Miksi väsyin vapaaehtoistyöhön

Olen saanut elämässäni paljon pyyteetöntä apua niin läheisiltä kuin tuntemattomiltakin. Tuoreena äitinä omat vanhempani olivat monesti tukena. Ja voi miten kivalta tuntui mammakahvilassa, kun lastenhoitaja tarjoutui ottamaan vauvani syliin, jotta sain juotua kahvini rauhassa. Tällaiset asiat jäävät mieleen.

Alle kouluikäisten äitinä tempauduin mukaan järjestyön maailmaan. Olen reilun kahdenkymmenen vuoden aikana ollut mukana auttamassa lapsiperheitä ainakin kolmessa eri järjestössä ja lisäksi olen tehnyt vapaaehtoistyötä muutamassa muussa. Olen kerännyt rahaa, ollut vertaistukihenkilönä, tapahtumien järjestäjänä, ryhmien ohjaajana, tiedotusvastaavana, muun muassa.

Miksi teen tällaista vaativaa työtä ilmaiseksi ja kenen hyväksi?

Tänä syksynä, henkilökohtaisten raskaiden vaiheiden jälkeen minua alkoi uuvuttaa. Kyynisyys luikerteli mieleeni kyyn lailla. Saanko tästä enää mitään? Missä ovat muut? Miksi teen tätä? Miksi teen tällaista vaativaa työtä ilmaiseksi ja kenen hyväksi? Jos näin käy, on aika lopettaa. Silloin työ ei ole enää vapaaehtoista eikä oikein auttamistakaan.

Yhä useampi järjestö on pulassa, sillä meitä vapaaehtoisia on nykyisin vaikea saada. Olen ollut todistamassa tätä useasti. Se on ongelma, sillä lukuisat järjestöt pyörivät vapaaehtoistyön varassa.

Ihmisillä on omiakin murheita, talous kuralla, uuvuttava työ ja perheellekin pitäisi repiä aikaa. Tilaa ei yksinkertaisesti jää maksuttomalle työlle.

Onko kukaan laskenut, paljonko tällainen palkaton työ hyödyttää kansantalouttamme? Millaisessa pulassa hyvinvointivaltio olisi ilman meitä pyyteettömiä puurtajia? Millainen maailma olisi, jos kaikki kynnelle kykenevät tekisivät vapaaehtoistyötä?

Vuosien varrella en ole voinut olla kiinnittämättä huomiota vapaaehtoistyöntekijöiden sukupuolijakaumaan: meistä 99 prosenttia on naisia. Siksi hämmästyin, kun Tilastokeskuksen mukaan mukaan yli 10 vuotiaista noin kolmasosa oli tehnyt vapaaehtoistyötä eikä naisten ja miesten välillä ollut isoa eroa.

uskallan väittää, että lukuisia järjestöjä pyöritetään palkattomalla naistyövoimalla. Paljonko se hyödyttää yhteiskuntaa?

Niissä järjestöissä, joissa itse olen huhkinut, ei miehiä näy. Ehkä he ovat urheiluseuroissa?

Siksi uskallan väittää, että lukuisia järjestöjä pyöritetään palkattomalla naistyövoimalla.

Paljon puhutaan miesten yksinäisyydestä ja yksin jäämisestä. Menkää järjestötyöhön! Siellä pyörii iloisia, huomaavaisia, fiksuja naisia, joista varmasti löytyy mukavia juttelukumppaneita – ja ehkä jotakin enemmänkin.

Sitä paitsi tutkimusten mukaan hyväntekeväisyys tuo elämälle tarkoituksen ja vapauttaa onnellisuushormoneja, paremmin kuin terapia. Siinä sivussa voi oppia uusia taitoja.

Järjestyön paras puoli ovat kaikki ne ihanat ihmiset

Järjestyön paras puoli ovat kaikki ne ihanat ihmiset, joihin olen saanut vuosien varrella tutustua. Se on pääoma, jonka arvoa ei voi mitata rahassa. He luovat toivoa ja saavat minut uskomaan: hyvyyttä on olemassa. Ja kyllä, auttamisesta tulee hyvä mieli.

Kuka tietää? Kunhan vähän aikaa lepäilen, käärin taas hihat ja palaan järjestötyön pariin.

Lue myös: Viisi syytä auttaa muita