En ollut juttutuulella

Haparoin puhelimen käteeni. 5.59 näyttää kello. Kellonsoittoon on 11 minuuttia aikaa. Sama nousta ylös, vaikka väsymys polttaa silmiä. Kolmevuotias Vilja heräili kymmenen minuutin välein itkemään yön pikkutunneille saakka. Mittasimme kuumeen, annoimme särkylääkkeen. Huuto jatkui, ja syy tähän jäi ikuiseksi mysteeriksi. Kahdeksanvuotias Helmi puolestaan heräsi 4.30 parkumaan, ettei hänelle luettu iltasatua. Ei auttanut kuin ottaa kirja esiin, ettei koko porukka herää. Parin sivun jälkeen tyttö sammui uudelleen, itse torkuin koiranunta reilun tunnin.

Saan juuri kaadettua kahvin kuppiin, kun kuusivuotias Aura huutaa sängystään ”Äiti! Tule kantamaan!” Kannan vielä unesta lämpimän tytön keittiöön ja laitan hänelle aamupalan. Oma kahvini on jo ehtinyt jäähtyä, joten lämmitän sen mikrossa. Kello seitsemän heräävät viidesluokkalainen Onni ja Helmi. Yhtä aikaa herääminen tarkoittaa kriisiä: Helmi haluaa aloittaa päivän hämärässä ilman valoja, kun puolestaan Onnin mielestä valojen on ehdottomasti oltava päällä. Vuorotellen toinen käy sammuttamassa lampun ja toinen laittamassa valon päälle. Toki huudon kera.

7.20 on herätettävä yön itkenyt Vilja ja yhdeksänvuotias Oiva. Kummatkin ovat kiukkuisia herätyksestä. Oiva ei kuulemma jaksa millään itse pukea. Äiti ei kelpaa pukijaksi, joten mieheni saa tämän kunniatehtävän. Kun vaatteet on saatu päälle, poika jumittuu sohvalle. Hoputan häntä, ei ole enää pitkä aika siihen, että pitää lähteä kouluun. Lasta ärsyttää kiirehtimiseni ja liimautuu entistä tiiviimmin kiinni sohvaan. Vilja ei puolestaan hyväksy ollenkaan valitsemiani vaatteita. Kaivamme mieluisat esille. Alan pukea tyttöä, mutta tämä ei kelpaa, vaan lapsi haluaa pukea itse. Katson tuskastuneena kelloa. Helmin tukka on pörrössä kuin peikolla, mutta kun lähestyn häntä hiusharjan kanssa, hän pakenee piiloon peiton alle.

Matkaan

Jotta koululaiset ehtivät puoli yhdeksäksi koululle, on lähdettävä matkaan viimeistään 8.10. Kello on jo sen verran, ja Oiva pukee kuin hidastettuna ulkovaatteita päällensä. Hän ei haluaisi laittaa päällensä toppahousuja. Edelleen hoputtamiseni ärsyttää poikaa. Minä lähden viemään pikkutyttöjä päiväkotiin. Matkan kuljemme rattailla. Syntyy riita. Tietenkin. Kumpikin haluaa istua samalla paikalla. Jotenkin saan maaniteltua tytöt kyytiin, kun lupaan, että paluumatkalla vaihdetaan paikkoja. Auraa kiukuttaa, kun en anna hänelle kännykkää. Ei auta, että sanon käsien paleltuvan ilman hanskoja. On kuunneltava jankkausta ja kiukuttelua koko matkan ajan. Vieressä istuva pikkusisko lyö pökköä pesään ja ärsyttää siskoaan tökkimällä tätä poskeen.

Saavumme päiväkodin pihaan. Kumpikaan tytöistä ei halua kävellä sisälle. Ei auta kuin kantaa molemmat. Vasempaan kainaloon Aura ja oikeaan Vilja. Eteisessä tulee riita siitä, kumpi riisutaan ensin (kumpikin osaisi tämän taidon itse). Teen kompromissin ja riisun tytöt vuorotellen. Ensin kengät. Sitten hanskat. Sitten pipot ja niin edelleen. Vessassa kinastellaan siitä, kumman kädet pestään ensin. Lavuaareja on kolme, mutta kumpikin haluaa käyttää samaa vesihanaa. On lähdön aika. Aura lähtee touhukkaana leikkimään, mutta Viljaa ei huvita ja tekee asian hyvin selvästi. Opettaja tulee apuun ja ottaa syliinsä huutavan ja rimpuilevan tytön. Huokaisen syvään, kun suljen perässäni päiväkodin oven. Kuuden tunnin rauha ilman riitoja ja kriisejä.

Uudet kriisit

Kolmelta palaan päiväkodille hakemaan lapsia. Opettaja kertoo Auran saaneen aamupäivällä ulos lähtiessä kunnon raivokohtauksen, ja pukemiseen oli kulunut 40 minuuttia. Syytä ei oltu saatu selville eikä tyttö suostu kertomaan minullekaan, mikä sai hänet noin kovin suuttumaan. Vasta illalla hän avautuu ja kertoo, mikä oli pielessä: hanskat olivat kuulemma väärät. Totta. Hanskat olivat toiset kuin yleensä, sillä yleensä käytössä olevat olivat eilisen leikeistä vielä kosteat. Kysyn lapselta, miksi hän ei kertonut syytä opettajalle päiväkodissa. ”En ollut juttutuulella”, saan vastaukseksi. Kun kerron seuraavana päivänä asiasta päiväkodilla, opettaja toteaa, ettei totta tosiaan neiti ollut juttutuulella.

On iltaruoan aika. Aura olisi halunnut spagetin sijaan nuudelia, Onnin lautasella on liikaa jauhelihakastiketta ja Oivan lautaselle olen laittanut ketsupin väärään kohtaan. Lisäksi Oivan mielestä Helmi katsoo häntä väärällä tavalla. Vilja selviää ruokailusta ilman kriisejä. Tai ainakin melkein. Hänen mielestään pitäisi saada suklaata jälkiruoaksi, mutta minä olen eri mieltä.

Seuraavaksi tapellaan televisioruudusta. Aura haluaisi katsoa Pikku Kakkosen ja Onni puolestaan haluaisi pelata pleikkarilla.  Ei auta se, että makuuhuoneessakin on televisio. Aura haluaa katsoa ohjelman juuri olohuoneen televisiosta.

Kello tulee seitsemän, ja jälleen on aika kinastella olohuoneen kattovalosta. Tällä kertaa niin päin, että Onni haluaa sammuttaa valon ja Helmi pitää valon päällä. Hän ei kuulemma näe piirtää pimeässä. Omaan huoneeseen meneminen on luonnollisesti poissuljettu vaihtoehto.

On iltapalan aika. Teen syötävät liukuhihnatyönä. Täysin nappiin ei mene tämäkään, vaan olen laittanut Auran kaakaon aivan väärään kuppiin. Helmin kaakaossa on puolestaan liian vähän jauhetta.

ltapalan jälkeen on aika lukea iltasadut. Oivan mielestä olisi vielä aika pelata PC:llä. Minun on tarkoitus lukea kahdelle pienimmälle, mutta Helmi itkee, ettei äiti rakasta häntä yhtä paljon kuin pikkutyttöjä, kun en lue myös hänelle. Sydämeni heltyy, ja luen myös hänelle. Rauhallisesti lukemiset eivät luonnollisestikaan mene, vaan käy joku lapsista terrorisoimalla eri tavoin sisaren lukuhetkeä. Hyppimässä sängyllä, kailottamalla kovalla äänellä.

Sitten sammutetaan valot. Aura haluaa pitää päällä kirkkaan lukuvalon. Minun mielestäni aivan liian kirkkaan. Luovutan ja Aura voittaa tämän kamppailun. Hiljaista ei kuitenkaan tule vielä pitkään aikaan. Vilja on nukkunut niin hyvät päiväunet valvotun yön jälkeen, ettei hänen mielestään ole vielä yöunien aika.

Matkaan