Mistä äiti varoitti
Väsymys särkee silmiä. Kello on 01.19. Kävelen ikkunasta toiseen katsomaan aamuyön usvaista katua. Kuulostelen, joko kuuluu pihasoran rahina kepeiden askelten alla. Kuulen vain mielessäni nuorten naisten hiprakkaista kikatusta, kun he kilistelevät siiderilasillisia. Niin hauskaa etteivät malta lähteä.
Odotan tytärtä baarista. Yritän napanuoralla vetää häntä ajoissa kotiin, hoputtaa viimeiseen bussiin. En millään pysty sisäistämään, että viimeinenkin napanuoran riekale katkaistiin, kun hän täytti 18. Että eilen oltiin alaikäisiä ja tänään aikuisia. Vastahan tässä kotiuduttiin synnytyslaitokselta! Olin järkyttynyt, kun hän ilmoitti lähtevänsä baariin. Kuvittelin, ettei se hetki tulisi koskaan. Minun pieni tyttäreni siellä aikuisten pelikentällä.
Ehkä jokin side on silti hengissä. Ellei ole, sitä on tässä vaiheessa myöhäistä kutoa. Olenhan muistanut varoittaa tyrmäystipoista? Nuoria naisia saalistavista pervoista? Muistaahan hän mistä kaikesta varoitin? Jos muistaa, tunnistaahan vaaran?
Vasta nyt tiedän, miltä omasta äidistäni tuntui minua kotiin odottelessa. Karma on siis olemassa! Jos hän kuulisi tästä, hän varmasti hykertelisi: ihan oikein sinulle!
01.55. Viimeinen bussi on lähtenyt jo ajat sitten. Ei kai tyttö vain aio kävellä kotiin laitakaupungin halki? Olen nähnyt ne nuoret miehet, jotka kulkevat siellä. Siilitukkaiset, rastatukkaiset, mustapartaiset, hevipaitaiset ja tatuoidut lihaksikkaat. Jokainen mielestäni mahdollinen raiskaaja.
Näen keijunkeveän tytön, jolla on suuret vihreät nukensilmät ja sirot kädet – ja aivan liian lyhyt hame. Hän kävelee reippaasti, sivuilleen vilkuilematta. Varjosta erkaantuu hahmo, joka tumppaa tupakan ja lähtee seuraamaan…
Että voi ylivilkas mielikuvitus olla riesa! Pakko laittaa viesti! Laitan monta. Miksei hän vastaa?
Tottuuko tähän huoleen koskaan? Ystäväni mukaan tottuu. Hänellä on vuotta vanhempi tytär. En usko. Ajattelen jo kauhulla pikkuveljen baari-ikää, tasapainoilua diabeteksen ja alkoholin kanssa. Toivottavasti hän tapaa jonkun kivan tytön ennen sitä, eikä hänen tarvitse käydä baareissa ollenkaan. Niin mutta sitten jos heille tulee ero…
Toivottavasti kumpikaan ei koskaan joudu kokemaan sydänsuruja. Tai jos joutuukin, niin ei keksisi yrittää hukuttaa sydänsuruja alkoholilla.
Sitten lopulta: pihaportti vingahtaa. Avain rapisee lukossa. Syöksyn sänkyyni ja odotan, että tytär menee huoneeseensa. Sitten käyn tarkistamassa, että ovi meni lukkoon.
