Pääsiäinen meidän perheen tapaan

Näen miten jännitys kipristelee lasten sisällä jo launatai-iltana.
Tästä on puhuttu niin usein, muisteltu edellisiä vuosia ja pohdittu onko tämä nyt oikeasti taikaa, aikuisten keksimää satua vai ihan oikeasti totta.
Pääsiäinen.
Tarkemmin sanottuna pääsiäissunnuntai. Tuo maaginen hetki, kun saa mennä etsimään pääsiäispupun ulos piilottamaa pääsiäiskoria.

Täällä Amerikassa pääsiäinen on juhla josta ei kouluissa mainita oikeastaan mitään.
Ei ole ylimääräisiä vapaita, eikä ainakaan kummankaan lapsen kouluissa tehty mitään pääsiäseen liittyviä askarteluita tai muitakaan toimintoja.
Tätä perustellaan uskonnnonvapaudella, ja sillä ettei minkään uskonnon pyhiä vietetä kouluissa, koska kouluihin ei kuulu uskonto.
Ymmärrän kannan ja pidän sitä toki hyvänä, mutta pakko minun on hieman naurahtaa kun koulu kuitenkin viettä irlantilaista pyhän patrikin päivää ja juhlistaa esimerkiksi kiinalaista uutta vuotta.
Amerikkalaiset järestävät pääsiäismunajahteja, jotka ovat minulle olleet aina tuntemattomia.
Täällä muovimuniin piilotetaan makeisia, tarroja, pikkuleimoja ja mutta krääsää ja nämä munat piilotellaan/levitellään ympäri puistoja tai ihmisten kotipuutarhoita. Lapset päästetään sitten koreineen keräämään näitä munia.
Pääsiäismunajahteja järjestävät eri tahot, on sellaisia joihin osallistuu puistoissa sadat lapset ja sitten perheet tekevät näitä pienillä porukoilla. Joissain paikoissa naapurustot järjestävät saman kadun lapsille ison jahdin lähipuistoon tai kadunpätkälle.

Pääsiäinen on ollut minulle aina suuri juhla. Minun lapsuuden perheelleni.
Ja ei, me emme ole uskonnollisia. Voinen kertoa tässä avoimesti, ettei meitä ole kastettu saati kasvatettu millään tavoin kristillisiin arvoihin tai maailmaan.
Osallistuimme ala-asteella uskonnontunneille koska vanhempani olivat sitä mieltä, että uskonto kuului sen ajan Suomessa yleissivistykseen.
Mutta pääsiäinen ei siis koskaan ollut meille uskonnollinen juhla.
Se oli jotain aivan muuta.

Pääsiäisen vapailla luoksemme kerääntyi ystäviä ja sukulaisia.
Lapsuudenkotini on entinen kansakoulu. Tilaa oli.
Pitkäperjantaina saapuivat luoksemme serkkumme ja ystäväperheemme.
Siitä alkoi ikuiselta tuntuva kolmepäiväinen juhla.
Me maalasimme munia, paistoimme karjalanpiirakoita, seikkailimme metsissä, istuimme kevättulilla, saunoimma ja leikimme leikkimisestä päästyämme.

Koko pääsiäisen huipentuma oli sunnuntaiaamu. Pääsiäiskorin etsiminen.
Yön aikana pääsiäispupu oli piilottanut korit pitkin pihamaata, jokaiselle lapselle omansa.
Pitkään uskoimme tähän tarinaan. Todella pitkään. Ei kai sitä oikeasti halunnut kyseenalaistaa, koska silloinhan traditio kärsisi.
Vanhempamme jaksoivat pitää tätä perinnettä meille yllä vielä senkin jälkeen kun olimme aikuisia ja saavuimme puolisoinemme viettmään pääsiäistä heidän luokseen.
Sunnuntaiaamuisin etsittiin pääsiäiskoreja pitkin pihamaata. Ei väliä sillä oliko seurue alle 10 vuotiatia vai yli 25 vuotiaita.
Vasta meidän saatua lapsia, luopuivat vanhempani perinteestä että he piilottaisivat myös meille aikuisille lapsilleen koreja.

Lapsuuden pääsiäiskorissani oli aina tietyt samat elementit.
Sveitsiläinen Lindt suklaapupu, pieniä jellybean karkkeja, yllätysmunia, sveitsiläisiä sulkaamunakarkkeja, Mignon muna.
Tämä kaikki oli aseteltu kauniisti vihreän koristeruohon päälle.

Kun korit oli löydetty, tähän puuhaan saattoi helposti kulua puolikin tuntia, pääsiäispupu ei koskaan piilottanut koreja erityisen helppoihin paikkoihin, vaan jokainen puupinon alusta ja kuusentaus oli koluttava että jokaisen lapsen kori löytyi, suuntasimme sisälle burnssille. Tarjolla oli pääsiäiskorien antimien lisäksi äitini leipomia kyyhkysen mallisia vehnäleipiä, maalattuja kananmunia, hilloa, juustoa, teetä, mehua, kahvia. 

Brunssin aikana käytiin aina läpi kaksi ohjelmanumeroa.
Ensimmäinen on munakuninkaan selvittäminen.
Kyseessä on leikkisä peli siitä kenellä on kestävin maalattu kanamuna.
Jokainen valitsee itselleen kananmunan korista jonka jälkeen vuorotellen kanamunia isketään vastakkain. Ensin terävät kärjet yhteen, sitten tylpät. Sen jälkeen voidaan jatkaa vielä ja paukauttaa niitä päitä jotka ovat molemmilla vielä ehjät.
Rikkinäinen muna tippuu pelistä pois. Se kenen muna säilyy kauiten ehjänä, on sen pääsiäisen munakuningas.

Tämän jälkeen alkoi yllätysmunien avaaminen.
Availimme munia ja kokosimme yllätyksiä. Naureskelimme niiden älyttömyydelle ja teimme niistä kokoelmia pöydän keskelle.
Kukaan ei katsonut kelloa, kellään ei ollut kiire.

Nämä hetket ovat piirtyneet mieleeni niin tärkeänä muistona, että tiedän kantavani niitä mukanani koko elämäni.
Vaikka me aikuistuimme, saimme omia lapsia, elämä muuttui, Pääsiäinen säilyi.

Nyt vahempani tekevät pääsiäiskoreja yömyöhään (ja nousevat aamuvarhain) lapsenlapsilleen, brunssille kokoontuu meidän lisäksi lapsemme jotka kokoavat yllätysmunien sisältöä ja paukuttelevat munakuninkaan tittelin toivossa munia toisiaan vasten.
Eikä se lämmin tunnelma, se yhteenkuuluvuuden ja jatkumon tunne ole kadonnut minullekaan vaikka vuodet ovatkin vierineet ylitseni.
Enää pääsiäisenä eivät kaikki lapset pääse vanhempiemme luo, serkut tulevat vain harvoin, ystäväperheiden lapsilla on omat perheet.
Mutta joka pääsiäinen Pankavaaran pihalla pyörii silti joukko ihmisiä etsimässä pääsiäiskoreja ja brunssipöydässä raikaa nauru.

Nämä muistot mielessäni mekin astuimme pääsiäiseen täällä.
Olemme viettäneet lastemme kanssa useamman pääsiäisen vahempieni luona, aina kun olemme Suomessa olemme siellä.
Olemme kuitenkin nyt jo kolmatta kertaa myös täällä pääsiäisen aikaan.
Ja sen tähden minä teen jo kolmatta kertaa myös pääsiäisen meidän lapsillemme täällä.
Ei se sama asia ole, ei tietenkään.

Mutta minulle se on tärkeää.
Ostaa ne samat Lindtin puput, tehdä itse yllätysmunia (koska täältä niitä ei saa) ja piilottaa korit aamuvarhaisella puutarhaan.

Lauantai-iltana lapset veivät tyhjät pääsiäiskorinsa ulos. Kerroin pupun täyttävän ja piilottavan ne
Heräsin kello 5.15 piilottamaan korit, en uskaltanut kuitenkaan viedä niitä parhaisiin mahdollisiin piiloihin, koska en ollut varma olivatko pesukarhut jo käyneet pihallamme sinä aamuna, vai oliko niillä kierros vielä tekemättä. Parhaimmat piilot olisivat pihamme perällä, jossain hedelmäpuiden takana, sieltä pesukarhut kuitenkin varmuudella kaappaisivat ne mukaansa. Joten piilotin korit rosmariinipensaan ja villinä rehottavan mintun sekaan.

En ollut hetkeäkään liian aikaisessa korien piilottamisen kanssa, kello 5.45 Esikoinen tepsutteli omasta huoneestaan ja saatoin nähdä jännityksen vallaanneen hänen koko kehonsa.
Vielä tunnin hän malttoi makoilla vieressäni sängyssä, kunnes Puoliso nousi hänen kanssaan.
Kuopus ja minä jatkoimme uniamme kahdeksaan asti aamulla.
Esikoisen odotus oli pitkä.

Kun viimein Kuopus heräsi saivat lapset luvan mennä pihalleJa etsiä korinsa.
Ja heidän riemunsa, ilmeensä ja puhdas lapsekas ilo ja innostus oli käsinkosketeltavan suurta.
Hymyilin nähdessäni oman lapsuuteni tunteiden kirjon tapahatuvan siinä silmieni edessä.
Näyttämönä ei ollut vanhempieni kotitalo, tuo Pohjois-Karjalan utopistinen kupla metsän keskellä, vaan aivan tavallinen amerikkalaisen lähiön takapiha Kalifornian kuuman auringon alla, mutta se käsinkosketeltava lapsuuden taiaomainen hetki, se oli siinä läsnä.

Puolisollani ei ole tämänkaltaisia pääsiäisperinteitä.
Hänelle pääsiäinen on aina ollut aika samantekevä juhlapyhä.
Mutta on hänkin saanut kiinni sen juhlan mahtavuudesta minun perheeni kautta, oltuaan mukana pääsiäisenvietossamme viimeiset 18 vuotta.

Hänelle ei ole ehkä niin merkityksellistä, että lautaselta löytyy se Lindtin kultaiseen käärepaperiin kääritty pupu tai edes se että ne korit olisi piilotettu, mutta ei hän koskaan ole vähätellyt minun vahvaa haluani jatkaa tätä pääsiäisperinnettä lastemme kanssa.
Tämä on perinne, josta minä haluan pitää kiinni, jonka minä haluan piirtyvän lastemme muistiin yhtä vahvana kuin se on minulla.

Meillä on edessämme varmasti vielä lukuisia pääsiäisä vanhepieni luona, lapset saavat kokea nuo serkkupääsiäiset ja loputtomalta tuntuvat päivät.
Mutta ei tämä meidän oma pieni versiomme tästä samasta juhlasta ollut lainkaan epäonnistunut tai vähemmän maaginen.
Esikoisen sanoin “tämä oli kyllä tämän vuoden paras pääsiäisaamu.”

© all rights reserved

Annuska Dal Maso

annuska@annuskadalmaso.com