Auta poikaa näyttämään tunteita
Yhteisöpedagogi Laura Paronen tutki lopputyössään nuorten miesten häpeää ja vihaa (theseus.fi). Haastateltavina olivat Jyränkölän Setlementin Mediapajan nuoret. Kävi ilmi, etteivät naiset ja miehet voi näyttää tunteita samalla tavalla.
Eräs haastateltava kuvaili:
”Mieskulttuurissa se on vähän niinku että joku sanoo tunteet, niin sit sitä kiusataan siitä. Se on pienestä asti hakattu meihin että älä kerro mitään. Et se on semmonen ei-miehinen asia tehdä.”
Eniten Parosta yllätti jokaisen haastateltavan jyrkkä asenne miehen itkuun. Eräs heistä sanoi:
”Kotikasvatuskin on semmonen, että mies ei itke ja jos itkeekin niin tekee sen hihaan ja kulman takana.”
Toisen mielestä tunteita voi muuten näyttää mutta itkua ei:
”Onko sillä mitään väliä mitä muut aattelee, mut ainoo mikä mulla on niin kyyneliä mä en haluu näyttää.”
”Ainoo mikä mulla on niin kyyneliä mä en haluu näyttää.”
Parosta voi hyvällä syyllä pitää nuorten miesten mielenmaiseman tuntijana, sillä hän on 15 vuoden aikana työskennellyt noin 500 nuoren kanssa Mediapajan (jyrankola.fi) ohjaajana. Heinolan kansalaisopiston alaisuudessa toimiva mediapaja kouluttaa ja työllistää syrjäytymisvaarassa olevia nuoria.
Ämpäriin kerätty viha
Laura Paronen keksi lopputyönsä otsikon – Perhosia pyydystävät pojat – häpeätutkija Ben Malisen kirjasta Häpeän monet kasvot (Kirjapaja 2011). Siinä Malinen kertoo monen pojan mieluummin pyydystävän perhosia kuin vääntävän kättä. Saman on Paronen huomannut työssään.
– Kaikissa pojissa on myös herkkyyttä ja sisäistä lepatusta, joka kertoo tunteiden näyttämisen halusta. Kunhan luottamus syntyy, he kyllä haluavat puhua tunteistaan!
Moni lopputyöhön haastateltu nuori mies oli kuitenkin sisäistänyt, ettei avautumisesta seuraa mitään hyvää. Varsinkaan vihaa ei saa näyttää:
”Patoan sen kokonaan, en mieluusti päästä mitään ulos, ettei mitään syty tuleen. Ettei pahenna asiaa.”
”En mieluusti päästä mitään ulos, ettei mitään syty tuleen.”
Tämä huolestuttaa Parosta.
– Meillä on käsissämme joukko vihaisia nuoria miehiä, jotka ovat keränneet vihansa ämpäriin. Mitä tapahtuu, kun se vyöryy yli? Se ei tule olemaan kaunista. Padon murtumisen voima on iso.
Haastatteluissa nousi esiin, kuinka kapeakatseisesti poikien aggressioon suhtaudutaan. Erään haastateltavan levottomuutta ”hoidettiin” viemällä poika jäähallille kamppailulajiharrastukseen. Ei toiminut.
– Liikunta varmasti auttaa purkamaan ylimääräistä energiaa, mutta jäävätkö samalla tärkeät keskustelut käymättä, esimerkiksi tunteista? Saako tunteita näyttää vain jääkiekkokaukalossa tai jalkapallokentällä? Onko vihan tunne ongelma?
Paronen on miettinyt, tarjotaanko pojille riittävästi mahdollisuuksia vaikkapa tanssiin, musiikkiin tai muuhun taiteeseen, jossa on sallitumpaa ilmaista monenlaisia tunteita.
– Tarvitaan paikkoja, joissa voi harjoitella tunteidenkäsittelyä. Jos kiukuttaa, mikä olisi kohtuullinen tapa näyttää se sen sijaan, että lyö vaikkapa sadan euron sählymailan rikki?
Mitä mies häpeää?
Laura Parosen haastattelemien nuorten miesten häpeä näyttäytyi neljällä tavalla: riittämättömyydentunteena, heikkona itsetuntona, erakoitumisen ja piiloutumisen tarpeena sekä itsetuhoisina ajatuksina.
Riittämättömyydentunne ajaa suorituksiin. Eräs haastateltava kuvaili miestenvälistä kilpailua:
”Miehillä on aina sellainen kilpailuhenki. Jollain tavalla täytyy seistä muiden yläpuolella. Kaikki haluu just näyttää etteivät ole toisten tallottavina. Halutaan olla alfa.”
– Moni nuori mies ajattelee, että pitäisi olla kaikkeen kykenevä mestari. He vaativat itseltään täydellisyyttä. Virheiden pelko kuitenkin lamaannuttaa. Silloin vaikkapa pääsykokeeseen meno tuntuu ylivoimaiselta, vaikka mahdollisuus saada opiskelupaikka olisi hyväkin.
Parosen mielestä tarvitaan enemmän puhetta siitä, että ihminen riittää sellaisena kuin on, eikä aina tarvitse olla paras.
– Nuoret toivovat, että heille sallittaisiin myös virheet. Mutta onko heillä enää tilaa mokailla?
Epäonnistumisen pelosta kumpuava häpeä voi johtaa eristäytymiseen:
”Kahteen vuoteen en melkeen lähtenyt kämpästä ulos. Mä häpesin itteäni tosi paljon silloin. Mulla oli tosi alhaalla mieliala. Mä lähdin uloskin vaan joskus 23 jälkeen yöllä, sellai että oli täysin pimeetä, koska mä häpeilin itteeni niin paljon.”
Osa nuorista ei pääse kotikynnyksen yli työpajoihin. Silloin häntä ohjataan Mediapajalla etänä, verkon kautta.
– Nuori mies voi olla loistava graafikko, muttei puhu mitään. Silloin joudun miettimään, millainen on hyvä työntekijä. Tarvitseeko hänen puhua, jos hänen kanssaan voi kommunikoida sähköpostitse, ja työt sujuvat?
Heikkoa itsetuntoa voi korjata tarjoamalla nuorelle onnistumisen kokemuksia – niin koulussa kuin kotona.
– Onnistumisen ei aina tarvitse liittyä kouluun tai työelämään, vaan kannattaa muistaa kehua onnistumisista myös ihmissuhteissa. Jos kysytään vain, tuliko hyvä todistus tai montako maalia teit, pysytään suorittamisen ja kilpailun äärellä. Voisiko kysyä jotakin muuta?
Tunteista puhumisen taito
Vaikeista asioista puhuminen alkaa Laura Parosen mukaan liian usein vasta, kun ”pommi” on jo räjähtänyt, mikä on aivan liian myöhään.
–Luottamus nuoreen pitää rakentaa jo siinä vaiheessa, kun mitään pahaa ei vielä ole tapahtunut.
Keskustelun apuna voi käyttää etukäteen mietittyjä, avoimia kysymyksiä. Paronen on itsekin introvertti, joten hän ymmärtää, ettei keskusteleminen ole kaikille helppoa. Joskus nuoren kanssa on helpompi keskustella WhatsAppissä tai Discordissa.
– Saatamme omankin teini-ikäisen poikani kanssa viritellä keskustelua aluksi WhatsAppissä, vaikka olisimme samassa tilassa. Jos yrittää vain juntata omaa tuttua tapaansa toimia, on turha ihmetellä, jos keskustelu ei lähde lentoon.
Parosen ohjaamat nuoret toivovat, että heidän annettaisiin rauhassa harjoitella vuorovaikutustaitoja. Myös epäonnistumiset viestinnässä tulisi sallia.
– Ellei nuori ole tottunut kotonaan puhumaan asioista, lähdemme mediapajallakin aivan alusta.
Miten voi puhua työkaverille, miten pomolle? Entä naisille?
Työpajassa voi tulla esiin, että nuoria miehiä jännittää lähestyä muita ihmisiä. Kuinka silloin saisi ystäviä tai treffiseuraa?
– Aika paljon nuorissa miehissä näkyy se pieni poika, joka koulun pihalla heitti lumipallolla ihastuksensa kohdetta. Nyt heitellään sanoilla. Keskustelemme, toimiiko tällainen – tai mikä voisi toimia paremmin.
Arvostusta, kiitos!
Laura Parosesta tuntuu etuoikeutetulta altistua nuorten näkökulmille. Joskus kommentit ovat kuin isku palleaan ja saavat haukkomaan henkeä.
– Nuoret ravisuttavat meidän keski-ikäisten juurtuneita käsityksiä. He muuttavat elämäämme ja yhteiskuntaamme väistämättä. Heissä on viattomuutta ja toivoa, jota meidän tulisi arvostaa. Siinä, missä me pohdimme kierrätystä, he tekevät oikeasti isoja arvovalintoja ilmastokriisin suhteen ja elävät sen mukaan.
Nuoret ovat Paroselle ”reaaliaikainen oppikirja”.
– Heidän luokseen ei kannata mennä valmiiden vastausten kanssa vaan avoimin mielin. Olen oppinut heiltä paljon siitä, miten he auttavat toisiaan ja joustavat. Siitä, kuinka he pyrkivät tasapainoon tässä ahdistuneessa ja lokeroituneessa maailmassa ja ottavat haltuun uusia teknologioita.
Sitaatit Laura Parosen lopputyöstä: Perhosia pyydystävät pojat: Nuorten miesten tunnekokemuksia Jyränkölän Mediapajalla. Humanistinen ammattikorkeakoulu 2019.
Hyvä lukija,
Lastensuojelun Keskusliiton julkaisema Lapsen Maailma -lehti on journalistisin periaattein toteutettava aikakauslehti, joka katsoo maailmaa uteliaan lapsen silmin.
Tue Lastensuojelun Keskusliittoa (lskl.fi) sekä laadukasta journalismia tilaamalla Lapsen Maailma – joko diginä tai painettuna lehtenä.
Ulla Siimes, päätoimittaja ja Lastensuojelun Keskusliiton toiminnanjohtaja
Kommentit (0)