Rangaistuksena välituntikielto – ajatuksia Amerikkalaisen koulun käytöskasvatuksesta

Välituntikielto. Aika vanhalta kuulostava rangaistusmenetelmä, eikö teidänkin mielestä?
No, ilmeisesti se ei kuitenkaan ole lainkaan vanhentuntu käytäntö täällä piilaaksossa.
Antaakaas kun kerron mitä tarkoitan.

Koulut alkoivat.
Kirjoitin teille viime vuonna jonkin verran Palo Alton koulupiirin ja nimenomaan Esikoisen koulun käytännöistä.
Yksityiskohtiin menin aika vähän, kuten opettajien tapaan tehdä asioita tms.

Ajattelin yleisesti jatkaa samaa linjaa, mutta nyt tuli Esikoisen koulussa esiin yksi käytäntö joka minun on pakko nostaa esiin.
Lähinnä haluaisin ehkä kuulla mitä tästä muut ihmiset ajattelevat ja hyviä perusteluita käytännölle joka tuntuu minusta hieman, noh vanhentuneelta.

Kerrottakkoon taas näin alkuun kertauksena lähtötilanne asiaan mistä haluan puhua.
Me asumme Palo Altossa, Kaliforniassa.
Meillä on siis perheessä Esikoinen, joka aloittaa nyt amerikkalaisittain 1 luokan. Hän on kuusivuotias.
Tämä 1. luokka vastaa opetustasoltaan suurinpiirtein Suomen 2.luokkaa.

Täällä on tapana, että lapsten opetusryhmät ja opettajat vaihtuvat vuosittain. Eli Esikoinen ei jatka saman opettajan tai saman lapsiryhmän kanssa minkä kanssa hän oli viime vuonna.
Hänellä on uudessa ryhmässään muutamia viime vuoden luokkalaisia, joka oli todella iloinen ja positiivinen yllätys.
Mutta opettaja siis on uusi ja näin ovat tietenkin hänen opetusmetodinsakin meille.

Lasten koulupäivät ovat 8.30-14.40, eli kuusi tuntia pitkät.
Heillä on aamupäivällä yksi 20min välitunti jonka aikana he voivat syödä pienen välipalan (vanhempien mukaan pakkaaman)ja sen jälkeen leikkiä hieman ulkona.
Tämän lisäksi heillä on toinen välitunti ruokatunnin yhteydessä. Silloin ensin syödään ja sitten päästään ulos juoksemaan.
Eli käytännössä koko kuusituntisen päivän aikana on kaksi taukoa joiden aikana lapset voivat vapaasti juosta ulkona.
Taukoja ja ns. Vapaata leikkiaikaa on käsitätäkseeni toki enemmän päivän aikana, mutta ne kaikki tapahtuvat sisätiloissa, eikä juokseminen ym fyysinen tekeminen silloin onnistu.

Esikoisemme on vilkas lapsi. Joissain asioissa hän on ihan vain tavallinen vilkas lapsi, joissain kohdin hän häilyy lievän adhd rajan yllä.
Ja joissain asioissa hän ylittää sen rajan mennen tullen. Paikallaan hänen on vaikea olla, hänen elämänsä on jatkuvaa liikettä.
Olemme kuitenkin löytäneet tapoja, jotka auttavat häntä hänen haasteissa ja hän on pärjännyt koulussa oikein hyvin.

Olimme viime vuonna jo etukäteen hieman huolissamme Esikoisen kyvystä jaksaa pitkiä päiviä ilman että pääsee kunnolla juoksemaan levottomuuttaan ulos, mutta lapsi onnistui kouluvuoden aikana hämmästyttämään meidät kyvyllään sopeutua tilanteeseen. Toki hänelle oli haasteellista, että päivässä piti istua niin paljon ja olla niin paikoillaan, se oli asia josta hän puhui monta kertaa kesälomankin aikana: miten häntä ainoana asiana harmittaa koulun alkamisessa se, että siellä pitää istua, kuunnella ja keskittyä niin kamalan pitkiä aikoja päivässä. Lapsi (ja me aikuiset) kuitenkin oppi tiettyjä asioita joiden avulla päivät saatiin sujumaan ongelmitta. Esikoinen pyöräilee joka aamu kouluun. Tämä on toki osittain ihan vain puhtaasti siitä syystä, että asumme alle kilometrin päässä koulusta eikä meillä senkään takia todellakaan lasta viedä autolla kouluun. Toinen syy on se, että huomasimme hyvin nopeasti Esikoisen jaksavan keskittyä Koulussa paremmin kun hän oli ensin aamulla polkenut tuon 700m matkan kouluun (yleensä tietenkin ihan täyttä vauhtia). Se ikään kuin auttoi häntä saamaan päivän ensimmäisen energiapuuskan ulos.

Pidimme myös huolen, että aina koulun jälkeen lapsi sai liikkua mahdollisimman paljon. Vietimme 2-3 tuntia ulkona koulujen loppumisen jälkeen jotta hän sai juosta, kiipeillä, hyppiä, pyöräillä ja riehua energiansa tasaiseksi. Jos tämä jostain syystä jäi vähiin, oli se heti nähtävissä käytöksessä. Lapsesta tuli pahantuulinen, Kuopusta kiusaava ja raivokohtauksiakin saava levoton kiukkupussi.
Tämä siis lyhyenä taustana.
Mennäänpä sitten siihen itse asiaan.

Saimme koulupäivän päätteeksi pinon koulun ja etenkin uuden luokan ja opettajan käytännöistä kertovaa paperia.
Suurin osa oli ihan peruskauraa, ei mitään uutta auringon alla.
Sitten luin paperin joka käsitteli luokkahuoneen sääntöjä. Eikä säännöissä siis mitään vikaa ole, olen samaa mieltä että sellaiset pitää luokissa olla. Lapussa mainitaan säännöiksi että täytyy olla huomaavainen ja kunnioittava toisia kohtaan, tehdä parhaansa selvittääkseen ongelmat yhdessä, tehdä hyviä päätöksiä.
Lapussa mainitaan myös, että sääntöjä kehitetään yhdessä lasten kanssa.
Siihen asti kaikki vaikuttaa ihan oklta.

Ja sitten päästään kohtaan jossa kerrotaan mitä seurauksia on siitä, että sääntöjä ei noudateta, vaan niitä rikotaan.
Opettajalla on käytössä värikoodattu tähtijärjestelmä jossa jokainen lapsi saa viikon alussa vihreän tähden ja sitten sitä mukaan hänen tähtensä muuttuu ensin keltaiseksi ja sitten punaiseksi kortiksi jos hän ei noudata sääntöjä.

Käytännössä tämä tarkoittaa siis, että huonosta käyttäytymisestä (joka jo sinällään on mielestäni kyseenalainen käsite)seuraa seuraavanlaisia rangaistuksia.
Ensin tulee suullinen varoitus. Sen jälkeen annetaan keltainen kortti joka käytännössä tarkoittaa jäähyä ja lapsi mm. ei saa osallistua välituntiin.
Sen jälkeen tulee punainen kortti joka tarkoittaa perjantain erikoisohjelmasta pois jättäytymistä.
Jos huono käytös jatkuu tämän jälkeen on edessä rehtorin puhuttelu ja vanhempien kutsuminen koululle asian käsittelyyn.
Tilanne nollautuu jokaisena maanantaina jolloin kaikki saavat taas vihreän tähden.

Noniin… tuota noin.
Mikä tässä nyt sitten häiritsee minua ja miksi?

Minulla tökkii koko rankaisumenetelmä ja kovasti.
En voi ymmärtää että vielä vuonna 2019 käytetään tämänkaltaista pedagogiikkaa opetuksessa, saati sitten kuusivuotiaden lasten opetuksessa.
Olen opiskellut kasvatustieteitä ja viimeisen vuoden ajan olen aika intensiivisesti viettänyt aikaani positiivisen kasvatuksen menetelmien parissa niin käytännössä kuin teoriassakin.
Luulen kuitenkin, että ilmankin näitä opiskeluita tämä hiertäisi minua, mutta opiskeluiden kautta olen myös hyvin tietoinen miten tällainen mentelmä voi olla pahimmillaan myös vahingollista.

Lähdetään siitä, että vaikka 1. Luokkalaiset eivät toki enää ole mitään taaperoita joiden muisti ulottuu vain muutamaan tuntiin tapahtuneesta, mutta täytyy silti muistaa että kyse on edelleen hyvin pienistä lapsista. Monella 6-vuotiaalla ei ole vielä niin kehittynyttä syys- seuraussuhteen ymmärrystä, että he ihan oikeasti tilanteissa muistaisivat että jos teet asian x se vaikuttaa asiaan y joka tapahtuu pitkän ajan kuluttua. Eivätkä he kykene kontrolloimaan tätä muistia, se ei maagisesti kehity kun lapsi menettää tarpeeksi monta kertaa välituntioikeuden tai Friday Fun:in.
On toki tärkeää, että lapsi oppii käytöksellä olevan seurauksia. On tärkeää, että lapsi oppii että sääntöjä tulee noudattaa, varsinkin yhdessä laadittuja joiden tarkoituksena on taata kaikille rauhallinen, turvallinen ja viihtyisä oppimisympäristö.
On myös tärkeää, että lapsi oppii syy-seuraussuhteen. Mutta mielestäni tämä on väärä tapa.
Lapselle seurauksen tulisi olla jokin mikä välittömästi tapahtuneeseen.
Ei abstrakti rangaistus joka saa hänet tuntemaan huonommutta koko luokan edessä tähtikartastossa ollessa keltainen/punainen kortti muiden vihreiden tähtien vieressä.

Toisekseen, miten voi olla, että vielä vuonna 2019 uskotaan välituntioikeuden rajoittamisen tuovan mitään hyvää koululaiselle.
Nämä oppilaat ovat kuusivuotiaita. Heillä on kuuden tunnin koulupäivän aikana kaksi kertaa mahdollisuus juosta energioitaan ulos.
Ja lapselle joka käyttäytyy huonosti, mahdollisesti juuri tämän takia, asetetaan rangaistukseksi sen rajoittaminen.

Suurimmalle osasta lapsista tästä ei ole todennäköisesti yhtään mitään mainittavaa haittaa. Suurin osa lapsista osaa käyttäytyä ilman suuria ponnisteluita. Niin sanotuille kilteille lapsille pelkkä rangaistuksen uhka voi olla tarpeeksi iso muistutus ja pelko että he eivät lipsu käytöstavoista kertaakaan lukuvuoden aikana. Tai ainakin suullinen huomautus riittää korjaamaan tilanteen.
Sitten on se pieni prosentti joilla on haasteita.

Haasteita mahdollisesti oppimisen, tunteiden hallitsemisen, oman vilkkautensa hallitsemisen ja ylipäätään ehkä yleisen elämän kanssa.
Heille elämä näyttäytyy mahdollisesti muutenkin astetta vaikeampana ja haastavampana, he voivat kokea sosiaaliset tilanteet raskaina, he eivät aina kykene muistamaan käytösmalleja miten tilanteissa tulee toimia.

Ja sen sijaan, että esiteltäisiin ratkaisukeskeinen syy-seuraus järjestelmä (jossa tilanteet ratkaistaan aina sen mukaan mitä on tapahtunut) on heillä edessään rangaistusmenetelmä jonka seurauksena he menettävät mahdollisesti niitä harvoja asioita jotka saavat heidät jaksamaan koulupäivät jotenkin läpi.
Välitunnin poistaminen, julkisesti kaikille näkyvällä oleva käytöskartta, Friday Funista poisjäänti tuntuvat kuin paluulta takaisin siihen aikakauteen kun jälki-istunnot olivat arkipäivää ja lapsia pistettiin nurkkaan häpeämään tötteröhattu päässään.
Ei nyt ihan nykypedagogiikan kärkihanke tämä.
Jos kärjistän tämän sisällön sanoisin, että kiltit lapset pärjäävät tämän kanssa mainiosti, ja ne jotka kärsivät ovat heitä joilla elämä on muutoinkin jo hankalaa. Nämä lapset tarvitsivat tukea, eivät tämänkaltaisia rangaistusmenetelmiä.

En nyt ole erityisen huolissani Esikoisesta tämän asian suhteen.
Hän on sen verran auktoriteetteja ja muita aikuisia hieman jännittävä ihminen jolla on suuri tarve totella sääntöjä ja pitää niistä kiinni.
Hän ei ole lapsi joka olisi (muita kuin Kuopusta kohtaan, ja siinä on kyse enemmän sisarussuhteesta kuin väkivallasta) fyysinen tai muutoinkaan agressiivinen. Hän osaa hallita tunteensa hyvin eikä yleensä pyri muutoinkaan häiriköimään.

En siis suoranaisesti ahdistu hänen tilanteestaan tässä, tai pelkää tästä olevan jotain suoranaista ongelmaa hänen kohdallaan.
Mutta Esikoisen tilanteen takia kykenen hyvin selkeästi näkemään miten tämä voisi olla hyvin ongelmallista hänen kaltaiselleen lapselle, jos hänellä olis vilkkauden lisäksi näitä muita haasteita.
Että jos Esikoinen olisi vähemmän ujo, enemmän ulospäinsuuntautuva ja sitä kautta konflikteihin ajautuva persoona, tai jos hän ei olisi aivan yhtä hyvä tunteiden hallitsija kuin mitä hän on. Ja jos siihen lisänä häneltä sitten poistettaisiin se asia joka saa hänen vilkkausoireensa pysymään aisoissa koulupäivän aikana, olisi edessä katastrofi.

Tuohduinkin tästä asiasta enemmän periaatteesta kuin sen tähden, että tämä koskettaisi suoranaisesti meidän perhettämme.
Minusta tämä ei vain kuulu tähän aikakauteen.
En aio tehdä asiasta sen suurempaa meteliä koulussa. Haluan ehkä myös antaa opettajalle mahdollisuuden osoittaa että tämä toimii ongelmitta Esikoisen luokan kanssa, eikä tästä kärsi kukaan.
En nimittäin kuitenkaan koe, että minä saisin aikaiseksi mitään muuta kuin vaikean äidin maineen jos menisin tästä hänelle nyt jotain sanomaan.
Eli jään seuraamaan tilannetta ja toivon parasta.

Pohdimme tätä kuitenkin äitiporukkamme kanssa ääneen, ja esille nousi kysymys miten Suomen kouluissa toimii tämä käytöksestä rankaiseminen/kiittäminen.
En itse ole aiheeseen toistaiseki perehtynyt, vaikka minulla opettajaystäviä onkin.
Muistan erään opettajaystäväni kertoneen, että hän käytti 1-3 luokkien opetuksessaan viikottaista hyvän käytöksen palkitsemista. Huonoa ei siis huomioitu, mutta erityisen hyvästä käytöksestä lapsi sai viikon lopussa jonkun pienen yllätyksen.
Tämä pohjautuu positiivisen kasvatuksen ohjeisiin, joissa huonosta käytöksestä ei tehdä numeroa, siihen etsitään toki tilanteessa ratkaisu, mutta hyvää käytöstä vahvistetaan ja siihen kannustetaan huomaamalla se.

Mutta kertokaa minulle muita esimerkkejä.
Miten toimii tämä asia Suomessa, muualla maailmassa?

Tässä olisi vielä kiinnostueille suomenkielisiä linkkejä muutamaan hyvään artikkeliin tästä aiheesta.

Unohda jäähyt ja kännykkäkiellot
Onko lapsen rankaisemisessa mitään mieltä
MLL kuinka komentaa ja ojentaa lasta hyvällä tavalla 
Lapsia kyykytetään tavalla joita aikuisilta ei hyväksyttäisi

© all rights reserved

Annuska Dal Maso

annuska@annuskadalmaso.com