Kiintymysvanhemmuus jakaa mielipiteitä, mutta se tähdentää ihmisvauvan lajityypillisiä tarpeita sekä lapsen ja vanhemman välistä yhteyttä

Helsinkiläinen Mikander-Neuvosen nelihenkinen perhe noudattaa lastenkasvatuksessa julkisuudessakin puhuttanutta kasvatusfilosofiaa, kiintymysvanhemmuutta. Äiti Sanni Mikander, 36, isä Miikka Neuvonen, 35, sekä pojat Lenni, 5, ja Elmo, 1, nukkuvat yhteisessä leveässä perhepedissä.

Lenniä Mikander imetti 3,5-vuotiaaksi, ja Elmo on yhä rintaruokinnassa. Vanhemmat myös neuvottelevat ja keskustelevat lastensa kanssa enemmän kuin perheet keskimäärin.

– Lapset saavat päättää mahdollisimman paljon heihin itseensä liittyvistä asioista, vaikkapa pukemisesta, syömisestä ja koskettamisesta. Me olemme siinä apuna ja tukena, Mikander kertoo.

Hän mainitsee esimerkkinä monessa pikkulapsiperheessä vääntöä aiheuttavan tilanteen, sormikkaiden pukemisen:

– Jos hanskat eivät kelpaa, sanon, että ”mene kokeilemaan, miltä tuntuu olla ulkona kylmässä”. Montaa kertaa ei ole tarvinnut kokeilla.

Vanhemmat välttelevät myös kieltosanojen käyttöä. ”Älä koske!” -kielto muuntuu muotoon ”Anna sen olla!”.

– Me sanoitamme pojille paljon tunteita: iloa, onnea ja kiukkua. Sanoitamme myös sitä, mitä tulee tapahtumaan vaikkapa samana päivänä, Neuvonen lisää.

Päiväkotiuransa Lenni aloitti hieman alle 2,5-vuotiaana. Sama on edessä Elmolla. Molemmat vanhemmat ovat olleet kotona lapsia hoitamassa vuorotellen ja samaankin aikaan.

Kaiken tavoitteena on turvallisen kiintymyssuhteen sekä tunnetaitojen ja vuorovaikutuksen kehittäminen vanhempien ja lasten välille.

Kiintymysvanhemmuus kehitettiin 1980-luvulla

Sanni Mikander, Miikka Neuvonen, ja sekä pojat Lenni, 5, ja Elmo, 1, nukkuvat perhepedissä. Se on ainakin toistaiseksi ollut toimiva ratkaisu.

– Tämä on lasta ja lapsen yksilöllisyyttä kunnioittava tapa kohdata lapsi. Tavoitteena on kasvattaa lapsista itseään ja muita kunnioittavia aikuisia, Kiintymysvanhemmuusperheet ry:n varapuheenjohtaja Petra Masko tiivistää.

Hänen mukaansa filosofia suosittelee perhepetiä, pitkää imetystä, kantamista ja monta muutakin asiaa, mutta yksittäisten metodien orjallinen noudattaminen ei kuitenkaan ole tavoite.

Kiintymysvanhempi voi olla, vaikkei nukkuisi perhepedissä tai imettäisi lainkaan.

– Perheiden ja lasten tilanteet ovat yksilöllisiä. Kaikki ei sovi kaikille. Olennaista on kuunnella lapsen tarpeita, Masko tähdentää.

Kiintymysvanhemmuuden kehitti yhdysvaltalainen lastenlääkäri William Sears yhdessä vaimonsa Martha Searsin kanssa 1980-luvulla. Pariskunnan kasvatusfilosofian periaatteet esittelevä teos The Baby Book ilmestyi vuonna 1992.

Kasvatusfilosofia nojaa paljolti evoluutiobiologiaan ja Searsin pariskunnan omiin kokemuksiin suurperhe-elämästä. Mukaan on nivottu myös psykologian tutkimuksessa asemansa vakiinnuttanutta kiintymyssuhdeteoriaa, joka painottaa varhaisten kiintymyssuhteiden merkitystä lapsen kehitykselle.

– Evoluutiobiologiasta ammentaa muun muassa se ajatus, että nykyvauvojen geenit ovat hyvin samanlaiset kuin tuhansia vuosia sitten. Vauva ei tiedä syntyvänsä kivikauden sijaan moderniin maailmaan. Lajityypilliset tarpeet ovat samat kuin ennenkin. Ei vauva ymmärrä, miksi hänen pitäisi nukkua yksin pinnasängyssä, Masko selittää.

Vauvalla on kasvatusfilosofian mukaan syynsä haluta nukkua vanhempien kyljessä tai olla jatkuvasti rinnalla. Vanhemman tehtävä on koettaa tulkita vauvan viestejä parhaansa mukaan.

Suomeen kiintymysvanhemmuus rantautui noin kymmenen vuotta sitten. Yhdistys sai alkunsa perhekerhoissa ja keskustelupalstalla toisensa tavanneiden samanhenkisten äitien tapaamisessa Seinäjoella vuonna 2009.

Kiintymysvanhemmuutta voi soveltaa teineihinkin

Usein kiintymysvanhemmuus yhdistetään vain vauva- ja pikkulapsiaikaan, mutta Petra Maskon mukaan kasvatusfilosofian periaatteita voi hyvin soveltaa vanhempiinkin lapsiin, kouluikäisiin ja teineihinkin. Vauvaiän ylittäneiden kasvatuksesta kiintymysvanhemmat käyttävät termiä Lempeä kasvatus.

– Tunne- ja vuorovaikutustaidot ovat sitä ydintä vanhempien lasten kanssa. Me painotamme lasten kuuntelemista ja kuulemista, pidättäydymme rankaisemisesta sekä vältämme lahjomista ja palkitsemistakin.

Tavoitteena on ylläpitää yhteyttä lapsen ja vanhemman välillä. Sen vaaliminen on nimenomaan vanhemman tehtävä.

– Empatiaa pitää tarjota paljon ja etenkin silloin, kun näyttää siltä, ettei lapsi sitä ansaitse. Mitä isommaksi lapsi kasvaa, sitä enemmän hän tarvitsee ymmärretyksi tulemisen tunnetta. Teini ajattelee jotenkin luontaisesti, ettei kukaan ymmärrä häntä, Masko tähdentää.

Yhteyttä murkkuikäisen kanssa voi pitää yllä vaikkapa automatkalla harrastuksiin tai WhatsApp-keskusteluissa.

”Kiintymysvanhemmuudessa hankalinta on ajankäyttö”

Kiintymysvanhemmuudessa lapselle annetaan päätäntävaltaa häntä itseään koskevissa asioissa, kuten syömisessä ja pukeutumisessa. ”Me vanhemmat olemme tukena siinä päätöksenteossa”, Sanni Mikander kertoo

Monen korvissa kiintymysvanhemmuus kuulostaa hyvin vaativalta tieltä – etenkin äidille.

Miikka Neuvosen ja Sanni Mikanderin mukaan monet kasvatusfilosofian käytännöt ovat pikemminkin helpottaneet heidän perheensä elämää. Kun yöllä ei tarvitse nousta imettämään tai hyssyttelemään, omakin unenlaatu on parantunut.

– Hankalinta on ajankäyttö. Monta keskustelua ja neuvottelua pystyisi oikaisemaan ei-sanalla ja sillä, että minä auktoriteettina päättäisin, Neuvonen kuvaa.

Hän naurahtaa, että joskus lähipiiri hieman moittivaan sävyyn huomauttaa, että heillä satsataan kovin paljon perheeseen ja lapsiin.

– Moite ei osu maaliin, sillä minusta se on ylpeyden aihe. Ja kyllä meillä omaakin aikaa ja elämää on.

Petra Masko myöntää, että kasvatusfilosofia pakottaa vanhemman tutkiskelemaan itseään, pohtimaan omia tunteitaan ja niiden syitä.

– Sellaiselta vanhemmalta, joka on aikoinaan omassa lapsuudessaan kohdattu lempeästi, kiintymysvanhemmuus tulee ihan itsestään. Me muut, autoritäärisen kasvatuksen saaneet, joudumme tekemään enemmän töitä. Meidän pitää pohtia itseämme ja lapsuuttamme.

Palkinnoksi Masko lupaa aikuisellekin entistä parempia vuorovaikutus- ja tunnetaitoja sekä itsetuntemusta ja -luottamusta.

Masko on siviiliammatiltaan erityisluokanopettaja. Myös Sanni Mikander on luokanopettaja. Molemmat kertovat kiintymysvanhemmuuden oppien tuoneen työhönkin uutta otetta.

– Minusta ainut tapa kohdata erityislapsi on lempeys, joustavuus ja empatia, Masko sanoo.

Hän tähdentää, että kiintymysvanhemmuus ei tarkoita sitä, että vanhemman tai kasvattajan pitäisi olla täydellinen. Lapsi ei kaipaa rinnalleen jumalolentoa vaan aitoa aikuista:

– Joskus kaikki suuttuvat tai tekevät virheitä. Itseään ei pidä syytellä liikaa, vaan pitää antaa tilaa myös itsemyötätunnolle.

Kiintymysvanhemmuuden ja tutkimustiedon välillä ei ole suurta vastakkainasettelua

Hankalinta kasvatussuuntauksessa on Miikka Neuvosen mukaan ajankäyttö. Neuvottelu lapsen kanssa vie aikaa. Monesti olisi vain nopeampaa sanoa ei.

Kiintymysvanhemmuus on ollut paljon esillä julkisuudessa. Otsikoita on kynäilty perhepedeistä ja pitkästä imetyksestä. Sävy on välillä ollut hämmästelevä, paheksuvakin. Kritiikkiä kasvatussuuntaus on saanut myös joiltain kasvatuspsykologeilta.

Dosentti, kehitys- ja kasvatuspsykologian erikoispsykologi Riikka Pyhälä-Neuvonen Helsingin yliopistosta pitää kiintymysvanhemmuutta pääosin positiivisena ilmiönä ja tähdentää, ettei tutkimustiedon ja kiintymysvanhemmuuden ajatusten välillä ole suurta vastakkainasettelua.

– Suuntaus on tuonut esiin ymmärrystä lapsen näkökulmasta. Se on korostanut, että on olemassa vaihtoehtoja kontrolloivalle ja rankaisevallekin vanhemmuusperinteelle.

Pyhälä-Neuvosen mukaan niin sanottu tavallinen lastenkasvatus on viime vuosikymmenten aikana lähentynyt kiintymysvanhemmuuden ideaa.

Monet nukkuvat siinä paljon puhutussa perhepedissäkin tietämättä mitään kiintymysvanhemmuudesta. Ratkaisu voi olla käytännön sanelema: vauva heräilee vähemmän, eikä aina tarvitse nousta ruokkimaan.

Etenkin tuoreet vanhemmat kaipaavat tukea ja selkeitä ohjeita vauvan hoitoon.

– On hyvä, jos niitä löytyy. Yleiset ohjeet eivät silti aina sovi kaikille ja kaikkiin tilanteisiin. Esimerkiksi aistiherkkä vauva ei välttämättä nuku hyvin kainalossa, Pyhälä-Neuvonen sanoo.

Vanhempi voi turhautua ja kokea huonommuutta, jos ohjeiden noudattaminen ei suju.

– Sinänsä yksittäisillä käytännöillä kuten perhepedillä tai rintaruokinnalla ei ole mitään tekemistä turvallisen kiintymyssuhteen kehittymisen kannalta. Olennaista on, että vanhempi virittäytyy vuorovaikutuksessa lapsen kokemustasolle ja kuulostelee, mitä juuri hänen lapsensa tarvitsee.

Riikka Pyhälä-Neuvonen tähdentää, että vanhemman on tärkeää olla myös itselleen myötätuntoinen.

Myös kaikkein pienimmillä on oikeus osallisuuteen

Lapsen kuunteleminen ja kuuleminen ei katso ikää; tavat, paikat ja toisinaan keinot vain vaihtelevat. Myös kaikkein pienimpien lasten näkökulma on mahdollista huomioida, muistuttaa Lastensuojelun Keskusliiton  osallisuuskoordinaattori Mari Väistö.

YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan, jokaisella lapsella, joka kykenee muodostamaan omat näkemyksensä, on oikeus niiden ilmaisemiseen kaikissa häntä koskevissa asioissa. Ne ovat otettava huomioon lapsen iän ja kehitystason mukaisesti.

Lastensuojelun Keskusliitto tavoittelee yhteiskunnassa tilannetta, jossa lasten tarpeet on aidosti asetettu etusijalle päätöksenteossa, ja lapselle kuuluvat oikeudet toteutuvat täysimääräisinä.

Keskusliiton osallisuusstrategian tavoitteiden avulla tuetaan lasten, nuorten ja perheiden sekä keskusliiton jäsenyhteisöjen osallistamista vaikuttamistyöhön. Sen avulla halutaan varmistaa, että lasten, nuorten ja perheiden osallisuuden edistäminen on järjestelmällistä ja suunnitelmallista. Osallisuusstrategia on pitkäkestoinen ja sen painopisteitä arvioidaan säännöllisesti sekä päivitetään toimintasuunnitelmakausittain.