Taloudellisia ongelmia ei pitäisi piilottaa lapsilta, sanoo rahavaikuttaja Julia Thurén

Jokainen mandariini laskettiin, jotta kaikki neljä lasta saivat yhtä monta.

Pienituloisessa turkulaisperheessä rahaa oli 1990-luvulla vähän. Julia Thurén oli huolestuvainen lapsi eikä niukkuus jäänyt häneltä huomaamatta. Kun pikkusisko mankui päästä hampurilaiselle, Julia kielsi.

– Tiesin, ettei meillä ollut siihen varaa ja ajattelin, että pyynnöstä tulisi vanhemmille paha mieli.

Thurén oppi säästäväiseksi ja harkitsevaiseksi rahan suhteen. Hän meni jo teininä töihin ja osti esimerkiksi cd-kasettinauhurin omalla rahalla.

Kun Thurén oli kahdeksanvuotias, hänen vanhempansa erosivat ja sittemmin menivät uusiin naimisiin. Lukioiässä molemmat kodit olivat keskiluokkaistuneet. Myös Thurénin suhde rahankäyttöön hölleni. Lapset saivat kukin 80 euroa kuussa, josta piti kustantaa bussikortti ja puhelinlasku.

– Pyöräilin paljon ja puhuin vähän puhelimessa, joten rahaa jäi muuhunkin.

Thurénin äiti oli ammatiltaan freelance-toimittaja, ja lukiolaisena myös tytär alkoi kirjoittaa silloin tällöin Turun Sanomiin. Palkkioksi jutusta sai 50 euroa.

– Se on sairaan paljon rahaa lukiolaiselle. Ostelin vaatteita ja juhlin. Se, että oli rahaa, tuntui huojentavalta ja ihanalta. On koukuttavaa, kun ei tarvitse huolehtia rahasta.

Säästämistä hän ei koskaan jättänyt.

– Olen säästänyt rahaa osin siksi, koska pelkään velkaantumista. En uskaltanut ottaa opintolainaa, vaan mieluummin tein opiskelun ohella töitä.

Nyt perhe- ja talousaiheisiin erikoistunut Thurén vaikuttaa somessa, kirjoittaa tietokirjoja ja pitää podcasteja. Hän arvelee, että kokemus köyhyydestä saa hänet yhä tekemään paljon töitä, vaikka vähempikin riittäisi.

– Minulla on krooninen tarve kerätä rahaa, koska minusta tuntuu, että voin menettää sen koska tahansa. Vaikka minulla on nyt hyvä tilanne taloudellisesti, silti minun pitää puristaa mailaa, hän pohtii.

Olen alkanut lobata lapsilleni, että Temu ja Shein ovat pahoja yrityksiä: ne riistävät ihmisiä ja luontoa.

Vuonna 2018 ilmestyi YK:n ilmastopaneelin raportti, joka varoitti ilmaston kiihtyvästä lämpenemisestä ja sen seurauksista. Kolmekymppinen Thurén ymmärsi, että planeetta ei kestä hänen kaltaistensa lentoja Barcelonaan tai jatkuvaa shoppailua.

Valveutuneisuus heijastuu myös lastenkasvatukseen. Thurénin ja hänen puolisonsa perheessä on 9-, 6-, ja 3-vuotiaat lapset, ja he haluavat kasvattaa lapsistaan fiksuja rahankäyttäjiä. Helpommin sanottu kuin tehty, hän virnistää.

– Minulla on kauniita pyrkimyksiä, ihanteita ja toiveita, mutta lapset ovat erilaisia ja heistä tulee mitä tulee.

Silti hän on päättänyt yrittää. Kun lapsi näkee uimahallin aulassa automaatin, josta saa kahdella eurolla muovipalloon pakatun sormuksen, Thurén muistuttaa, että muovi on öljyä, jota on pumpattu maaperästä.

– Olen alkanut lobata lapsilleni, että Temu ja Shein ovat pahoja yrityksiä: ne riistävät ihmisiä ja luontoa eikä meidän perheemme osta sieltä mitään.

Jos lapset tulevaisuudessa haluavat merkkivaatteita tai -kenkiä, he säästävät niitä varten, Thurén on päättänyt. Hän toivookin lastensa oppivan häneltä ainakin sen, että säästäisivät edes vähän.

– Vaikka meillä olisi siihen varaa, olisi hirveätä tilata ne heille netistä tuosta vain. Ehkä he tekevät myöhemmin äidinmurhan ja ostavat megaluokan dieselauton ja hirveän kasan vaatteita netistä, hän naurahtaa.

Esikoinen on toivonut seinälamppua, joka liittyy Freddy Fazbear -peliin. Lamppu maksaa verkkokaupassa 70 euroa. Hän säästää rahaa auttamalla äitiään somepäivitysten kuvaamisessa. Siitä hän saa palkkioksi viisi euroa. Vitosen 9-vuotias saa myös silloin, kun hän ja paras kaveri naapurista leikkivät pihalla nuorimman sisaruksen kanssa tunnin verran. Thurén voi sillä välin juoda rauhassa kupin kahvia.

Perheessä on kaksi poikaa ja tyttö, ja tasa-arvo on tärkeää osa rahakasvatusta. Pojat saavat tutkitusti enemmän viikkorahaa kuin tytöt ja heitä varten sijoitetaan enemmän rahaa.

– Se on ihan hirveä ajatus. Meillä näin ei tapahdu, koska kiinnitämme asiaan huomiota.

Thurénille on tärkeää, että lapset oppivat, että kaikkea ei saa, mutta elämä voi silti olla kivaa.

Thurénin perhe on hyvätuloinen ja hyväosainen. Hän tiedostaa, että säästämiseen ja varallisuuden kartuttamiseen tähtäävät opit kasvattavat lapsista keskiluokkaisia ihmisiä. Thurén ei halua piilottaa luokka-asemaansa.

– Minulle keskiluokkaisuus on varmistanut hyvän elämän, mutta somevaikuttajana minun pitää ymmärtää, etten hiero hyväosaisuuttani toisten naamaan enkä myöskään normita, miten kaikkien pitäisi rahojaan käyttää.

Luokkatietoiselle Thurénille onkin tärkeää, että lapset oppivat, että kaikkea ei saa, mutta elämä voi silti olla kivaa. Hän iskostaa lapsiin ahkeruuden merkityksen.

– Asioiden tavoittelu on tyydyttävää, eikä sen tarvitse aina olla rahalla saavutettavaa, vaan vaikka yläkoulun päästötodistuksen historian arvosana.

On todella junttia kuvitella, että joku on parempi ihminen siksi, että rahaa on enemmän.

Thurén arvostelee voimakkaasti Suomen hallituksen toteuttamia säästöjä, jotka kohdistuvat perheisiin. Hänen mielestään politiikan avulla olisi mahdollista vähentää lapsiperheköyhyyttä, mikä olisi tärkeää, koska lapsiperheköyhyys tutkitusti kertautuu sukupolvelta toiselle.

– Järjestöt kertovat, että säästöt ajavat entistä useamman perheen köyhyyteen.

Leikkauksia sosiaaliturvaan, kuten toimeentulotukeen tai asumistukeen perustellaan sillä, että ne kannustaisivat hakeutumaan töihin.

– Talousasiantuntijat eivät usko dynaamisiin vaikutuksiin. Sen sijaan säästöt heikentävät kouriintuntuvasti arkea. Kun asumistuen määrä lasketaan tiukemmalla tavalla, perhe voi joutua muuttamaan tutulta asuinalueelta pois pienempään kotiin. Samalla vaihtuu koulu, ystävät ja harrastukset jäävät kauaksi ja mahdollisuus joutua koulukiusatuksi lisääntyy.

Samaan aikaan hyvätuloisilta, kuten Thurénilta, veroja ollaan keventämässä.

– Se on vastenmielistä, ja minua hävettää, kun verojani vähennetään. Yhteiskunnan tukea pitäisi kohdentaa pienituloisille ja syrjäytymisvaarassa olevia ihmisille, eikä kehitellä tulonsiirtoja keskiluokkaisilta poliitikoilta keskiluokalle. Me emme tarvitse enempää.

Lapsilleen Thurén kertoo, että perheiden rahatilanteet vaihtelevat: ihmiset asuvat erilaisissa kodeissa, toisilla on auto tai varaa matkustaa, toisilla ei. Raha ei määritä koskaan ihmisen arvoa, hän tähdentää lapsilleen.

– On todella junttia kuvitella, että joku on parempi ihminen siksi, että rahaa on enemmän.

Julia Thurénin ja Merja Mähkän Rikas, rakas, köyhä, varas – Rahanjako parisuhteessa (Gummerus) julkaistiin toukokuussa. Julian podcastit Melkein kaikki perheestä ja Melkein kaikki rahasta ovat kuunneltavissa Yle Areenassa.

 Julia Thurénin vinkit: rahapuhetta lasten kanssa

1. ”Puhun yrittäjyydestä ja työnteosta aina myönteiseen sävyyn. Kerron joka päivä ruokapöydässä lapsilleni, mitä olen töissä tehnyt, vaikka he eivät ymmärräkään kaikkea. Tahdon välittää heille ajatuksen, että työnteko on kivaa ja merkityksellistä, vaikka voikin välillä olla tylsää.”
2. ”Joskus kaupasta ei selviä ulos ilman, että on joutunut ostamaan kiukuttelevalle lapselle krääsää. Ei pidä soimata itseään, vaikka turhilta tuntuvat ostokset harmittaisivatkin. Päästöt lisääntyvät ja luonnon monimuotoisuus tuhoutuu aivan muusta kuin lasten leluista.”
3. ”Taloudellisia ongelmia ei pidä piilottaa lapsilta, vaan on hyvä kertoa, miksi rahaa on sillä hetkellä vähemmän käytössä. Asiasta kannattaa kertoa neutraalisti, ei kauhistellen. Lapsen ei pitäisi kantaa huolta perheen rahatilanteesta, vaan se on vanhempien ja yhteiskunnan vastuulla.”