Tieteen avulla lapselle voi avata satoja ovia ja ikkunoita

*Kaupallinen yhteistyö Kide Sciencen kanssa*

Miten, miksi, miten. Kysymyksiä joita aivan varmasti saa kuulla enemmän kuin tarpeeksi lähes jokaikisessä lapsiperheessä.
Kyselyikä ajoittuu yleensä 3-5 ikävuoden tienoille ja loputtomat miksi kysymykset saattavat ajaa vanhemmat lähes hulluuden partaalle.
Kupus ja Esikoinen eivät ole olleet tässä mitään poikkeuksia. Miksi, miten, koska ovat varmasti heidän puheessaan eniten vilahtavia sanoja. Mutta heidän kohdallaan se ei jäänyt siihen kyselyikään vaan näitä samoja kysymyksiä esitetään meillä edelleen lähes päivittäin.
Ja vastoin mitään itsesuojeluvaistoa me itseasiassa kannustamme heitä näihin kysymyksiin. 

Kun vietimme sitä outoa välivuotta Suomessa vuonna 2017 aloitti Esikoinen tiedekerhossa käymisen.
Blogia niistä päivistä asti lukeneet ehkä muistavat nämä ajat? Esikoinen kävi kerran viikossa Kide Sciencen (silloin se oli vielä nimeltään Hoksaus) vetämässä tiedekerhossa ja hän rakasti sitä.
Kotitehtäviä lapset tekivät yhdessä ja tietynlainen kipinä erilaisiin tiedetutkimuksiin syttyi vahvasti silloin.
Kide Science perustaa oman tiedeopetuksensa seikkailuun Supralaaksossa.
Eri teemoja käsitellään tarinoiden kautta ja samat hahmot seikkailevat selvittämässä pulmia kerholaisten avustuksella.
Näin voidaan käsitellä ajoittain hieman vaikeita ja abstraktejakin asioita lapsentasoisesti ja antaa lapselle välineet ymmärtää tapahtunut sijoittamalla se oikeaan elämään. 

Me lähdimme vuonna 2018 alkuvuodesta takaisin Amerikkaan, mutta tiede jäi vahvasti osaksi arkeamme. Sen puolen vuoden aikana kun Esikoinen kävi tiedekerhoa ja me teimme sieltä tulleita kotitehtäviä kaikki yhdessä ymmärsin miten merkityksellinen työkalu erilaiset tiedetutkimusket olivat opettaessa lasta ymmärtämään maailmaa.
Kun kyselyikä siis on ollut pahimmillaan lapsillamme, olen pyrkinyt (en ehkä aina onnistunut, mutta ainakin pyrkinyt) vastaamaan jokaiseen miksi, miten, koska kysymykseen rehellisesti ja kattavasti.
Voi kuinka usein olen ajatellut mielessäni vastaavani  vain “no siksi koska se nyt vain on näin“ saadakseni lapsen vihdoinkin vaikenemaan. Mutta samalla olen ajatellut, että jos lapsi kuulee tuon lauseen tarpeeksi usein, lakkaa hän kyselemästä ja lopulta myös ihmettelemästä ja kyseenalaistamasta maailmaa.
Koen vahvasti, että vanhempana minun tehtäväni on opettaa lapselle miten hän voi selvittää asioita. Koen, että minun tehtäväni ei ole antaa suoria vastauksia, vaan opettaa lasta tutkimalla ja etsimällä tietoa löytämään sen vastauksen joka on oikea. Tämä tie, jonka me valitsimme ei ole aina ollut se helpoin. Aina ei jaksaisi selvittää, selittää ja opastaa lasta oikeiden vastausten äärelle.
aina ei jaksaisi kuluttaa tuntia ruokapöydän ääressä tehden lapsentasoisia kokeiluja siitä miten ilma laajenee ja supistuu tai miten jäätelöä tehdään muovipussissa jään, suolan, maidon ja kaakaojauhon avulla. Mutta joka ikinen kerta kun olen siihen lähtenyt se on kannattanut. Joka ikinen kerta tämä on johtanut lapsen oivallukseen ja sitä kautta taas yksi ikkuna uuteen maailmaan on avautunut. 

Eikä tiede aina tarkoita sitä, että valmistettaisiin jotain kuplivia keitoksia tai selvittäisimme maailman suurimpia matemaattisia kaavoja. Me olemme tiedetuokioissamme rakentaneet ensin savesta tulivuoria jonka jälkeen olemme tehneet siitä pursuavaa laavaa  elintarvikevärillä, ruokasoodalla ja etikalla. Olemme siis yhdistäneet oppimamme luodaksemem jotain visuaalista.
Tänä keväänä sain ilokseni lähteä mukaan Kide Sciensen pieneen kaupalliseen yhteistyöhön, jonka videoita tekin olette ehkä sosiaalisen median kanavissani nähneet. Olemme tutkineet mitä ilmalle tapahtuu kuumassa ja kylmässä, simuloineet maanjäjristyksen vaikutuksia eri maaperällä, tehneet erilaisia tutkimuksia lähes jokaisen keittiöstä löytyvistä tarvikkeista ja pohtineet miksi punajuuri värjää veden violetiksi mutta banaani ei keltaiseksi. Tekeminen on ollut käytännönläheistä ja olen itse pyrkinyt tekemään tuokioista sellaisia, että lapsi on tämän jälkeen voinut soveltaa oppimaansa myös oikeassa elämässä.
Miksi pyörän rengas tuntui yllättävän pakkasyön jälkeen tyhjemmältä kuin edellisenä iltana kun oli vielä lämmintä, vaikka renkaassa ei taatusti ole reikää?
Miksi vesi tulee joskus lumena ja toisena hetkenä vetenä pilvistä alas?
Kaikki tämä on selitettävissä yksinkertaisin menetelmin, niin että ilmiön tapahtuessa lapsi ymmärtää miksi.
Usein tiede kietoutuu osaksi arkea, sillä oikeasti lähes kaikki ympärillämme on tiedettä.

Annas kun kerron esimerkkinä eilisen pienen tiedehetkemme.
Kuopus on aina rakastanut maista erilaisia yrttejä. Ruuan suhteen lapsi on ajoittain erittäinkin nirso, mutta minttua, basilikaa, rosmariinia ja muita mausteita hän kyllä syö tuoreeltaan vaikka kouratolkulla.
“Miksi basilika tuoksuu muttei maistu?” kysyi lapsi eräänä päivänä tällä viikolla.
Niin miksi? Selitin joidenkin makujen muodostuvan yhdessä tuoksun kanssa, ja että on myös erilaisia asioita joissa on olematon tuoksu mutta vahva maku.
Lapsi ei täysin ymmärtänyt mitä tarkoitan joten lupasin hänelle pienen tiedehetken teeman tienoilta.

Eilen metsäretken jälkeen istuimme siis tutusti keittiönpöydän äärelle ja minä levitin lapsille muutaman erilaisen maku- ja hajutestiin pääsevän kohteen pöydälle. 
Oletteko koskaan miettineet tuoksuuko yksittäinen ruohonkorsi miltään, entä maistuuko se. Tuoksuuko ketunleipä?  Entä orvokki?

Lapset haistelivat testikohteita ja pisteyttivät ne 1-5 asteikolla. Tämän jälkeen he maistoivat kohteita ja pisteyttivät maun 1-5 asteikolla. Kaikki eivät saaneet samaa voimakkuusastetta sekä hajussa että maussa.
“Miksi” kysyy Esikoinen. “Mitä itse luulet?” kysyn lapselta. Ensin hän vastaan kuten aina, kohottaen olkapäitään, hieman odottaen että valmis vastaus tarjottaisiin hänelle ilman tarvetta ponnistella itse sen eteen. Hän kuitenkin myös tietää etten minä lähde siihen. Jään odottamaan vaieten ja lopulta lapset alkavat pohtimaan, että ehkä osa mausta tuleekin hajusta. He pohtivat, että jos vaikkapa sitruunaa maistaa pitämällä nenästä kiinni eli siten ettei sitä haista niin se ei maistukaan yhtä voimakkaalle kun jos nenää ei pidä kiinni. Tai jos ruohoa syö nenästä kiinni pitämällä se ei maistu sille vähällekään miltä se maistuu kun sitä syö tavallisesti, vaikka ei se silloinkaan kovin voimakas maku ole.
“Maku onkin puoliksi hajua!” Kuopus kiteyttää pohdinnan.

Tämä on se tapa jolla me yritämme opettaa lapsia selvittämään millainen maailma on.
Yritämme olla tarjoamatta valmiita vastauksia, vaan etsimme keinoja selvittää asioita.
On paljon kysymyksiä joihin minä en ole osannutkaan vastata, vaan on pitänyt suorilta käsiltä sanoa etten tiedä vaan minun täytyy selvittää asia. Olen kuitenkin aina selvittänyt ja palannut asian äärelle kun olen sen tehnyt.

Jonkinasteista onnistumista olen kokenut tässä kasvatusmetodissa nyt kun näen millä innolla Esikoinen on alkanut ahmia kummisedältään saamaansa Koululaisen Tietokirja opusta.
Hän lukee silmät säihkyen kuinka monta toimivaa tulivuorta maailmassa on ja mikä planeetoista on kylmin ja mikä kuumin. Hän tulee innoissaan kertomaan kuinka suuria liskoja maailmassa on ja kuinka monta jalkaa tuhatjalkaisella oikeasti on.
Se riemu mikä lapsen silmissä näkyy kun hän voi löytää tietoa itse, lukea vastauksen kymmeniin miksi ja miten kysymyksiin, on suunnaton.

En väitä, että tiedekerhot ovat ainoa keino opettaa lasta löytämään tietoa ja selvittämään vastauksia itsenäisesti. Mutta uskallan väittää, että jos lasta rohkaistaan selvittämään, kysymään ja kysymään miksi, miten ja kuinka, se johtaa kykyyn katsoa maailmaa myös aikuisena eri tavalla.
Uskon vahvasti, että lapsi jonka kysymyksiä ei ole ohitettu “siksi” tai “en tiedä” vastauksilla vaan jonka kysymyksiin on vastattu tai yhdessä selvitetty vastauksia, ei aikuisenakaan niele kaikkea eteentulevaa kyseenalaistamatta sitä.
Kyllä, lapsesta kasvaa todennäköisesti aluksi hieman rasittavakin kyselijä ja kyllä olen katunut tälle tielle lähtöä muutaman kerran. Mutta uskon silti tämän olevan juuri se tapa joka avaa ovia ja ikkunoita itsenäiseen ajatteluun ja kykyyn ymmärtää miten maailma, luonto, avaruus, ihan kaikki meidän ympärillämme toimii.
Enkä tiedä mikä olisi minun vanhemmuudessani tärkeämpi tehtävä kuin toimia näiden ovien ja ikkunoiden avaamisen opettaminen.

© all rights reserved

Annuska Dal Maso

annuska@annuskadalmaso.com