Siirry sisältöön
Rupista rakkautta

Seitsemän ihmettä

28.12.2019

Aaron Burden/Unsplash

Haluan omistaa tämän vuoden 2019 viimeisen blogipostauksen kiitollisuudelle, mutta minulla on ongelma: on vaikea kirjoittaa kiitollisuudesta ennen kuin kaverillaan yökylässä oleva, diabetesta sairastava teinini on palannut kotiin. Huolissaan ja katastrofikuvitelmien piinaamana on vaikea olla kiitollinen. Yritän silti.

Kun kävin aamulenkillä koiramme Pepen kanssa, ajattelin, miten kaunis maailma onkaan. Luonto oli saanut yöllä ylleen pumpulipeiton. Lumi hehkui valkoista valoa, vaikka oli pilvistä. Enpä olisi uskonut sanovani tätä, mutta kyllä, sydäntalven lähestyessä olen kiitollinen lumesta, joka valaisee ja pehmentää maailman.

Ajatukseni käyvät Australiassa serkkujeni luona. Heidän ympärillään palaa, mutta toistaiseksi he ovat turvassa. Sadetta kaivataan siellä kipeästi.

Olen kiitollinen Suomen terveydenhuollolle, jonka ansiosta tyypin 1 diabetesta sairastava nuoremme saa parasta mahdollista hoitoa lähes ilmaiseksi. Huippuinsuliinit, verensokerin seurantaa helpottavat sensorit ja kynät tai pumput insuliinin annosteluun. Niiden ansiosta hän voi elää hyvää elämää pelkäämättä lisäsairauksia.

Toinen nuoremme kouluttautuu parhaillaan ammattiin. Hän saa yhteiskunnalta tukea itsenäiseen asumiseen ja opiskeluun. Siitäkin on syytä olla kiitollinen.

Kello on yli yksi iltapäivällä eikä teiniä kuulu kotiin. Laitan viestiä ja yritän soittaa. Viimein hän vastaa unisella äänellä, sanoo tulevansa kohta.

Olen kiitollinen kaikille läheisilleni ja ystävilleni, jotka ovat pysytelleet rinnalla läpi synkät ja harmaat ajat, silloinkin kun en ole heitä osannut tai jaksanut kiittää.

Kiitollisuutta on tutkittu paljon etenkin Yhdysvalloissa. Kiitollisuus opitaan ympäröivien aikuisten mallista, 7-10 ikävuoden välillä. Kiitollisuus on taito, jota voi tietoisesti opettaa lapselle. Keinot ovat hienovaraisia: saarnaaminen tuskin toimii.

Eräs opettavaisimmista kokemuksista meille oli sairaalavierailu esikoisen kanssa, kun hän oli 11-vuotias. Hän oli murtanut ranteensa ollessaan ratsastusleirillä toisella paikkakunnalla. Sairaalassa oli kesälomakausi, joten henkilökunnasta oli pulaa. Kukaan ei ehtinyt kiskoa hänen ranneluutaan paikoilleen, joten jouduimme viettämään kaksi yötä täyteen tupatussa sairaalahuoneessa. Samassa huoneessa majaili noin nelivuotias tyttö, jonka jokainen jäsen oli kipsissä ja jolla oli lisäksi pahoja hengitysvaikeuksia. Huoneessa vietti päivän myös nuori nainen, jonka letkuruokintaa suunniteltiin siinä meidän kuultemme. Valittamisesta ei olisi ollut mitään hyötytä, joten päätin kiittää henkilökuntaa jokaisesta pienestäkin huolenpidon eleestä.

Kun vihdoin pääsimme kotiutumaan, kuulin kuinka tytär kertoi mummille koettelemuksestaan. Hän ei valittanut sanallakaan, vaan kertoi pinkki kipsi kädessään, miten hyvin hänellä asiat on. ”Eihän sitä osaa arvostaa, miten hyvin kaikki on, ellei välillä satu jotakin tämmöistä”, hän selitti.

Amerikkalaisessa koulupsykologian tutkimuksen yhdistyksen julkaisemassa kiitollisuustutkimuksessa kerrotaan opiskelijoille annetusta tehtävästä. Opiskelijoiden piti nimetä maailman seitsemän ihmettä. Kuten olettaa saattaa, suuri osa opiskelijoista oli nimennyt Taj Mahalin, Egyptin pyramidit ja niin edelleen. Erään opiskelijan tehtävä viipyi. Hänen mielestään ihmeitä ja syitä kiitollisuuteen oli niin paljon, että niitä oli vaikea nimetä. Lopulta hän päätyi tällaiseen seitsemän ihmeen listaan: näkeminen, kuuleminen, koskettaminen, maistaminen, tunteminen, nauraminen ja rakastaminen.

Kiitollisesta elämänasenteesta on syytä olla kiitollinen. Kiitollisuus tekee hyvää, saa elämän hymyilemään. Kiitolliset ihmiset ovat onnellisempia ja elämänmyönteisempiä ja voivat paremmin, kerrotaan samaisessa tutkimuksessa.

Ei siis ihme, että masentuneita kannustetaan pitämään kiitollisuuspäiväkirjaa. Mutta tuleeko kiitollisuus kehottamalla? Olisit kiitollinen! Älä ole kiittämätön!

Pitääkö lapsen olla kiitollinen vanhemmalleen, joka huolenpidollaan pitää hänet hengissä?

Kiitollisuus on lahja. Se ei herää käskemällä. Se on kuin lumisade, joka valaisee maan keskellä pimeintä vuodenaikaa.

Ulko-ovi kolahtaa. Yökylässä ollut teini sieltä tulee huolettomasti vislaillen. Kiitollisuus hulvahtaa sydämeen. Jokainen äiti tietää, miksi. Jokainen, joka on joskus rakastanut tietää, miksi.

 

Tuija Siljamäki

 

Edellinen tähän liittyvä:

Ei enää lupaa huoleen?

 

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirje

Saat parhaat juttumme sähköpostiin kerran kuukaudessa.

Tilaa »