Siirry sisältöön
One glass of milk, please

Miten taistella rakenteellista rasismia vastaan nousematta fyysisesti barrikadeille?

06.06.2020

“Kyllä sinun, siis nimenomaan sinun, tulisi puhua tästä nyt sosiaalisessa mediassa laajemmin ja pontevammin”, laittoi eräs puolitutti minulle viestiä kun oli ensin kysellyt miksi en puhu kanavissani vahvemmin rasismista vaikka varmasti minulla olisi asiasta paljon sanottavaa, olinhan asunut Amerikassa, olinhan itse ulkomaalainen, olihan minulla suuria ja kärkkäitä mielipiteitä niin monesta muustakin asiasta.

Jäin pohtimaan hänen sanojaan. Jäin potemaan huonoa omaatuntoa siitä, etten aiheesta enempää puhu juuri nyt. Koska kyllä, hän on oikeassa, minulla olisi aiheesta varmasti paljon sanottavaa, minulla on mielipiteitä ja varmaan myös Amerikan vuosien aikaisilta ystäviltä sellaista tietoa ja kokemusta, jota ihan kaikilla ei ole.
On varmaan myös kaikille minut tunteville, minua sosiaalisessa mediassa seuraaville ja tätä blogia lukeville selvää, että rasismi on minulle punainen vaate. Vastustan sitä enkä suvaitse sitä missään muodossa.


Koen kuitenkin juuri nyt, että tämä ei ole minun taisteluni. Älkääkä käsittäkö tätä nyt väärin. Minä olen sitä mieltä, että tämä on ehdottomasti asia, jonka takia pitää taisella, tämä on asia jossa minä tuen ystäviäni, tuen heidän sanomaansa ja vastustan rasismia sydänjuuriani myöten. Ja tämä on myös minun tehtäväni. On nimenomaan minun ja minunkaltaisteni vastuulla saada muutos aikaiseksi. 
Samanaikaisesti koen kuitenkin myös, ettei minulla ole oikeutta tulla väittämään että tämä olisi minun taistoni. Ei se ole. Minä olen valkoinen, ei minun tarvitse taistella oman etuni tähden.
Ja se saa minut kyyneliin.
Minulla on kaikki hyvin.

Minä voin puhua, minä voin nousta barrikadeille, minä voin huutaa ja vaatia oikeutta, mutta loppujen lopuksi myös minä olen osa sitä järjestelmää, joka sortaa heitä joiden taistelu tämä ihan oikeasti on.

Minä olen valkoinen. Se asia ei muuksi muutu. Minä en välitä ihonväristä. Minulle ihmiset ovat vain ihmisiä. Minä en välitä sukupuolista enkä kansalaisuuksista. Mutta minä en ole maailma.
Ja minä en ole yhteiskunta.
Vastustan rasismia, vastustan sitä siihen pisteeseen, että kanssani työskentelevät joutuvat välillä kanssani hankaliin tilanteisiin kun en siedä minkäänlaista viittausta erotteluihin. En sukupuolten, kansalaisuuksien tai ihmisen etnisen taustan perusteella. Ja minä sanon siitä ääneen, joka kerta.


Miksi en siis ole nyt kirjoittanut jo sataa kirjoitusta rasismista, tummaihoisista ystävistäni, tarinoita joita tiedän ensimmäisen käden tietona? Miksi en puhu, taistele heidän puolestaan?
Kysyy tuttavani?
Koska mielestäni en osaa sitä tarpeeksi hyvin. Koska minulla ei kaista juuri nyt riitä. Koska olen koko elämäni huutanut ja taistellut näiden asioiden kanssa. Ja juuri nyt elämäni on niin täynnä heikompien puolesta taistelua päivätyössäni, ettei minulla riitä kaistaa tehdä sitä vapaa-ajalla. Ei vaikka varmasti pitäisi. Tiedän sen.

Mitä minä sitten teen? Miten minä pyrin saamaan muutosta aikaan tässä maailmassa joka kohtelee ihmisiä väärin. Eihän silmiä voi vain sulkea ja kääntää ongelmalle selkäänsä. 

Ei, ei voikaan.
Enkä minä niin teekään.
Minä yritän ymmärtää. Minä kuuntelen kun ystäväni Amerikasta kertovat minulle rakenteellisesta rasismista. Minä yritän hahmottaa heidän elämäänsä. Minä kuuntelen.
Minä kuuntelen heitä, mutta myös itseäni. Kuuntelen omia ajatuksiani, tapaani katsoa maailmaa, analysoin miten paljon ympäröivä rasistinen kulttuuri on alitajuisesti vaikuttanut minun käytökseeni ja sen huomatessani aktiivisesti ja tietoisesti muutan käytöstäni.
Punnitsen sanavalintojani, pysähdyn kuuntelemaan mitä juuri päästinkään suustani, edes vitsillä.



“Juuri nyt, Annuska, sinun tärkein tehtäväsi on kasvattaa lapsia joista kasvaa suvaitsevaisia. Lapsia joista kasvaa aikuisia, joille nämä asiat ovat itsestäänselviä”, sanoi tummaihoinen ystäväni kun kysyin häneltä mitä minä voin tehdä parhaiten auttaakseeni heitä.

Joten siihen minä pyrin.
Minä keskustelen lasteni kanssa rasisismista. Uudelleen ja uudelleen. Keskustelen ihmisoikeuksista, rajoista ja tasa-arvosta. Uudelleen ja uudelleen. Yritän kasvattaa heistä parhaani mukaan ihmisiä, joiden ei edes tarvitse korjata käytöstään vaan joilla sanavarastoon tai käytösmalleihin ei koskaan ole päässytkään muita ihmisiä halventavia termejä tai malleja.

Minä luen. Luen aiheesta niin paljon kuin muulta elämältä ehdin. Minä puutun rasismiin, epätasa-arvoon, syrjintään, ahdisteluun ja kiusaamiseen aina kun sellaista näen tai kuulen.
Minä yritän muuttua niiltä osin missä huomaan itselläni olevan muuttamista vaativia käytösmalleja, yritän muuttaa sitä pientä lähipiiriä, joka on minun vaikutuspiirissäni.

Minä en sano, että minun tapani on se ainoa oikea, mutta se on se johon minulla riittää juuri nyt voimat.
Minun sydämeni on heidän rinnallaan, jotka seisovat mielenosoituksissa. Minun kiitollisuuteni sataa heille, jotka jaksavat kertoa meille muille rakenteellisesta rasismista uudelleen ja uudelleen. Minä olen nöyränä tämän kaiken edessä.


Samalla haluan kuitenkin muistuttaa, että ennen kuin me tuomitsemme heidät, jotka eivät ole kaduilla, jotka eivät kirjoita tai asiasta joka käänteessä ääneen sanomme, kysytään heiltä mitä he asian eteen tekevät. Kysytään mitä mieltä he ovat asiasta, kysytään mitä he tietävät ja miten he siihen suhtautuvat.

Maailma ei muutu ellei sitä muuteta, se on aivan totta. Ja me tarvitsemme barrikaadeille nousijoita, me tarvitsemme heitä, jotka osaavat kirjoittaa ja puhua tästä aiheesta. Mutta meidän tulee myös antaa tilaa heille, jotka tästä aiheesta oikeasti jotain tietävät.
Ja vaikka maailma ei muutu ilman meidän yhteistä taistelua, ei taistelun tuoman taakan alle rikkoutuva ihminen sitä myöskään auta.

Ehkä tämä voi toimia pienenä lohdutuksena muillekin. Muistutksena, että on muitakin tapoja tukea sorrettuja. Ei ole vain yhtä oikeaa tapaa. Pääasia on ehkä lopulta se, että meistä jokainen tekee jotain. Edes jotain.
Pienistä pisaroista koostuu lopulta se suuri meri jonka voimalla maailma muuttuu.


 

© all rights reserved

Annuska Dal Maso

annuska@annuskadalmaso.com

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirje

Saat parhaat juttumme sähköpostiin kerran kuukaudessa.

Tilaa »