Siirry sisältöön
One glass of milk, please

Serkku – kuin talo joka ei katoa

04.06.2019

Saavuimme lauantai-iltapäivänä vanhempieni kotitaloon. Tänne metsän keskelle, Pohjois-Karjalan vaarojen syliin, Kolin kupeeseen.
Koivut heiluttivat lehvistöjään keltaisen talon ympärillä, pilvet liukuivat sinisen taivaan kannen ylitse ja koko nuoruuteni sielunmaisema avautui eteeni taas kerran niin tuttuna ja turvallisena.
Astuimme eteiseen, sieltä suoraan ruokailutilaan.

Vastassa äitini, hymyilevänä kertomassa lapsillemme, että tulkaa mukaan, teidän täytyy etsiä eräät henkilöt.
Esikoinen ja Kuopus vilkaisivat toisiaan ja lähtivät innoissaan mummin perässä.
Kohta talon täytti neljän lapsen nauru ja tömisevät askeleet. Veljeni lapset olivat täällä valmiiksi odottamassa meitä.
Serkukset eivät olleet nähneet toisiaan vuoteen, mutta jatkoivat leikkejään tasan siitä mihin vuosi sitten kesällä ne jäivät. Ilman hetkeäkään epäröintiä.

“Serkku on palanen lapsuutta joka ei koskaan katoa” Sanonta joka mielestäni osuu serkkuuden ytimeen vahvemmin kuin mikään muu kuvaus.
Minulla itselläni on oikeastaan aika paljon serkkuja, kuitenkin oikeasti läheinen olen heistä vain muutaman kanssa. Mutta ne muutamat ovat kuitenkin oleellinen osa lapsuuteni muistoja. Heidän kanssaan voin jakaa palan lapsuuttani tavalla jolla en voi jakaa sitä sisarusteni lisäksi kenenkään muun kanssa.
He ovat tarpeeksi samoista lähtökohdista, kokeneet samankaltaisia kesiä ja pääsiäisiä, samoissa paikoissa, lähes saman ikäisinä.
He ovat vääjäämätön osa minun lapsuuttani ja tunnen itseni onnekkaaksi sen tähden.
Siksi olen aina ajatellut miten onnekkaita minä ja sisarukseni olemmekaan kun vauvaboomi iski perheeseemme samaan aikaan.

Nyt kun serkuksista vanhin on 7,5 vuotta vanha, on serkkuja yhteensä jo kymmenen. Yhtenä vuonna syntyi lapsia kolme saman kalenterivuoden aikana. Kaikki serkukset ovat syntyneet rysäyksellä, se tarkoittaa he ovat ikärakenteeltaan hyvin lähellä toisiaan.

Esikoisella ja veljeni lapsella on ikäeroa 3kk, Esikoisella ja siskoni lapsella vain 5kk. Kuopus on syntynyt päivää aikaisemmin kuin veljeni toinen lapsi. Ja siskoni kolmas lapsi on syntynyt vain reilut kaksi kuukautta Kuopuksen jälkeen. Olemme pitäneet huolen, että serkukset ovat päässeet näkemään toisiaan säännöllisesti. Toki olemme me sisaruksetkin halunneet nähdä toisiamme, joten kovin vaikeaa tämä ei ole ollut. Mutta olemme silti nähneet vaivaa asian eteen. Ottaneet asiaksemme viettää joka toinen joulu isolla porukalla yhdessä, ilmoitelleet olemisistamme ja tulemisitamme, yrittäneet sopia tapaamisia niin että serkut pääsevät näkemään toisiaan.

Ja kun kuuntelen tuota  punaisesta marmorilattiasta ja valkisista seinistä kimpoilevaa naurua, tiedän miksi se on kannattanut. 

Seuraavat kolme päivää lapsemme viettävät lähes aamusta iltaan veljeni lasten kanssa.
Vien heidät kaikki kalaan, laavulle, käymme ihmettelemässä suota, seikkailemme metsässä. Serkukset ajavat pyörillä pitkin sitä samaa hiekkatietä mitä minä itse lapsena ajoin sisarusteni ja serkkujeni kanssa.

Lapsuuteni muistot vyöryvät ylitseni kun kun kuulen hiekan rahinan pyörien alla, tunnen nenässäni tuomen tuoksun. Alkava kesä, vapaus, loputtomalta tuntuvat vapaapäivät. Aurinko lämmittämässä selkää, tuuli viilentämässä käsivarsia. Maailma tuntuu avoimelta ja mahdollisuudet rajattomilta.
Mietin sukupolvien jatkumoa, sitä onnea että lapseni saavat kokea lapsuuttaan näissä samoissa maisemissa missä itse kasvoin.

Mietin miten onnekas olen kun lapsillani on  toistensa lisäksi serkut, aivan kuten minullakin oli, jakamassa näitä kesiä kanssaan. Ja he saavaat jakaa myös jouluja, talvilomiaan, syksyn sieniretkiä ja kevään riemuja yhdessä. Onni ja kiitollisuus ravistelevat sisintäni niin etten oikeasti tiedä edes ketä tästä kaikesta kiittäisin. Vanhempiani kun saivat niin monta lasta? Sisaruksiani kun saivat kaikki lapsensa samaan aikaan? Itseäni kun lähdin tälle lapsentekotielle samaan aikaan muiden sisarusteni kanssa? Puolisoani kun hän ymmärtää serkkujen tärkeyden päälle ja on valmis vaalimaan heidän suhteitaan joustamalla omia menojaan niin, niin että lapsemme voivat viettää aikaa keskenään?
En tiedä, mutta sen tiedän että lapsemme ovat onnekkaita.
Eikä heillä ole vain serkut, vaan serkkujen kautta heidän elämässään on aikuisia, muita aikuisia jotka välittävät heistä, jotka ottavat syliin ja pyytteettömästi välittävät. Aikuisia jotka ovat perhettä.

“Ihminen tarvitsee serkkuja ymmärtääkseen sisarustensa ja omien vanhempiensa arvon” sanoi kerran eräs kasvatustieteen opettajani.
Jäin silloin pitkäksi aikaa pohtimaan lauseen merkitystä. Kun istun parhaat päivänsä nähneellä penkillä järven rannassa lasten kalastaessa luulen vihdoinkin ymmärtäväni mitä hän tarkoitti.

Siinä minä olin ainoana aikuisena omieni ja veljeni lasten kanssa metsässä. Matka järven rannalle piti taittaa kävellen ja pyörillä, vuorotellen jokaisen lapsen tuli pyöräillä ja kävellä. Pidin huolta että jako menee tasa-arvoisesti. Näin veljeni lapsien ilmeestä etteivät vaihdot ehkä aina miellyttäneet. Näin myös heidän ilmeestään että he tunnistivat tapani toimia samaksi jolla veljeni olisi toiminut. Isälleen he olisivat kuitenkin voineet kiukutella, minulle eivät. Olin niin kovin samankaltainen kuin veljeni, mutta silti aivan eri. Sama ilmeni monta kertaa päivän aikana, todenäköisesti niin hyvässä kuin pahassa. Muistutan paljon veljeäni, minäkin puhun sveitsinsaksaa, eleeni ja tapani kasvattaa lapsia on hyvin samankaltainen. Mutta olen silti eri. 

Meidän lapsemme ovat samanikäisiä, he ovat monessa asiassa kasvaneet samoihin arvoihin. Mutta loppujen lopuksi hei eivät kuitenkaan ole sisaruksia. He ovat enemmän kuin vain ystäyvkset, mutta vähemmän kuin sisarukset.
Serkkuus on ainutlaatuinen ihmissuhde. Ihminen joka on vahvasti elämässäsi, niin kovin samankaltainen, mutta silti niin kovin erilainen.

Tänään vietimme päivän kaupungissa, lasten serkkujen kanssa, tietenkin. Kun vihdoinkin iltapäivällä me tulimme takaisin vanhempieni taloon ja serkut menivät omaan kotiinsa kysyi Esikoinen välipalapöydässä  tulisivatko serkut taas huomenna leikkimään heidän kanssaan. Kerroin että tuskin huomenna mutta varmasti taas viimeistään viikonloppuna.
Lapsi oli pitkään hiljaa ja sanoi sitten “ Minusta on kyllä hienoa, että minulla on niin monta serkkua. Heitä ei koskaan tarvitse hyvästellä. Serkku on vähän kuin tämä talo: ne pysyvät aina samanlaisina.”

© all rights reserved

Annuska Dal Maso

annuska@annuskadalmaso.com

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirje

Saat parhaat juttumme sähköpostiin kerran kuukaudessa.

Tilaa »