Hyppää sisältöön

Kiire, kiire, kiire

Päivät ovat täysiä ja tuntuu, etteivät vuorokauden tunnit riitä kaikkien asioiden hoitamiseen. Onneksi syysloma lähenee kovaa vauhtia.
Julkaistu

Elämä on tällä hetkellä kovin täyttä. Niin täyttä, että päässä surisee ja on vaikea istua alas istua alas jäsentämään ajatuksia järkevään muotoon.

Jokainen päivä starttaa kymmenen yli kuusi. Hieman pidempäänkin voisi nukkua, mutta tarvitsen aamulla pienen oman, hiljaisen hetken kahvikupin (lataan kahvinkeittimen jo illalla valmiiksi) ja sanomalehden (paperisen) äärellä. Tämän hetken jälkeen alkaakin hurina. Laitan viiteen pinoon niin sisä- kuin ulkovaatteet, teen aamupalat, herätetään lapset. Tai itse asiassa tytöt heräävät pääsääntöisesti itse, mutta pojat jatkaisivat mielellään unia. Aamut ovat minuuttipeliä, ja 8.05 koululaisten on oltava autossa valmiina lähtöön. Pikkutytöt pyrin myös viemään päiväkotiin puoli yhdeksään mennessä. On myös aamuja, kun puoli yhdeksäksi pitääkin mennä useampaan paikkaan, kuten tällä viikolla Helmin aamu alkoi kirjastolla. Joka perjantai puolestaan Helmin luokka menee Steinerkoulun huvilalle. Näinä aamuina mummu käy toimittamassa kakkosluokkalaisen oikeaan paikkaan. Ihme kyllä, emme juuri koskaan myöhästy.

Kun lapset on saateltu uuteen päivään, on hoidettava omat työt. Toki on päiviä, kun kesken päivän on lapsen neuvola tai hammaslääkäri. Tunnit kuluvat nopeasti, ja kolmen jälkeen haen päiväkotilaiset. Ilkka puolestaan hakee töistä päästyään lapset mummulasta, jonne koululaiset menevät joka päivä koulun jälkeen. Tosin äsken kolmasluokkalainen soitti, voiko mennä ystävälleen. Asia sopi totta kai, mutta siten, että voi saada kyydityksen takaisin kotiin. Ilkka kun on kiinni koko illan.

Sitten ovat illat. Harrastuksia, vanhempainiltoja (tällä viikolla kolme). Eilen oli päivä, kun meillä piti olla kello 17.30 neljässä eri paikassa. Tänäänkin olisi päiväkodin vanhempainilta, mutta koska olen yksin lasten kanssa, en mitenkään pääse paikalle. Se minua harmittaa, että lauantaina olisi eskarilaisten makkaranpaistoretki aamupäivällä, mutta en mitenkään ehdi paikalle, sillä lauantaina juhlitaan omia nelikymppisiäni. (EDIT: jälleen isovanhemmat saatiin apuun, ja Aura pääseekin paistamaan makkaraa.)

Kaikkien muiden menojen lisäksi jokaisen lapsemme luokka kerää rahaa luokkaretkeä varten. Näitä retkiä varten myydään monenlaista: kalentereita, keksejä, sukkia. En meinaa millään pysyä perässä, mitä kukin luokka olikaan myymässä ja paljon olemmekaan tehneet tilauksia.

Juhlahumua

Niin. Nelikymppiset. Huomenna on virallinen päivä, ja silloin juhlimme keski-ikäistymistäni perheen kanssa kreikkalaisessa ravintolassa. Päivällä käyn pitkästä aikaa kampaajalla. Lauantaina sitten on luvassa juhlat ystäville, ja paikalle on tulossa noin 30 vierasta. Paljon enemmän kuin uskoin ihmisten pääsevän paikalle. Voi, kuinka arvostankaan jokaikistä vierasta! Nyt sitten tohinalla suunnitellaan ja valmistellaan juhlia. Mietitään ohjelmaa, puuhataan tarjoiluja. Onneksi ystävät auttavat. Esimerkiksi kaksi ystävää tulee esimerkiksi tekemään salaatin, velipoika hoitaa boolin, yksi keittää kahvit ja käly laittaa hiukseni. Ilkka on hoitanut paikalle elävää musiikkia. Häissämme toiminut kaaso on nyt toiminut myös synttärikaasona ja auttanut järjestelyissä ja suunnitelmissa.

Aikaa juhliin on kaksi päivää, ja hommaa on vielä paljon. Kaikki tarjoilut ovat vielä kaupassa ja ohjelman suunnittelu vaiheessa. Lapset ovat menossa juhlien ajaksi mummulaan. Ja nyt todella toivon, että pysymme terveinä. Joku pieni flunssa lapsella ei maata kaada, mutta pelkään, että juuri nyt iskee joku vuosisadan mahatauti ja kaikki puuhattu saadaan kuopata ja haudata.

Pysähdy, hengitä

Tuntuu, että on niin paljon muistettavaa ja tehtävää, että on vaikea istua alas ja rauhoittua. Ottaa asian kerrallaan. Olimme tänään sopineet lounaan hyvän ystäväni kanssa. Ensin aamulla ajattelin, että lounas pitää perua, sillä en millään ehdi tehdä kaikkea. Sitten päätin, etten peru. Minun on joka tapauksessa syötävä ja tekee vain hyvää hetken aikaa vaihtaa kuulumisia. Puhua pulputin ulos kaiken päässäni surisevan. Kiitos, Niina, tästä hetkestä.

Koko ajan riittää siis tekemistä. Niin paljon, että meinaa unohtaa sen kaikkein tärkeimmän. Pysähtymisen lapsen äärelle. Ei hetken tarvitse olla suuri ja mahtipontinen. Se voi olla yksi korttipelierä paskahousua viidesluokkalaisen kanssa, pieni lukuhetki eskari kainalossa, junaradan rakentaminen kolmevuotiaan kanssa. Siksi joka päivä pyrin laittamaan puhelimen pois käsistäni ja keskittymään hetkeksi olemaan jokaisen lapsen kanssa. Tämä on kaikkein tärkeintä. Ja onneksi syysloma häämöttää jo aivan nurkan takana!

Ensi viikolla sitten kerron, kuinka juhlat menivät. Hyvää loppuviikkoa, lukijat!

 

 

 

Kommentit (0)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.