Siirry sisältöön
Tutkittua tietoa

Kynnykset sileiksi perhetuen tieltä

30.09.2016 Antti Vanas Colourbox, Gratisography, New Old Stock ja Mostphotos

Evakoilla ja pakolaisilla on paljon yhteistä.

Joka apua hakee, se tunnustaa olevansa avun tarpeessa, mikä ei ole kaikille vanhemmille helppoa. Neuvolan perhetyö tulee perheiden avuksi silloin, kun huoli on vielä pieni. Se madaltaa avun hakemisen kynnystä ja rohkaisee pyytämään sitä jatkossakin.

Neuvolan perhetyö on tärkeää.Neuvolan perhetyön varhaiseen tukeen ja matalaan kynnykseen perustuva toimintamalli viestii vanhemmille, että heidän asiansa ovat tärkeitä, että tukea on saatavilla ja että sitä saa myös pyytää. Luottamus omaan vanhemmuuteen ja yhteiskunnan tukeen kasvaa: jo pelkkä tieto tuen mahdollisuudesta voi Susanna Raution mukaan hälventää perheen huolia.

Rautio haastatteli väitöstutkimustaan varten yhdeksää neuvolan perhetyössä asiakkaana ollutta vanhempaa ja yhteensä kahdeksaa perhetyöntekijää ja neuvolan terveydenhoitajaa. Aineistona oli perheammattilaisten päiväkirjoja.

Neuvolan perhetyö todella auttoi: ilman sitä osa tutkimukseen osallistuneista pikkulapsiperheistä olisi siirtynyt lastensuojelun asiakkaaksi. Lastensuojelun toimenpiteet ovat raskaampia, tukea olisi tarvittu pitempään ja se olisi tullut veronmaksajille paljon kalliimmaksi.

Tuen pyytäminen ja vastaanottaminen ei ole kaikille helppoa, sillä myös perhetyöhön voi liittyä ajatuksia yksityiseen puuttumisesta ja kontrollista. Vanhemman kannalta neuvolan perhetyön asiakkuus voi näyttää vanhemmuuden kyseenalaistamiselta.

Neuvolan perhetyön valtteja ovat kotiin vietävä tuki, perhelähtöisyys ja osallistumisen vapaaehtoisuus. Kaikella tällä pyritään hälventämään tukeen liittyviä kontrollin ja hallinnan leimoja.

Etenkin sähköiset perhepalvelut ovat kehittämisen arvoisia.

Perhetyössä lapsiperheet pyritään liittämään lähialueen vertaistukiryhmiin: kodin lähellä ja netissä järjestettävät toiminnot auttavat verkostoitumaan ja lisäävät osallisuutta. Myös isien osallistumiseen panostetaan. Perhetyön äitikeskeisyyden purkamisessa on Raution mukaan kuitenkin vielä paljon tehtävää.

Hän pitää erityisesti sähköisiä perhepalveluja tutkimisen ja kehittämisen arvoisina. Kynnys avun pyytämiseen on matala, kun sen voi tehdä nopeasti ja helposti verkon välityksellä. Netin kautta voidaan tarjota sujuvasti sekä virallista että vertaisryhmien tukea.

>Susanna Rautio: Neuvolan perhetyö vanhemmuuden varhaisena tukena ja yhteistyönä. Jyväskylän yliopisto 2016.

Evakoilla ja pakolaisilla on paljon yhteistä

”Konekiväärien luotisuihkut pyyhkivät pitkin tietä. Samaan aikaan oli tiellä neljä hevoskuormaa viemässä heiniä Huuhanmäen kasarmille. Kaksi hevosta haavoittui ja kuoli, ne huusivat ja valittivat. Me pakolaiset ehdimme turvaan. Makasimme tuuheiden kuusien alla tien vieressä.”

Suomalaisen evakkoperheen matkakuvauksesta saisi luultavasti hyvin pienillä säädöillä Syyriasta tulevan perheen pakomatkan kuvauksen. Eeva Riutamaan tuoreen väitöksen mukaan myös kertomukset vastaanotosta saattaisivat muistuttaa toisiaan.

Historia toistaa itseään pakolaiskeskustelussa.

Suomalainen yhteiskunta oli 1940-luvulla ennakkoluuloinen, muukalaiskammoinen ja rasistinenkin. Siirtoväkeä, erityisesti ortodoksitaustaista, kohdeltiin usein alempiarvoisena ihmisryhmänä. Tutulta kuulostaa, ikävä kyllä.

Seuratessamme tämänpäiväistä pakolaiskeskustelua näemme historian toistavan itseään. Kansakunnan alitajunnassa uinuneet asenteet ovat heränneet, saaneet sytykkeensä muukalaisten läsnäolosta ja leimahtaneet ennennäkemättömiin liekkeihin, Riutamaa kirjoittaa.

Hän haastatteli väitöstään varten yhtätoista sotapakolaisuuden lapsena kokenutta suomalaista. Kyselyyn vastasi 631 entistä evakkolasta.

Mikä pätee 1940-luvun evakkoihin, pätee Riutamaan mukaan myös nykypäivän pakolaislasten kotouttamiseen. Ratkaisevaa on pakolaisperheen osallisuus tai osallisuuden puute uudessa ympäristössä. Erityisesti vanhempien jaksamista ja uuteen yhteisöön liittymistä on tuettava.

Lapsen kokemus oman perheen erilaisuudesta ja kasvuympäristön ulkopuolelle jäämisestä jättää negatiiviset tunnemuistot, joilla on yhteys myöhempään hyvinvointiin. Evakkolapset, jotka kokivat yksinäisyyttä kotonaan, ovat vanhentuessaan vaarassa eristäytyä.

Vanhempien mielialaan jäänyt suru ja kaipaus loivat evakkolasten kotiin melankolisen ilmapiirin, jota kasvava lapsi alkoi kantaa tunnemuistoissaan. Kokemus turvallisista vanhemmista puolestaan kannatteli sisäistettynä voimavarana myös elämän ehtoopuolella.

>Eeva Riutamaa: Maan korvessa kulkevi Evakkolasten kasvukokemusten tunnemuistot ja hyvinvointi. Turun yliopisto 2016.

Raskausajan masennuslääkityksen yhteys lapsen masennukseen

RASKAUSAJAN MASENNUSLÄÄKITYKSEN YHTEYS LAPSEN MASENNUKSEENMasennuksen hoitoon tarkoitettujen SSRI-lääkkeiden raskaudenaikainen käyttö lisää merkittävästi lapsen riskiä sairastua masennukseen, kertoo suurella suomalaisella rekisteriaineistolla tehty tutkimus.

Turun ja Helsingin yliopistojen sekä New Yorkin Columbian yliopiston tutkijat selvittivät selektiivisten serotoniinin takaisinoton estäjien eli SSRI-lääkkeiden raskaudenaikaisen käytön yhteyttä lasten masennus-, ahdistus-, autismi- ja ADHD-diagnooseihin 114-vuoden iässä.

SSRI-lääkkeille altistuneista lapsista 8,2 prosentilla oli todettu masennusta 15 vuoden ikään mennessä. Lääkkeille altistumattomassa verrokkiryhmässä masennusta oli 1,9 prosentilla. Ryhmien välinen ero tuli selvimmin esiin 1214-vuotiailla.

Koska myös äidin psyykkinen sairaus voi vaikuttaa lasten kehitykseen, verrokkiryhmään valittiin äitejä, joilla oli masennukseen liittyvä psykiatrinen diagnoosi, mutta jotka eivät käyttäneet masennuslääkkeitä raskauden aikana.

Julkaisun vastuukirjoittajana toiminut lääketieteen tohtori Heli Malm huomauttaa, että tulokset ovat alustavia ja niihin liittyy epävarmuustekijöitä.

Lapset olivat masennusriskin tutkimisen kannalta vähän liian nuoria: vanhimmatkin olivat vasta tulossa ikään, jossa riski yleensä alkaa nousta. Tutkimuksessa ei myöskään voitu sulkea pois syntymän jälkeisen elinympäristön vaikutusta lasten kehitykseen.

Tutkimusta aiotaankin jatkaa aikuisuuden kynnykselle asti, jolloin riskiä sairastua masennukseen voidaan arvioida luotettavammin. Lisäksi on tärkeää selvittää, onko sikiö jossain raskauden vaiheessa erityisen herkkä SSRI-lääkkeiden vaikutuksille, ja onko lääkkeiden välillä eroja sikiön turvallisuuden kannalta.

Lähes neljä prosenttia raskaana olevista suomalaisnaisista käyttää SSRI-lääkkeitä. Malmin mukaan niiden käyttö voi kaikesta huolimatta olla perusteltua, sillä äidin hoitamaton masennus on riskitekijä sekä äidille ja syntyvälle lapselle. Jos SSRI-lääkkeistä on äidin masennuksen hoidossa selkeää hyötyä, ei lääkitystä saisi keskeyttää.

>Heli Malm ym.: Gestational Exposure to Selective Serotonin Reuptake Inhibitors and Offspring Psychiatric Disorders. Journal of the American Academy of Child and Adolescent Psychiatry, toukokuu 2016.

Stressi näkyy kasvatuksessa

lapsi itkee kyyneleetTiedätkö ollenkaan, kuinka paljon näen vaivaa eteesi? Älä itke, äitiä hävettää!

Yllä pari esimerkkiä siitä, mitä hyvään kasvatukseen pyrkivän vanhemman ei pitäisi lapselleen koskaan sanoa. Mutta kaikenlaistahan sitä tulee sanottua, kun oikein pinnaa kiristää.

Lapsen ajatuksiin ja tunteisiin vaikuttavan, manipuloivan ja tunkeilevan psykologisen kontrolli on lapsen kehityksen kannalta huono kasvatusmetodi.

Psykologisen kontrollin muotoja ovat mm. lapsen painostaminen tottelevaisuuteen syyllisyyden tunteisiin vetoamalla ja ehdollinen hyväksyntä, jossa vanhempi annostelee lapseen kohdistuvaa huomiotaan sen mukaan, missä määrin lapsi noudattaa hänen toiveitaan.

Jyväskylän yliopiston psykologian laitoksen tutkijat havaitsivat yllätyksekseen, että psykologisen kontrollin käyttö riippuu pikemminkin päivästä kuin vanhemmasta.

Kun pinnaa kiristää, vanhempi kasvattaa kehnommin.

Aiemmin on ajateltu, että psykologisen kontrollin käyttö on joillekin vanhemmille tyypillisempää kuin toisille. Tutkimus kuitenkin osoitti, että psykologista kontrollia käytetään henkilöstä riippumatta enemmän niinä päivinä, jolloin vanhemmalla on tavallista enemmän negatiivisia tunteita, kuten väsymystä ja ärtyneisyyttä.

Alttius reagoida lapsen huonoon käytökseen psykologisella kontrollilla näyttää lisääntyvän päivinä, jolloin vanhemmalla on niin sanotusti hermo kireällä, tuumii psykologian professori Kaisa Aunola.

Tutkimuksen tuloksia voidaan hänen mukaansa soveltaa, kun pohditan keinoja tukea vanhemmuutta. Sen sijaan, että tukea tarjottaisiin yksittäisille vanhemmille, tulisi kiinnittää huomiota lapsiperheiden arjen sujuvuuteen ja stressitekijöihin yleisemminkin.

>Aunola K. ym.: Does daily distress make parents prone to using psychologically controlling parenting? International Journal of Behavioral Development, kesäkuu 2016.

Nelivuotiaasta ei ole koululaiseksi

Nelivuotias ei ole valmis kouluun.Yksi suomalaisen varhaiskasvatuksen monista hyvistä puolista on, että se estää koulua valumasta vaivihkaa alaspäin ikäluokkiin, joihin se ei kuulu. Jos koulu siihen pyrkisi kuten elinkeinoelämän piireistä kuulee silloin tällöin vaadittavan sitä vastassa olisi joukko yliopistokoulutuksen ja vankan työkokemuksen karaisemia varhaiskasvatuksen ammattilaisia. Turha siis yrittää…

Useimmissa Euroopan maissa koulu aloitetaan 6-vuotiaana. EU-maista Suomi ja neljä muuta pitävät kiinni 7 vuoden aloitusiästä. Kolmessa EU-maassa lapset laitetaan koulutielle 5-vuotiaina, ja Pohjois-Irlannissa oppivelvollisuuden iloista pääsevät osallisiksi jo 4-vuotiaat.

Englantilaisessa Loughboroughin yliopistossa tehty tutkimus osoittaa pohjoisirlantilaisten olevan väärässä: 4-vuotiaat eivät ole fyysisesti kypsiä koululaisiksi.

Tutkimusta johtaneen Rebecca Duncomben mukaan lapsen fyysinen kehitysaste ratkaissee, suoriutuuko hän sellaisista yksikertaisista koulupäivään kuuluvista tehtävistä kuin paikallaan istumisesta tai kynän kädessä pitämisestä.

Testeihin osallistui 45 alle 5-vuotiasta lasta. Heistä noin 90 prosentilla eli selvästi aiemmin luultua useammalla oli vielä vaikeuksia liikkeiden koordinaatiossa ja tasapainon hallinnassa. Vaikeudet olivat niin suuria, että ne vaikuttivat lasten kykyyn osallistua luokkahuoneessa annettuun opetukseen.

Tämän päivän lapset ja nuoret kehittyvät monessa suhteessa vanhempiaan ja isovanhempiaan nopeammin. Englantilaistutkimus osoittaa, että fyysisten kouluvalmiuksien suhteen kehitys on vienyt päinvastaiseen suuntaan: lasten koulunkäyntivalmiudet ovat viime vuosina heikentyneet. Tutkijat arvioivat taantumisen johtuvan siitä, että lapset liikkuvat nykyään paljon aiempaa vähemmän.

>Research finds 4-year-olds are not physically ready to start school. Loughborough University, syyskuu 2016.

Yksi vastaus artikkeliin “Kynnykset sileiksi perhetuen tieltä”

  1. Tanja sanoo:

    Eikö tuo esikoulun laittaminen pakolliseksi tee Suomenkin koulun aloitusiäksi kuusi vuotta?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirje

Saat parhaat juttumme sähköpostiin kerran kuukaudessa.

Tilaa »