Summerina ei ikinä rägne- kolmekielisten lasten arki

”Summerina ei ikinä rägne”, eli kesällä ei koskaan sada, sanoi Kuopus tänään ajaessaan vesilätäkön läpi pyörällään.
Nauroin ja korjasin hänen lauseensa kokonaan sveitsinsaksaksi.
Mielessäni pohdin, että tässä on nyt tämä kielisopan tulos. Lapseni puhumassa täysin vapautuneesti sekakieltä ja mikä huvittavinta; minä ymmärtämässä sitä täysin vaivatta.

Meiltä on kyselty muutamia kertoja mitä kieliä lapsemme puhuvat ja miten ylläpidämme tai aiomme tulevaisuudessa ylläpitää heidän kieliään.
Ajattelin kertoa teille hieman tilanteestamme ja ajatuksistamme tulevaisuuden suhteen.

Lapsemme ovat vähän kuin vahingossa kasvaneet kolmikielisiksi.
Tietoista tästä oli se osuus, että heistä tulee kaksikielisiä. En koskaan kyseenalaistanut sitä puhuisinko omille lapsilleni sveitsinsaksaa, pidin sitä itsestäänselvyytenä.
Olen siis pienestä pitäen puhunut heille oikeastaan vain ja ainoastaan sveitsinsaksaa.
Puoliso taas puhuu lapsille Suomea.

Lasten ensimmäinen kieli oli sveitsinsaksa. Aluksi Esikoinen ei oikeastaan puhunut lainkaan muita sanoja kuin sveitsinsaksalaisia. Kun hän oli 3 vuotias muutimme ensimmäisen kerran Amerikkaan.
Jostain syystä seuraavan kuluvan vuoden aikana sekä Esikoisen, että silloin puhettaan aloittelevan Kuopuksen kieli vaihtui olemaan enemmän Suomipainoitteista, siitä huolimatta että he viettivät oikeastaan kaiken aikansa minun kanssani, ja minä en koskaan puhunut heille suomea.
He eivät kuitenkaan tuossakaan vaiheessa koskaan lakanneet ymmärtämästä sveitsinsaksaa vaan se vain kulki hieman heikompana puhekielenä Suomen rinnalla.
Tuon vuoden aikana he myös poimivat paljon englannin alkeita joita he käyttivät myös muun kielen ohessa. Leikkikentillä he oppivat jo heti ensimmäisinä kuukausin sanomaan “no” “this is mine” “its my turn” ja muita perusasioita.
Reilun vuoden jälkeen palasimme taas vuodeksi Suomeen, jonka aikana englanti pääsi lapsilta, varsinkin Kuopukselta painumaan aika vahvasti taka-alalle.

Nyt oltuamme taas vuoden takaisin, on se Englanti taas palannut mieliin. Molemmat lapset ymmärtävät englantia täysin ongelmitta, he pystyvät seuraamaan ohjeita, keskusteluita, ohjelmia ja ymmärtävät englanniksi luetut tekstit ja kirjat. Puhe on edelleen vähän ujoa, eikä tule kovin helpolla. Esikoinen on ruvennut koulussa puhumaan opettajalle pyydettäessä. Puhuu kaikki pyydetyt asiat, lukee ääneen, laskee ja tekee sen mitä opettaja häneltä pyytää, epäröimättä ja reippaasti. Mutta pyytämättä ja koko luokalle hän ei vielä uskalla puhua. 

Olen muutamalle äidille, jotka ovat asiaa minulle ääneen ihmetelleet selittänyt, että täytyy muistaa etteivät lapsemme vain yhtä kieltä vaan heillä kulkevat kolmen kielen sanat ja äänteet rinnakkain kun he esimerkiksi opettelevat lukemaan.
Usein kysytäänkin kääntääkö esimerkiksi kaksikielinen ihminen päässään sanat yhdeltä kieleltä toiselle?

En tietenkään voi puhua kaikkien puolesta mutta voin puhua oman kaksikielisyyteni (olen itse siis kaksikielinen suomi-sveitsinsaksa. Englanti on itselleni vahva kieli mutta olen oppinut sen kuitenkin vasta aikuisiällä joten en ole aivan varma voinko kutsua itseäni kolmekieliseksi sen perusteella) pohjautuen ja kertoa miten näen omien lapsiemme reagoivan eri kieliin ja kirjainten ääntämyksen opetteluun. 

Vastaus kysymykseen on siis minun mielestäni ”Ei”.
Ihminen ei käännä päässään kieltä.
Jos isäni soittaa minulle, puhun hänelle automaattisesti sveitsinsaksaa. Jos taas ystävä-kollegani Suomesta soittaa, puhun automaattisesti Suomea. Ja jos ystäväni Lontoosta tai täältä puhuttelevat minua, puhun englantia. En mieti asiaa, en joudu kääntämään päässäni mitään kieliä edestakaisin.
En suomenna tai käännä sanoja sveitsiksi.
Joskus harvoin teen suoria käännöksiä, silloin on yleensä kyse sanoonoinsta kuten “kauas on pitkä matka” joita saatan kääntää sveitsiksi tai englanniksi. Useinmiten ne myös aiheuttavat huvittuneisuutta vastaanottavassa päässä, koska hyvin harva sananlasku tai sanonta oikeasti kääntyy toiseen kieleen suoraan.

Ja aksentti, se minulla taatusti on jokaisessa kielessä.
Enkä varmasti puhu yhtäkään kieltä ns. täydellisesti.
Puhun paljon myös kieliä sekaisin. Puolison kanssa puhun englantia ja suomea sekaisin, juurinkin sellaisella joidenkin mielestä kauhistuttavalla tavalla.
Sekoitan reippaasti suomea ja englantia, parhaimillaan saksaakin. En tee sitä tahallani tai ärsyttääkseeni ketään, saati sitten päteäkseni kenellekään. Teen sen lähinnä siksi että joillekin sanoille ei vain löydy tarpeeksi hyvää vastinetta suomen, englannin tai sveitsinsaksasta kuin toisella kielellä. Esimerkiksi en ole tähän päivään mennessä löytänyt sopivaa suomenkielistä sanaa jolla ilmaisisin yhtä osuvasti englannin kielen “consider it done” käsitettä. Tai en löydä vastinetta sveitsinsaksassa suomenkieliselle tavalle sanoa “paha mieli”.

Puolisolle iso plussa siitä, että hän puhuu kyllä todella puhdasta suomenkieltä lapsillemme. Siis siihen pisteeseen puhdasta, että luulen monen kielitarkankin ihmisen voivan olla ihan tyytyväinen hänen ulosantiinsa.
Hän kiltisti etsii suomenkieliset vastineet jopa omasta työstään kertoville sanoille, kertoessaan lapsille mitä päivän aikana on tehnyt. En ole kuullut hänen varmaan kertaakaan käyttävän sanaa design lapsille, vaan poikkeuksetta hän puhuu muotoilusta, suunnittelusta ja piirtämisestä.

Puoliso on kuitenkin päivät töissä. Joten sen ajan kun lapset eivät ole koulussa, eli englanninkielen vaikutusalueella, kuulevat he minulta vain ja ainoastaan sveitsinsaksaa (höystettynä harvoilla suomenkielen sanoilla ja  käsitteillä. Lapsille en oikeastaan sekoita englantia kieleen, teen sitä lähinnä muille aikuisille puhuessani). Olessaan vain minun kanssani he puhuvat minulle pitkälti sveitsiä. Tosin suomella höystettynä. Korjaan heitä, joka kerta. Keskenään leikkiessään he puhuvat suomea.
Lastemme  suomenkieli ei ole puhdasta, päätteet ovat usein väärin ja sanat saattavat olla väärin taivutettu tai käytetty väärässä yhteydessä. Itse en kuitenkaan näitä halua korjata, koska minä en yksinkertaisesti puhu heille Suomea joten en koe myöskään voivani korjata heidän suomenkieltään. Korjaan heidän sveitsinsaksaansa, mutta suomeen en puutu.

Kirjoja luen heille sillä kielellä millä he sattuvat kirjan valitsemaan, suomeksi, saksaksi tai englanniksi. Jos saan itse valita kirjan suosin saksankielisiä kirjoja. Luemme niitä vähintään 3 päivänä viikossa.
Englanninkielisiä luemme jo pelkästään siksiki, että lasten kirjojen kulutus on valtavaa ja jos olisimme vain suomen ja saksankielisten kirjojen varassa lukisimme samoja kirjoja päivästä toiseen. Kirjastoista taas löytyy kyllä rajallinen määrä saksankielistä aineistoa, jota luemme, mutta suomenkielistä sieltä ei tietenkään löydy.Lisäksi Esikoisen läksykirjat ovat englanniksi joten luemme heille siis myös englanniksi.

Esikoisen opettaja ihmetteli muutama viikko sitten miten Esikoisen kirjoitus ja lukutaito etenee niin hitaasti.
Hänen ilmeensä oli näkemisen arvoinen kun selitin lapsen tosissaan ymmärtävän ja puhuvan kolmea kieltä rinnakkain. Ja jokaisessa näistä kielistä aakkoset äännetään hieman eri tavoin.
Joten se vie aikaa.
Se oppiminen.
Selitettyäni tämän hän ymmärsi paremmin. Lupasi antaa lapselle aikaa.

Kaksi tai useampikieliset lapset usein oppivat aluksi hitaammin. He saattavat ruveta puhumaan ikäryhmäänsä myöhemmin, oppia lukemaan ja kirjoittamaan ikäryhmäänsä hieman myöhemmin.
Eikä se oikeasti ole mikään ihme.
Vaikka kielet toimivatkin automaationa, ilman että yhtä kieltä täytyy kääntää toiselle pään sisällä, täytyy jokaisen kielen kirjoitusasu versus sen ääntämien kuitenkin oppia. Ja kun kielet kulkevat arjessa koko ajan rinnakkain, se vie aikaa.
Mutta kun sen kerran sisäistää, väitän sen helpottavan kielten oppimista jatkossa.
Ainakin itselleni on käynyt niin.

En tosin ole koskaan ollut hyvä oppimaan kieliä koulussa, kielioppin kautta kielen oppiminen on minulle edelleen erittäin vaikeaa. Mutta minä opin kuulemalla kieltä.
Koulussa ruotsi oli helppoa saksankielen pohjan takia, mutta oikeasti opin ruotsin ollessani vuoden ajan ruotsinkielisessä kansanopistossa.
Englannin kieltä opin oikeasti kunnolla vasta jo asuessani Englannissa, opiskellessani yliopistossa ja työskennellessäni puutarhurina. Duunarislangi ja itälontoon puheparsi on tullut ikuiseksi ajoiksi jäädäkseen tapaani puhua englantia.

Esikoinen puhuu nimenomaan Californian leveää englantia. Hän korjaa meitä kun sanomme sanoja hänen mielestään väärin. Esimerkiksi kuuma, jonka minä lausun hot, aivan kuten se kirjoitetaankin, hän lausuu “haaaat”.
Tämä aksentti ja tapa venyttää vokaaleita ja puhua leveästi varmasti vielä entisestään hämmentää lapsen valmiiksi hyvin täyttä kielten sekametelisoppaa jossa eri kielet, aksentit ja tavat lausua kukin kirjain ovat kaikki eri tavoin.

Uskon kuitenkin siihen, että jos antaa lapsen vain oppia asioita omalla painollaan, hän oppii ne kyllä.
Meillä on harvinaisen vähän paineita lastemme kieltenoppimisesta. Suhtaudumme asiaan ehkä jopa liiankin rennosti.
Minun ajatuskaavani on se, että koska nämä kaikki kolme kieltä ovat istutettu lasten mieliin jo näin pienenä, ne pysyvät siellä kyllä jos me vain hieman ruokimme ja hoidamme niitä.

En ole huolissani jos lapset eivät jatkuvalla syötöllä puhu täydellisesti jokaista kolmea kieltä. Kunhan kosketuspinta kieleen säilyy.
Uskon vakaasti siihen, että tulevaisuudessa jos he joutuvat tai pääsevät ympäristöön, jossa jotain näistä kielistä puhutaan, kestää ehkä kuukauden tai kaksi, jonka jälkeen kieli alkaa sujua kuin vettä vain.

Mitkä sitten ovat suunnitelmamme säilyttää tämä kosketuspinta kaikkiin kolmeen kieleen tulevaisuudessa?
Todennäköisestihän me muutamme puolentoistavuoden päästä viimeistään Suomeen.
Suomenkieli siis tulee olemaan tulevaisuudessa lapsille todennäköisesti se kieli mitä yhteiskunta ympärillä puhuu.
Minä tulen jatkamaan varmaan hamaan hautaani asti lapsille sveitsinsaksan puhumista, samoin omat vanhempani.
Kuitenkin haluan vahvistaa lapsen saksan kieltä ja se tulee todennäköisesti koulun kautta.
Samoin englanninkieli.

Me emme ole tehneet mitään varmoja päätöksiä vielä, vaihtoehtoja kuitenkin on todennäköisesti monia.
Voimme laittaa lapsemme esimerkiksi mahdollisesti saksankieliseen kouluun, ja valita heille myöhemmin englanninkielen pitkäksi kieleksi.
Tai voimme laittaa lapset englanninkieliseen kouluun tai englanninkieliselle luokalle normaaliin kouluun ja valita heille saksan vieraaksi pitkäksi kieleksi.
Vaihtoehtoja on lukuisia.
Ajattelin ylittää ne sillat kunhan ne tulevat eteen.

Vaikka tämä kolmikielisyys vaikeuttaakin juuri nyt lasten koulunkäyntiä, hidastaa heitä ja mahdollisesti teettää heillä vähän enemmän töitä uskon että tulevaisuudessa siitä on heille apua.
Uskon kielten oppimisen avautuvan heille aivan eri kanavien kautta kuin ihmisillä jotka oppivat vieraita kieliä vasta aikuisena tai yli 7 vuotiaina.

Täytyy myös muistaa, että varsinkin jos lapset päätyvät Suomessa menemään tavalliseen kouluun, (englanninkieliselle luokalle) aloittavat he tavallaan aivan alusta. Kun Esikoinen syksyllä 2020 Suomessa aloittaa ensimmäisen luokan, ei kukaan oleta hänen osaavan lukea tai kirjoittaa. Hän voi siis aivan rauhassa tavata ja haparoida näitä kolmen kielen eri kirjaimia vielä seuraavat puolitoistavuotta täällä koulussa, eikä hän siltikään ole milliäkään jäljessä muita oppilaita kun hän aloittaa ensimmäisen luokan Suomessa. 

Mielestäni kielet ovat rikkaus, niiden monipuolinen oppiminen  pienenä on paras lahja, jonka vanhempi voi lapselleen antaa, mutta mielestäni tässäkin pitää muistaa kohtuus.
Lapselta saa toki mielestäni vaatia kotikieltä, jos haluaa hänen puhuvan sitä puhtaasti, asian eteen täytyy tehdä töitä.
Itse aion jossain vaiheessa lakata ymmärtämästä lasteni suomea kun he puhuvat minulle, Esikoisen kohdalla teen jo näin. Sieltä se sveitsinsaksaa yllättävän helposti pulpahtaa kun muutoin vastassa olisi vain ymmärtämätön äiti-ihminen.

Ja mitä tulee muihin kieliin, minä en kykene stressaamaan asiasta mitä itsekään en taida.
Minun suomeni ei ole täydellistä, minun englantini ei ole täydellistä, minun saksani tai sveitsinsaksani ei ole täydellistä.
Mutta kaikilla kielillä osaan puhua tunteista.
Kaikilla kielillä osaan kertoa ajatukseni ääneen.
Se riittää minulle, joten se on mittapuuni myös lasteni kielikasvatuksessa.
Elämä hoitaa loput.

© all rights reserved

Annuska Dal Maso

annuska@annuskadalmaso.com