Teksti: Kaisa Pastila
Kuvat ja video: Eeva Anundi
Lukija: Anu Jämsén
Toteutus: Auli Laine
”Kuin olisimme vanhoja ystäviä”
Helsinkiläiset Julinit ja Ukrainasta paenneet Ohurtsovit tutustuivat toisiinsa kummiperhetoiminnan kautta. Aluksi sota oli vältetty puheenaihe, mutta nyt ystävyys on jo sillä tasolla, että aikuiset voivat jakaa vaikeitakin tunteita.
Pssst! Voit tutustua artikkeliin myös ukrainaksi tai venäjäksi!
Aarni, 3,5, kiipeää jakkaralle soittaakseen ruokakelloa. Pian äänekäs kilkutus täyttää entisen koululuokan, nykyisen olohuoneruokasalin korkean tilan. Helsinkiläisen Julinin perheen kesäkodissa Porvoossa on alkamassa lounas.
– Syömään!
Aarnin isoäiti Marjo, 68, huikkaa ulko-ovelta pihalla oleilijoille.
Pöytä on katettu yhdeksälle, sillä Julinit ovat saaneet tänään vieraakseen ukrainalaisen Ohurtsovin perheen.
Tai vieraaksi on väärä sana…
Ystäväperheen äiti, Maiia, 50, on häärinyt keittiössä koko aamun yhdessä Marjon kanssa. Maiian puoliso Ihor, 50, ja poika Kyrylo, 23, ovat laulattaneet moottorisahaa pihan perällä ja tehneet puushow’ta talon isännän Matin, 71, kanssa.
Ihorin ja Maiian tytär Hanna, 30, on katsonut perään, kun hänen poikansa Sasha, 3, ja Aarni ovat juoksennelleet ympäri isoa taloa.
Aarnin isän Mikko Ylimannilan, 43, aamupäivä on mennyt saunan lämmityksessä. Lauantaisaunan valmistelu pitää aloittaa aina hyvissä ajoin, koska kertalämmitteinen Aitokiuas ja palju lämpiävät monta tuntia.
Matti (1. kuva, vas.), Kyrylo ja Ihor sahaavat pihasta kaadettuja puita. Matti sanoo, ettei tunne ketään yhtä taitavaa moottorisahan käsittelijää kuin Ihor.
Blinejä jälkiruoaksi
– Jälkiruoaksi on sitten blinejä, Marjo tiedottaa, kun kaikki ovat löytäneet oman paikkansa isosta pöydästä.
– Maiia, muistatko, kun toit ensimmäisen kerran meille blinejä ja sanoin, että syödään ne alkuruokana?
Nauru helähtää pöydän ympärillä. Kaikki muistavat tapauksen.
– Vasta kun maistoin bliniä, tajusin, että sisällä onkin hilloa, Marjo sanoo silmät naurunkyynelissä.
– Meille oli yllätys, että Ukrainassa blini onkin usein jälkiruoka, Matti muistelee.
Se ei ollut ensimmäinen eikä viimeinen väärinkäsitys, joka perheiden ystävyyden varrelle on mahtunut, mutta tilanteista on aina selvitty hyvällä asenteella ja huumorilla, Marjo sanoo.
Nykyään sekaannuksia tulee vähemmän: Hanna, Ihor, Kyrylo ja Maiia ovat ahkeroineet kieliopinnoissaan niin paljon, että osaavat suomea jo yllättävän hyvin.
Pakoon Venäjän rajalta
Ohurtsovit ja Julinit tapasivat ensi kerran helmikuussa, kun heidät esiteltiin toisilleen Helsingissä Diakonissalaitoksen Perheiden parissa -kummiperhetoiminnassa.
Kyrylo oli ollut tuolloin Suomessa jo melkein vuoden samoin kuin hänen Hanna-siskonsa ja tämän poika Sasha. Vanhempien eli Maiian ja Ihorin saapumisesta Suomeen oli kulunut vasta reilu puoli vuotta.
– Asumme Ukrainassa niin lähellä Venäjän rajaa, että jouduimme lähtemään kotikylästä aika pian sen jälkeen, kun Venäjä aloitti täysimittaisen hyökkäyksensä.
Ruoasta, sähköstä ja vedestä oli pulaa, ja toimeentulon hankkiminen kävi mahdottomaksi, Ihor kertoo.
”Välttäkää sodasta puhumista”
Perheiden parissa -toiminnassa ukrainalainen perhe saa suomalaisen kummiperheen. Ohurtsovit kuulivat siitä ensimmäisen kerran suomen kielen kurssillaan ja päättivät hakea mukaan.
Julinien tytär Elisa, joka ei valitettavasti voinut osallistua tämän jutun tekoon, oli nähnyt ilmoituksen toiminnasta Facebookissa ja ehdotti, hänen perheensä ja vanhempansa alkaisivat yhdessä kummeiksi.
– Olen tehnyt paljon järjestötyötä ja innostuin heti Elisan ideasta. Vain yhtä asiaa huomasin empiväni: sitä, osaisinko kohdata ihmiset, jotka ovat tulleet sodan keskeltä, Marjo sanoo.
Huoli osoittautui turhaksi. Kun tapaamisen aika tuli, kaikki sujui omalla painollaan. Marjo huomasi riittävän, että hän oli läsnä.
Hänestä Diakonissalaitokselta saadut selkeät ohjeet olivat hyödyllisiä.
– Meille sanottiin, että välttäkää sodasta puhumista. Älkää pyytäkö vaikkapa nähdä kuvia Ukrainasta. Ideana on, että ystäväperhe saa muuta ajateltavaa tapaamisten aikana.
Kun Ohurtsovit vierailivat ensi kerran Julinien Lauttasaaren kodissa, kaikkia jännitti.
Kyrylo, joka siinä kohtaa osasi perheestään eniten suomea, yritti tulkata.
– Juttelu oli väkinäistä, mutta, uskon, että kaikille jäi silti hyvä mieli tapaamisesta, Mikko muistelee.
– Minuun teki heti alussa vaikutuksen se avoimuus, jolla Matti perheineen otti meidät vastaan, Ihor kertoo.
Kolmannella tapaamiskerralla Marjo ehdotti, että tehtäisiin yhdessä jotain ukrainalaista ruokaa. Siispä Maiia ja Marjo lähtivät metsästämään borssikeittoaineksia kaupasta.
– Se oli kyllä aika hankala homma. En silloin tiennyt edes, mikä on punajuuri suomeksi. Mutta kai keitto onnistui ihan hyvin? Ainakin muistan, että Matti kehui soppaa, Maiia sanoo ja hymyilee aurinkoisesti.
Kuin kotikylässä Ukrainassa
Porvooseen Ohurtsovit tulivat ensimmäisen kerran kesäkuussa. Kyrylo sanoo, että hän piti heti paikan tunnelmasta.
– Tunsin heti, että täällä oli jotain tuttua, jotain samaa kuin kotikylässä Ukrainassa: ei autojen ääntä, ei ihmisiä, vain metsää ja maaseutua.
Porvoon talosta ja sen pihapiiristä on tullut Kyrylolle paikka, jossa hänen mielensä rentoutuu.
Maiia on samoilla linjoilla.
– Nukun Porvoossa aina tavattoman hyvin. Jos nukkuu hyvin, silloin alkaa tuntua kodikkaalta.
Marjosta tutustuminen lähti ihan uudelle tasolle sen jälkeen, kun perheet alkoivat tavata Porvoossa.
– Ei mennyt kuin puoli tuntia, kun Ihor tarttui kirveeseen. Hänestä näki, että hänellä oli ollut ikävä sellaista puuhakkuutta. Maiia otti haravan ja näytti olevan kuin kotonaan.
Yhteistä puuhastelua, sauna ja pitkä illallinen
Takana on jo monta yhteistä viikonloppua Porvoossa, ja yhdessäolo on löytänyt selkeän uomansa.
Usein Matilla ja Marjolla on mietittynä jokin projekti, jota lähdetään yhdessä toteuttamaan. Se voi olla puutarhahommia tai vanhan talon nikkarointia. Sitten saunotaan, ja lauantain kohokohta on pitkä illallinen, joka valmistetaan yhdessä. Sään salliessa se nautitaan puutarhassa.
– Jos jotain olen oppinut Marjolta ja Matilta, niin sen, että kun on tehnyt kovasti töitä, pitää muistaa myös levätä, sanoo Ihor.
Entä mitä suomalaiset ovat oppineet uusilta ystäviltään?
Marjolla on vastaus heti valmiina: sitä, että elämä jatkuu.
– Maiia ja Ihor ovat opettaneet, että vaikka on joutunut kokemaan jotain noin isoa, voi päästä eteenpäin. Menetysten jälkeen he ovat pystyneet pitämään elämästä kiinni: laittamaan ruokaa, käymään töissä… Näen, että se on suurinta. He haluavat jatkaa elämää, mitä se sitten tuokin tullessaan.
Marjon silmät kostuvat hänen puhuessaan. Maiia nousee tuoliltaan ja rientää halaamaan:
– Marjo, kiitos paljon!
Ystävystyminen yllätti
Maiiasta tuntuu kuin hän olisi tuntenut Marjon vuosia. Niin kuin he olisivat vanhoja ystäviä.
– Olen ymmärtänyt ystävyydestä, että vaikka olisi kotoisin mistä, vain sillä on merkitystä, millainen ihminen on sisältä.
Ihorkin on yllättynyt siitä, että aikuisenakin voi saada ystäviä.
– Vaikka olen jo 50 ja puhun toista kieltä, olemme solmineet ystävyyden Julinien kanssa.
Uusia ystävyyssuhteita eivät ole solmineet vain aikuiset, sillä myös Aarni ja Sasha ovat löytäneet toisensa.
– Kumpikin puhuu äidinkieltään, mutta leikki sujuu mainiosti, Aarnin isä Mikko kertoo.
Hanna vahvistaa, että Aarni on tärkeä Sashalle. Sen huomaa esimerkiksi siitä, miten paljon suomalainen ystävä on Sashan puheissa kotona Puotilassa. Kun Sasha herää päiväkotiaamuina, hänen ensimmäinen ajatuksensa on usein, että koskaan mennään taas kylään Aarnille.
Suomalaisesta Aarnista (vas.) ja ukrainalaisesta Sashasta on tullut hyviä kavereita puolessa vuodessa. Leikit sujuvat mainiosti, vaikkei yhteistä kieltä ole.
Kuvassa vasemmalta takaa: Kyrylo Ohurtsov harteillaan Sasha, Matti Julin, Mikko Ylimannila, Ihor Ohurtsov, Maiia Ohurtsov, Marjo Julin. Edessä Aarni ja Hanna Ohurtsov sekä koira Laru.
”Meitä yhdistää äitiys”, Maiia (vas.) ja Marjo sanovat. ”On aina se huoli ja samaan aikaan ilo. Sillä ei ole merkitystä, ovatko lapset jo aikuisia.”
”Emme voi ehkä koskaan palata kotitaloomme”
Vaikka alussa sodasta ei puhuttu, nykyään siitä puhutaan. Viimeksi tänä aamuna Maiia on jakanut puhelimeltaan uudet kuvat pommituksista. Hän seuraa koko ajan ukrainalaista uutisvirtaa.
– Alussa meillä ei ollut sanoja, mutta nyt Maiia osaa jo niin hyvin suomea, että voimme jakaa vaikeitakin tunteita. Puhumme sodasta erityisesti silloin, kun olemme kaksin. Voin olla ystävä ja olkapää, sanoo Marjo.
Maiian suurin suru on tällä hetkellä oman kodin kohtalo. Naapuri on kertonut, että talo on edelleen pystyssä. Mutta kukaan ei tiedä, voiko perhe koskaan palata kotiinsa.
– Kun lähdimme kotikylästämme, ajattelimme, että kyse on vain muutaman kuukauden vaiheesta. Vähitellen olen tajunnut, ettemme ehkä koskaan voi palata kotiin. Se särkee mielen. Talo, johon 20 vuotta käytimme kaiken työmme, aikamme ja rahamme ja johon kuvittelimme rakentavamme lastemme tulevaisuuden, on menetetty.
”Julinien kanssa muistan, että maailmassa on rauhaakin”
Maiian mukaan sota on niin voimakkaasti läsnä hänen perheensä elämässä, että jos he ovat kotona Puotilassa, Ukrainan tilanne – erityisesti ystävien ja sukulaisten pärjääminen – on koko ajan mielen päällä.
– Olen usein itkuinen. Toisaalta olen huomannut, että minulle tekee hyvää, kun pääsen suomen kurssille tai Marjon luo kylään. Muistan silloin vähemmän ongelmia.
-Maiia
Ihorkin sanoo, että myös hänelle ne hetket, kun hän on poissa kotoa, esimerkiksi ollessaan töissä Helsinki-Vantaan lentokentällä tai kielikurssilla, antavat taukoa Ukrainan asioista.
– Julinien kanssa on hyvä olla. Silloin muistan aina, että maailmassa on rauhaakin, Ihor kuvailee.
Maiian vaikeimpiin hetkiin tuovat elämäniloa lapset ja lapsenlapsi.
– Jos lapset ovat täällä, silloin meidänkin paikkamme on täällä.
-Maiia
Paljuun ja sieneen
Lounas alkaa olla taputeltu.
Mikko, joka on kipaissut saunalla lisäämässä puita, tiedottaa, että kohta päästään löylyihin.
Ensimmäinen vuoro on varattu lapsille. Mikko ottaa vastuulleen poikien kaitsemisen.
– Taitaa tulla pitkä sessio. Viime kerralla Aarni viihtyi paljussa kolme tuntia.
Tänään myös Sasha aikoo kokeilla paljua.
– Hän rakastaa uimista. Vien häntä usein Itäkeskuksen uimahalliin. Hän varmasti tykkää
ulkokylvystä, sanoo Hanna.
Mutta vielä ennen saunaa aikuisten on tarkoitus ehtiä sieneen. Maiia haluaa myös istuttaa
kukkasipuleita, jotta ensi keväänä kansakoulun pihassa voi ihailla tulppaaneja ja krookuksia.
– Ehkä siihen mennessä kielitaitoni on ottanut harppauksen eteenpäin. Minulla on niin monia
aiheita, joista haluaisin keskustella Marjon kanssa. Minua kiinnostaa esimerkiksi
suomalainen kasvatus.
Maiia (1. kuva vas) kertoo Marjolle ja Hannalle, että kantarelli oli hänelle uusi tuttavuus, mutta herkkutatteja ja voitatteja hän oli tottunut poimimaan myös kotona Ukrainassa.
Toiminta loppuu
Perheiden parissa -kummiperhetoiminta (hdl.fi) on Diakonissalaitoksella tammikuussa 2023 alkanut
toiminta, jolle STEA myönsi vuoden mittaisen rahoituksen. Se siis loppuu vuodenvaihteessa.
Toimintaan mukaan lähteneet kummiperheet ja ukrainalaiset perheet haastateltiin ennen toiminnan alkamista. Myös suomalaisia vapaaehtoisia valmennettiin ennen toiminnan
aloittamista.
Auta Ukrainaa ja lahjoita!
Voit tukea Ukrainaa tekemällä lahjoituksen mm. seuraaville tahoille.
Unicef (Unicef.fi)
Pelastakaa Lapset (pelastakaalapset.fi)
Plan (plan.fi)
World Vision (worldvision.fi)
SOS-Lapsikylä (sos-lapsikyla.fi)
Kirkon Ulkomaanapu (kirkonulkomaanapu.fi)
Auta Ukrainaa (autaukrainaa.fi)
Punainen Risti (punainenristi.fi)
UN Women (unwomen.fi)
Fida (fida.fi)
