Rauha hänen lautaselleen
Nirsoilu sapettaa. 10 vinkkiä nirsoilun nitistämiseen. Kermavaahto puistattaa Tanya Huovilaista, 22, eikä hän tiedä, miksi – nirsous on myös monen aikuisen ongelma.
Tällaiset otsikot sapettavat minua! Jo sanan ”nirso” tai ”ronkeli” kuuleminen tai näkeminen nostaa niskakarvani pystyyn.
Nuo sanat saisi haudata historian multiin, jossa lepää jo lukuisia muitakin leimaavia sanoja. Sanoja, jotka kuuluvat savutorppakylien aikakauteen. Silloin kytättiin ikkunoista muiden elämää ja kaikkien oli mahduttava samaan muottiin.
Katsotaanpa, mikä sanojen ”nirso” tai ”ronkeli” merkitys on.
Jos ihmistä (tai koiraa tai kissaa) sanotaan nirsoksi, hän on suomen sanakirjan mukaan ”Ruoan tai muun suhteen turhantarkka, erittäin vaativa, vaatelias, valikoiva”. Myös ronkeli tarkoittaa liian valikoivaa.
Turhantarkka, liian vaatelias ja valikoiva. Kenen mielestä?
Yleensä se on muiden kuin ”nirson” tai ”ronkelin” itsensä mielipide. Eikö leimakirveen heiluttelija ole itse ahdasmielinen, ei hyväksy ihmisten erilaisuutta?
Jokainen saa nykyisin valikoida, mitä kirjoja lukee, mitä vaatteita pitää ja mitä elokuvia haluaa katsella. Ei tulisi mieleenkään kutsua ihmistä, joka ei suostu pitämään harmaata neulepaitaa, nirsoksi. Tai dekkareja karsastavaa ronkeliksi.
Ruokaa valikoidaan lautaselle monenlaisin perustein. Yksi haluaa syödä terveellisesti, toinen planetaarisesti, kolmas eettisesti, neljäs saa kivuliaita vatsavaivoja tietyistä ruoka-aineista, viides taas haluaa helliä makuhermojaan rakastamillaan aineksilla. Minkään näistä perusteista ei pitäisi olla kenenkään muun ongelma.
Itsekin olen joskus tuskaillut lasteni makumieltymyksiä. Kunnes ymmärsin, ettei ole läheskään aina oma valinta, mistä ruuasta pitää. Usein taustalla voi olla geneettisiä eroja makusoluissa, kuten se että osalle ihmisistä korianteri maistuu saippualta. Joskus ruoka-aversioon liittyy allergiaa, jopa traumaattisia kokemuksia.
Toinen lapsistani vihaa raakaa tomaattia, sillä hänet pakotettiin päiväkodissa syömään sitä. Hänen suhteensa tomaattiin pilattiin näin ehkä loppuiäksi. Toivon mukaan kenellekään ei nykyisin tehdä niin.
Päätin jo vuosia sitten antaa toisille lautasrauhan. En katso asiakseni arvostella sitä, mitä kukin syö. Jokaisella on omat perustelunsa valinnoilleen. Samaa kunnioitusta omaa ruokalautastani kohtaan toivon myös muilta. Lautaseni sisältö on koottu yrityksen ja erehdyksen kautta, ja se on elänyt terveyshistorian ja muuttuneiden mieltymysteni mukana.
Mikä ihme siinä on, että toisen lautasen sisältö herättää niin voimakkaita tunteita?
Ehkä siinä, että joku ei syö samaa ruokaa kuin itse, on ajatuksena jotakin syvällisen häiritsevää. Ihminen on laumaeläin, ja ruuan jakaminen ja yhdessä syöminen ovat olleet yhteisön liimaa jo ihmiskunnan alkuhämärissä. Pula-aikana oli syötävä, mitä sai. Nykyisin ruuan valikoiminen on ylellisyyttä, johon meillä on varaa. Voimme melko vähällä vaivalla kattaa buffetin, josta löytyy kaikille sopivaa syötävää.
Ei ketään tarvitse eheyttää valikoivuudesta – ellei hän itse halua laajentaa makumaailmaansa. Sen sijaan nirsoksi muita kutsuvat voisivat laajentaa maailmankuvaansa. Emme luojan kiitos asu enää savutorpissa!
Vaalikaamme siis lautasrauhaa ja olkaamme kiitollisia siitä, että meillä on varaa valita lautasemme sisältö.
Lisää samasta aiheesta:
Miksi ruokakeskusteluissa pahoitetaan mieliä?
Kommentit (0)