ja tulimme Suomeen pian sen jälkeen. Täällä alkoi uusi elämä.  

Syyrialaisen sanonnan mukaan lapsen myötä elämään tulee muitakin hyviä asioita. Tarekin elämä uudessa maassa oli kuitenkin alussa vaikeaa erityisesti siksi, ettei hän puhunut suomea. Nyt hän osaa kielen ja voi järjestellä lastensa asioita suomeksi.  

‒ Isänä oleminen on vuosien myötä helpottunut siksikin, että siitä on jo paljon kokemusta.  

Myös tiedot siitä, mitä palveluita ja tapahtumia kotikaupungissa järjestetään lapsiperheille, karttuvat koko ajan. 

Syyriassa isäksi tulevalta mieheltä odotetaan, että hänen asiansa ovat järjestyksessä ‒ kuten koti, johon vaimo ja lapset voivat tulla. Myös Tarek oli omaksunut ajatuksen, eikä siksi vielä synnyinmaassaan haaveillut isäksi tulemisesta. Hänen talonsa oli valmistunut, mutta sodan takia hän ei koskaan ehtinyt asua siellä.

Syyriassa isän odotetaan myös auttavan lapsiaan menestymään, saamaan opiskelu- ja työpaikan sekä asunnon. Suomessa isiin ei Tarekin mukaan kohdistu samanlaisia odotuksia.

‒ Täällä ajatellaan enemmän niin, että lapset hoitavat itse itselleen nuo asiat. 

Tarek itse on isänä halunnut pitää huolta siitä, että lapsia ei kiusata koulussa.

‒ Tarkkailen, ettei ole häiriöitä, kiusaamista tai mitään muuta erityistä. 

 ”Työ auttaa siinä, että minusta tuntuu paremmalta. Ja kun minusta tuntuu paremmalta, haluan olla enemmän lasteni kanssa.”  

Työllistymisellä on ollut iso merkitys isänä olemisen kannalta.

‒ Työ auttaa siinä, että minusta tuntuu paremmalta. Ja kun minusta tuntuu paremmalta, haluan olla enemmän lasteni kanssa.  

Perhe asuu Tampereella. Saran, 11, ja Samin, 4, isällä riittää touhua. Lapset haluavat kokeilla ja tehdä paljon, kuten pelata jalka- ja koripalloa, uida ja kalastaa.  

Suurin yllätys isänä on ollut perheen toinen lapsi, Sam, Tarek sanoo. Hänestä ehdittiin haaveilla pitkään.

‒ Olimme kokeilleet monta kertaa saada toista lasta, mutta lasta ei tullut. Sitten, kuuden vuoden jälkeen, Sam tuli.

Vaikeimmilta isänä tuntuvat tilanteet, joissa lapset ovat mustasukkaisia toisilleen. Niin käy esimerkiksi silloin, kun molemmat lapset haluavat leikkiä isän kanssa, mutta eri leikkiä. Tukea Tarek saa ystäviltään – isät kyselevät toisiltaan, miten he ovat erilaisia tilanteita ratkoneet.

Viime kesänä lapset pääsivät käymään ensimmäistä kertaa vanhempiensa kotimaassa. Se oli mahdollista, koska valta Syyriassa on vaihtunut ja sota sen myötä loppunut. Synnyinmaan uusi tilanne näyttäytyy Tarekille uutena mahdollisuutena.

‒ Tällä hetkellä olemme Suomessa, mutta emme tiedä, missä olemme kymmenen vuoden jälkeen. Perheellämme on nyt kaksi mahdollista tietä, Suomi ja Syyria. 

Ennen kaikkea Tarek toivoo lapsilleen tavallista, hyvää elämää. Sitä, että he saavat tulevaisuuden ja esimerkiksi ammatit, joista haaveilevat.