Siirry sisältöön
Kuukauden kirjat

Hyvän elämän pelisäännöt

04.09.2019 Ismo Loivamaa

Kuukauden kirja 9 2019

Kuvitus kirjasta Museoseikkailu (Nemo).

Lastenkirjoissa rakennetaan turvallisuuden tunnetta ja puolustetaan kotiympäristöä, mutta nuorille laaditaan ohjekirjoja. Amerikkalaisissa nuortenromaaneissa taistellaan vielä tyttöjen perusoikeuksien puolesta.

Arja Puikkosen nuortenromaani Liitopoika (Karisto) on tärkeä puheenvuoro koulukiusaamista vastaan. Yläkouluikäisen Akun tarina koskettaa, ja pienimuotoisuudessaan kirja on myös helppoa luettavaa.

Aku harrastaa ompelua ja keppihevosaskartelua, liikuntatunneista hän ei välitä. Näillä eväillä sitä joutuukin helposti kiusaajien silmätikuksi. ”Jalat olivat raskaat ja reppu painoi”, poika kuvailee pahimpia aamuja.

Akun äiti yrittää saada kouluhoitajan, luokanvalvojan ja rehtorin mukaan poikansa tukiverkkoon, mutta sepä ei onnistu. Nykyisen nuortenkirjallisuuden tapaan taas osoitetaan, ettei oppilashuolto toimi. Kiusaamisen uhri jätetään yksin eikä ongelmaan juuri puututa.

Perinteeseen kuuluu se, että aikuisten velttous ja voimattomuus näytetään myös ulkoisina ominaisuuksina: terveydenhoitajan hymy ei ole ystävällinen ja luokanvalvojalla on mahtavat silmäpussit.

Rehtorin mukaan koulu on tehnyt kaikkensa: ”Aku vain on niin kovin erilainen poika.” Terveydenhoitajan mielestä asian tarkempi selvittely ei ole tarpeen.

Jos nuortenkirjallisuuden järjestelmällisesti toistama kuva pitää paikkansa, on suoranainen ihme, ettei opetusministeriä vielä ole vedetty valtakunnanoikeuteen. Vai onko mahdollista, että nuortenkirjoissa ajankohtaista ja hirveää ongelmaa käsitellään lukkiintuneella tavalla?

Lohdullista tietysti olisi, jos kirjailijat voisivat puhtaalla omallatunnolla kertoa virkeästä ja vastuullisesta oppilashuollosta.

Kirja pysähdyttää lukijansa. Nuorille se viestittää erilaisuuden sietämistä ja kiusaamisen vastustamista, aikuisen se pakottaa miettimään vastuuta.

Puhtimuijat panee kampoihin

Näpit irti_kuukauden kirja 9/2019Amerikkalaisen Jennifer Mathieun nuortenkirjassa Näpit irti! (Otava, suom. Lotta Sonninen) taistellaan aivan konkreettisesti tyttöjen oikeuksien puolesta.

Teksasiin sijoittuva koululaistarina kertoo konservatiivisesta kulttuuriympäristöstä, jossa tytöille tolkutetaan kunnollisten teksasilaistyttöjen siveyttä ja perinteellisyyttä.

”Siveys on hyve, joka ei koskaan mene pois muodista”, vakuuttaa apulaisrehtori.

Pojat sen sijaan saavat tehdä melkein mitä hyvänsä, niinpä he sitten likistelevät ja kourivat tyttöjä. Raiskauskin melkein hyssytetään näkymättömiin.

Viv kyllästyy koulun arvomaailmaan ja ryhtyy tekemään kapinaan kannustavaa vaihtoehtolehteä.

Amerikasta tai ainakin Teksasista saa tuskallisen taantumuksellisen kuvan. Suomalainen lukija on varmasti oitis Vivin puolella ja toivoo, että kapinasta kasvaa vallankumous. Ja kasvaahan se, tosin sellaisella volyymillä, että lopussa tulevat jo mieleen musikaalien mahtipontiset joukkokohtaukset.

Loppuratkaisun tyylilajista huolimatta amerikkalainen nuortenkirja tekee taas vaikutuksen: näin vahvaa ja vimmaista otetta harvoin tapaa suomalaisessa nuortenkirjallisuudessa. Yhteiskunnallisuus tekee meilläkin paluuta mutta varovaisin askelin.

Lakia lukemassa

”Lait ovat yhteisiä pelisääntöjä, joita noudattamalla meidän kaikkien on turvallista elää”, kirjoittaa Vesa Löhönen Lasten lakikirjan johdannossa (Karisto, kuv. Jukka Laukkanen). Mutta ei hän tuomarin nuijalla paukuta lakia ja järjestystä, vaan puhuu humorististen riimilorujen sekä pönkeällä lakityylillä leikittelevien tekstien avulla mm. hyvistä tavoista, kiusaamisesta ja kielenkäytöstä.

Ritva Juntusen ja Maisa Savolaisen Suomen lasten lakikirja (Lasten Keskus, kuv. Jukka Lemmetty) kertoo jämerämmin ja jäsennellymmin lakien merkityksestä.

Ensimmäisen kerran jo 1980-luvulla ilmestynyt teos keskittyy Suomen lain kohtiin, jotka koskevat lasta. Vuoden 2007 laitoksessa mukana ovat jo Euroopan unioni ja aina vain ajankohtaisempi tekijänoikeuskysymys. Kirjassa mietitään, kuka huolehtii lapsesta ja kuka saa asua Suomessa.

Leppoisat sadut konkretisoivat lakien tarkoitusta: viimeistään satua lukemalla selviää, että verotus on turvallisen yhteiskunnan perusta.

Kotia puolustamassa

Villojenkukat_kuukauden kirja_9/20191970-luvun alussa Leena ja Inari Krohnin kuvakirja Vihreä vallankumous oli ensimmäisten joukossa taistelemassa puiston ja turvallisen kaupunkiympäristön puolesta.

Samoja ongelmia ihmetellään Pia Pesosen ja kuvittaja Petri Makkosen kuvakirjassa Villojen kukat (Teos).

Tulppaani-niminen tyttö asuu puutaloalueella Länsiväylän tuntumassa, mutta idylli on kovin uhattuna, sillä Kaupunginisä ja Neiti Virkamies huseeraavat omiaan. Asukkaat yrittävät saada heidät ymmärtämään, että ”kaupungissa täytyy olla myös hauskoja asuinpaikkoja niin ihmisille, pupuille kuin happea tuottaville puillekin”.

Vähän masentavalta tuntuu, että viestiä on tolkutettu lastenkirjallisuudessa jo puoli vuosisataa. Näinä tiivistämisen ja tehostamisen aikoina puutalot, puistot ja miellyttävä kaupunkimaisema vaativat edelleen vihreää vallankumousta.

Villojen kukissa häilähtää väistämättä myös kärjistyksiä, niitä samoja, joita aina esiintyy lasten ympäristötietoisessa kaunokirjallisuudessa. Johtajat ovat kamalia, ja hankalat ihmiset näyttävätkin tylsiltä kuten Neiti Virkamies nutturoineen. Vanhojen talojen suojelu ei suinkaan ole kirjan ainoa aihe, mutta sitäkin tärkeämpi.

Nuorelta nuorelle

Nuorten elämän helpottamiseksi ilmestyy kiihtyvää vauhtia neuvokkikirjoja. Tubettaja Miklun laatima Paras kirja ikinä (Otava) on siinä mielessä harvinainen, että sen kirjoittaja on nuori aikuinen eikä keski-ikäinen ihminen.

70-sivuinen vihkonen on räätälöity sellaisen lukijan tarpeisiin, joka ei kirjoja pahemmin harrasta. Aavistuksen verran jotkin näkemykset tuntuvat naiiveilta, kun muutamalla rivillä ei millään ehdi teemoihin syventyä.

Persoonallisinta kirjassa on lukemisen korostaminen. Kumppanin etsimisessäkin on Miklun mielestä tärkeää lukeminen, sillä suurin osa haluaa viisaan kumppanin. ”Lue siis kirjoja!” Miklu paljastaa lukemisen henkilökohtaiseksi lempitavakseen kasvaa ja kehittyä. Tosin hän ennen vihasi kirjoja ”yli kaiken”, vaikka toisaalta kertookin unelmoineensa kirjan kirjoittamisesta koko elämänsä…

Suositun tubettajan neuvoilla saattaa olla arvaamattoman paljon merkitystä riippumatta tekstin kirjallisesta arvosta.

Hauska museokierros

Museot houkuttelevat ja hauskuttavat, todistavat Elina Kuorelahti ja Nunnu Halmetoja Museoseikkailu-kirjassaan (Nemo).

Aune-mummo vie kolme koululaista museokierrokselle, ensin Helsinkiin ja sitten Turkuun. Lähtökohta on monesta lastenkirjasta tuttu: rivakka mummoihminen nappaa lapset kyytiinsä ja pyörittää kulttuurikohteissa.

Savon murretta leveästi puhuva Aune on joka tapauksessa lystikäs tuttavuus. Hänellä on kaikki Suomen kanta-asiakaskortit ja hieno kokoelma ilmaisämpäreitä ja tietysti Museokortti.

Tekijät ovat pakanneet pieneen tilaan näkemyksellistä tietoa museoista ja niiden aarteista. Jännittävät havainnot vaikkapa Turun linnasta virittävät mielikuvitusta. Tarinallinen tietokirja dokumentoi nykyisten museoiden ilmapiiriä: paljon hauskuutta, iloa ja yllätyksiä.

Avaruusjuhlaa

pieniavaruuskirja_kuukaudenkirja_9/2019Mauri Kunnaksen Pieni avaruuskirja (Otava) sopii oikein hyvin juhlistamaan vuoden 1969 avaruuslentoa Kuuhun. Kaikkien aikojen avaruuskirjan pohjalta tuotettu pienikokoinen kuvakirja tekee parhaansa selvittääkseen aurinkokuntamme monimutkaisia ja käsittämättömiä asioita.

Piirroshahmot tuovat hauskuutta ja huojennusta lukijalle kaiken vaikeuden keskellä, ja opettaja Hallikaisen tuolilta tupsahtamisen avulla on hyvä käsitellä painovoiman salaisuuksia.

Petri Tammisen ja kuvittaja Valpuri Kerttulan kuvakirjassa Kun kohtaat avaruusolennon (Karisto) lukijalle annetaan tärkeitä ohjeita.

Siinä puhutaan avaruusolentojen putkahtamisesta maapallolle, mutta eiköhän vain viesti ole toisaalla? Kirjailija ilmestyy kertomaan omista peloistaan ja teoksen viimeisillä riveillä lohdutetaan, että hankala olo menee aina pois. ”Kaikki olot katoavat ja menevät kokonaan pois. Kunhan niille antaa aikaa.”

kunkohtaatavaruusolennon_kuukaudenkirja_9/2019Huumori on hellyttävän arkipäiväistä: avaruusolento voi kuulemma näyttää vispilältä tai vaikka mansikkahillopurkilta, ”mutta ilman sitä purkkia”. Mielikuvitus, pelot ja lohtu sekoittuvat inhimilliseksi kokonaisuudeksi.

Ihan oman tutkimuskirjansa muuten ansaitsisi Kuuhun laskeutumisen vaikutus suomalaiseen lastenkulttuuriin. Voi nimittäin puhua suoranaisesta kuuhulluudesta: avaruusasioilla hekumoitiin aapisissa, lastenlehdissä, lastenkirjoissa ja tietysti myös sarjakuvissa.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirje

Saat parhaat juttumme sähköpostiin kerran kuukaudessa.

Tilaa »