Vanhempi, ärsyttääkö lyhyt pinna? Kokeile itsemyötätuntoa!
Olen äitinä liian lyhytpinnainen. Minulta ei heru myötätuntoa, jos nelivuotias pyytää etsimään pikkuauton kadonnutta pyörää juuri, kun olemme lähdössä ulos aamulla.
– Meillä on kiire, myöhästyn töistä, vastaan lapselle liian kovalla äänellä.
Jälkikäteen oma ankaruuteni kaduttaa.
Viime aikoina empatiakykynikin on ollut kadoksissa. Olen pelästynyt muutaman kerran sitä, miten kylmästi suhtaudun lapsen itkuun. Se saa minut ärtyneeksi, vaikka sen kuuluisi avata sylini.
En haluaisi mitään niin paljon kuin muuttua lehmänhermoiseksi, empaattiseksi äidiksi. Päätän kysyä apua kouluttaja, kirjailija Elina Kauppilalta, joka tunnetaan ”pinnanvenytyskursseistaan”.
– On mahdotonta olla empaattinen, jos ei saa itse empatiaa, Kauppila sanoo.
Pohdin, saanko arjessani empatiaa. Puolisolta ei ainakaan tunnu riittävän myötätuntoa. Hänen kaikki paukkunsa menevät kolmeen pieneen lapseemme ja omaan selviytymiseen.
– On vielä yksi vaihtoehto: täytä itse omia empatiavarastojasi. Oletko kuullut itsemyötätunnosta?
– No en.
Kauppila lupaa auttaa minut alkuun.
1. Olet riittävän hyvä
Harjoitus: Ketkä sinua ovat lohduttaneet? Milloin tunsit, että olet turvassa, sinua lohdutetaan ja kaikki on hyvin? Millaisissa tilanteissa olet saanut lohtua?
Jokaisella meistä on ainakin yksi kokemus, jossa joku on nähnyt mielipahamme tai pelkomme. Tilanteen kokee usein niin voimakkaasti, että sen muistaa, vaikka olisi ollut vasta pieni lapsi.
Kun tavoitat muiston, pysy sen äärellä. Halaa tai silitä itseäsi ja mieti samalla, miltä kokemus tuntui.
Elina Kauppilan mukaan itsemyötätunnossa on kyse ihan yksinkertaisesta asiasta: siitä, että juttelee itselleen lempeästi ja lohduttaa tarpeen vaatiessa. Jos ei osaa luonnostaan tehdä niin, voi luoda itselleen uuden rutiinin, laittaa vaikkapa kännykän muistuttamaan kesken työpäivän siitä, että on ihana – tai päättää, että sanoo itselleen joka ilta ennen nukkumaanmenoa jotain lempeää ja hyväksyvää, vaikkapa ”Olet riittävän hyvä”.
Omaa myötätuntoaan voi saada käyntiin myös muistelemalla hyviä kohtaamisia, joissa on saanut empatiaa ja joissa on kokenut tulleensa nähdyksi. Saman lämmön voi saavuttaa tässä ja nyt, Kauppila vakuuttaa.
– Lohdun kokemuksen pitää olla automaattisesti saatavilla joka päivä. Sen pitäisi olla ihan perusjuttu kaikilla.
Minun kannattaisi käyttää lohtua avuksi nimenomaan pinnanmenetystilanteissa. Jos oppisin tuomaan sen konfliktitilanteisiin, voisin säädellä sen avulla tunnekuohuani.
Saat olla vihainen
Elina Kauppila tuntee ongelman ytimen: me vaadimme kasvattajina itseltämme usein liikaa, mikä kääntyy meitä vastaan. Hätäännymme, kun huomaamme, ettemme osaa toimia konfliktitilanteessa lapsen kanssa siten kuin kuuluisi.
Tunnistan tämän. Usein tuntuu, että minulta vaaditaan äitinä mahdottomia. Tunnen keinottomuutta ja halua luovuttaa, kun katson edessäni jalkaa polkevaa, tuimasilmäistä pikkuraivohärkää.
Kauppila neuvoo, että antaisin itselleni mahdollisuuden tulla nähdyksi sen sijaan että moittisin itseäni.
– Tunnista oma tunteesi ja sano itsellesi: ”Saat olla vihainen”. Sitten huomaatkin, että pystyt hyväksymään myös lapsen tunteen. Meistä jokainen tarvitsee sitä, että tulemme nähdyksi.
Kokeilen neuvoa, kun seuraavan kerran huomaan olevani hermostumisen kynnyksellä. Tuntuu vähän hassulta sanoa itselleen: ”On ymmärrettävää, että sinua suututtaa”. Mutta kikka toimii ja pysyn rauhallisena. Pystyn olemaan aikuinen tilanteessa. Jälkikäteen koen ylpeyttä onnistumisesta.
2. Onpa sinulla kurja olo
Harjoitus: On tärkeää tietää, miten puhut itsellesi. Tunnistatko tilanteita, joissa huomaat, ettet puhu itsellesi ystävällisesti? Pysähdy seuraavalla kerralla. Riittää, että tunnistat äänensävyn. Älä moiti itseäsi siitä tai lähde kysymään miksi, vaan käännä puhe ystävälliseksi huolenpidoksi: ”Voi onpa sinulla kurja olo, kun ajattelet noin.”
En ole ainoa äiti, jolle itsemyötätunto on jotain ihan uutta. Elina Kauppilan vastaanotolle ja kursseille tulee paljon vanhempia, jotka kokevat samoin.
Hän tunnistaa jo sellaiset ihmiset, joilta puuttuu myötätunto itseään kohtaan. Usein he puhuvat vanhemmuudestaan kuin se olisi suoritus ja itsestään huonoina vanhempina. He kohtelevat myös korostuneen kriittisesti lähipiiriään – puolisoaan ja lapsiaan – mutta myös ympäristöään: päiväkotia, koulua ja lasten valmentajia.
– Ankaruus on usein perittyä. Se kulkee sukupolvien ketjussa. Suomalaisessa kulttuurisessa muistissa on vielä tuoreena sota-aika, joka ei ainakaan parantanut tunnetaitojamme.
Kun sisäinen ääni on ankara, ihminen on jatkuvasti kireä, koska kaikki tulee koko ajan tehtyä väärin. Kokonaisstressin taso on korkea, ja raivo on lähellä.
Kauppila kertoo isovanhemmistaan. Hän oli nuori aikuinen kysyessään kerran isoisältään: ”Miksi mummi on niin kauhean ankara meille?” Isoisä vastasi: ”Jos mummi tuntuu ankaralta, on hyvä muistaa, että hän on vielä tuhat kertaa ankarampi itselleen”. Kauppilan suhtautuminen isoäitiinsä muuttui: hän alkoi ottaa mummin kritiikin myös kevyemmin kuin ennen.
– Ankaruus on sitä, ettei ole pienenä saanut ymmärrystä tunteilleen ja kokemusta, että on riittävän hyvä juuri sellaisena kuin on. Aikuisena oma sisäinen ääni on sitten ankara.
Kauppila ajattelee silti, että hänen isoäitinsä oli lapsenlapsilleen liian ankara.
– Vaikka oma historia olisi vaikea, aikuisena pitää ottaa vastuu ja löytää riittävä lempeys itseään kohtaan, jottei toista edellisten sukupolvien virheitä.
3. Ota hankalatkin tunteet vastaan
Harjoitus: Kuvittele olevasi lapsi. Miltä tuntuisi, jos sinulle läheinen aikuinen sanoisi sinulle: ”Rakastan sinua niin paljon kuin ihminen voi toista ihmistä rakastaa. Se tarkoittaa, etten rakasta sinua vähempää, jos teet jotain väärin, tai enempää, jos teet jotain, minkä ajattelemme olevan hienoa. Rakastan sinua jo nyt ja aina. Voit luottaa siihen”.
Mitä tunteita sinussa herää? Ota ne vastaan.
Elina Kauppila on huomannut koulutuksissaan, että ehdottoman rakkauden julistus herkistää ihmiset. Monissa se herättää myös surun tai ikävän tunteen, joka voi kertoa siitä, ettei ole lapsena tullut nähdyksi.
Tässä kohden monet kurssilaiset rientävät ratkaisemaan, miksi tuntevat näin ohittaen itse tunteen.
– Tärkeintä olisi tunnistaa tunne ja antaa itselleen lupa tuntea. Pienenä on saanut ehkä sen kokemuksen, että oma itku tai kiukku ei ole ollut hyväksyttyä. Mutta aikuisena tärkeintä olisi antaa itselleen lupa kaikkiin tunteisiin.
Itsesäälillekin voi Kauppilan mukaan antaa mahdollisuuden. Kun sen on käynyt läpi, pystyy muuttumaan lempeämmäksi itseään kohtaan.
Kauppilan oma matka itsemyötätuntoon alkoi, kun hänestä tuli äiti.
– Meille syntyi kaksi lasta pienellä ikäerolla, mikä oli haastavaa. Aloimme puolisoni kanssa harjoitella erilaisia tekniikoita, joilla pysymme rauhallisina.
Tekniikat toimivat, ja tunnelma kotona pysyi riittävän tyynenä, mutta jossain vaiheessa Kauppila tajusi, että pelkkä hengittäminen ja kymmeneen laskeminen tai kasvojen rentouttaminen päristelemällä jätti onton tunteen. Hän alkoi etsiä jotain syvempää ja löysi itsemyötätunnon.
– Myötätunto oli se puuttuva palanen. Se antoi sielun tekniikoille.
Kauppilan lapset ovat kasvaneet jo alakoululaisiksi ja hän osaa puhutella itseään lempeästi. Jos kalenterissa on monta työreissua ja ääni sisällä alkaa kuiskia huonon vanhemman syyllisyyttä, hän antaa itselleen halauksen ja pysähtyy tunteen äärelle: ”Vai näin sinä tunnet. Voi sinua!” Ei siis moiti, eikä kysy, miksi tuntee näin.
– En enää pelästy nousevaa epämukavaa tunnetta, vaan annan itseni olla auki sille. Yritämme usein työntää syyllisyyden vain nopeasti piiloon, kun riittäisi, että tunnistaisimme lempeästi tunteen, emmekä tuomitsisi sitä.
4. Älä tee asioita, joita et halua tehdä
Harjoitus: Muistatko pitää itsestäsi huolta? Tärkeintä on huolehtia siitä, että voit henkisesti ja ruumiillisesti hyvin. Säännölliset ateriat, nukkuminen, ystävät, liikunta, mielihyvän tunteminen…
Lapsiperhearki on usein monen palasen yhteensovittamista. Stressitekijöitä on paljon, ja vanhempien kokonaiskuormitus voi nousta korkealle. Siksi kannattaa yrittää ennakoida tilanteita ja pitää näin arkea hallussa, huolehtia siitä, että omat voimavarat riittävät.
Elina Kauppila kertoo käyttävänsä itsemyötätuntoa esimerkiksi rajaamiseen: jos lapset kutsuvat häntä tekemään jotain, jota hän ei halua, hän ei tee.
– Eilen lapseni pyysi minua pelaamaan Monopolia. Kieltäydyin. Kerroin hänelle totuuden, sen, etten tykkää pelistä. Saan sanoa sen ääneen.
Omilla kursseillaan Kauppila on huomannut, että nykyvanhemmilla on usein vaikeuksia pitää omia rajojaan.
Luulemme, että meidän täytyy tehdä kaikkea, mitä lapsi toivoo, ja soimaamme itseämme, kun emme viihdykään puuhissa.
– Oman hyvinvoinnin kannalta ei ole hyvä, jos tekee asioita, joita ei haluaisi tehdä.
5. Etsi lempipaikkasi
Harjoitus: Onko sinulla kotona jokin lempipaikka, esimerkiksi jokin tietty tuoli tai sohvankulma? Ala käyttää paikkaa tietoisesti tankkauspisteenä, jossa tunnet saavasi lämpöä ja jossa kerrot itsellesi rohkaisevia, kannustavia ajatuksia. Voit silittää itseäsi ja sanoa: ”Olet riittävä ja olet hyvä”.
Kun Elina Kauppila sai syliin esikoisensa, hän koki vahvasti sukupolvien ketjun. Hän tajusi, että hänkin oli joskus ollut vauva, jota kohtaan joku oli kokenut yhtä pakahduttavaa tunnetta kuin hän tuona hetkenä tunsi.
– Kun puristin vauvaa rintaani vasten ja tunsin voimakasta rakkautta häntä kohtaan, koin että olisimme olleet molemmat ”sylissä”.
Kauppila kutsuu lämmintä tilaa ”vanhemmanrakkaudeksi”. Se ei ole vain rakkautta lapseen, vaan vanhempi ja lapsi ovat yhdessä rakkauden kehän sisällä.
Kauppilalla on keinutuoli, jossa istuu ja tankkaa itseään ystävällisillä ajatuksilla.
– Itsemyötätunto on minulle ennen kaikkea kehollinen kokemus. Kun istun keinutuoliini, koen, että minua pidetään hyvänä. Elämä on hyvä, ja katson koko maailmaa lempeästi.
Keinuminen tuntuu kuin olisi tuuditettavana. Kauppila saa yhteyden omiin lohdun kokemuksiinsa sisällään. Sydämeen tulee lämpö.
Kauppila on nähnyt, että vanhemmuus voi olla korjaava kokemus: toisaalta saa kokea suurta rakkautta, toisaalta voi elää lapsen mukana uudestaan oman lapsuutensa ikävaiheet ja antaa niille uuden merkityksen.
– Vanhemmuus vie meitä kipeiden ja vaikeiden kokemusten äärelle, mutta myötätunnolla näitä kokemuksia voidaan korjata.
Kun palaan illalla kotiin, parkkeeraan itseni sohvalle. Nelivuotias kiipeää syliin. Istumme siinä ihan hiljaa pitkän tovin. Samassa huomaan jotain uutta itsestäni: minulla ole kiire minnekään.
Lue myös: Ovatko empatiataidot rapistumassa?
Lue myös: Kasvata kannustaen!
Nyt, kun olet lukenut jutun, haluaisimme kertoa Sinulle,
että julkaisemme aina joitakin printtilehden juttuja verkossa ilmaiseksi. Näin siksi, että tärkeä ja asiantunteva tieto lapsista ja perheistä olisi mahdollisimman monen saatavilla.
Lehtitilauksista saatavilla tuloilla pystymme kuitenkin tekemään laadukkaampaa ja monipuolisempaa lehteä. Haluaisitko auttaa meitä siinä? Tilaamalla Lapsen Maailman printtilehden tuet samalla Lastensuojelun Keskusliiton työtä lapsen oikeuksien edistämiseksi.
Painatamme lehden Punamustan painotalossa. Punamustalle on myönnetty Joutsenmerkki eli Pohjoismainen Ympäristömerkki. Lehti painetaan PEFC-sertifioidulle paperille, johon käytetty puu on peräisin kestävästi hoidetuista metsistä ja valvotuista kohteista. Tämä tiedoksi sinulle, jota paperisen lehden ekologinen jalanjälki huolettaa.
Voit halutessasi tilata lehden lahjaksi esim. lähimmälle koululle, päiväkodille, sairaalalle tai neuvolalle. Lasten parissa työskentelevät ammattilaiset arvostavat lehtemme sisältöjä suuresti.
Tuethan työtämme tilaamalla lehden! Lämmin kiitos jo etukäteen.
