Hyppää sisältöön

Lapsi ei opi harrastusta hetkessä

Lapsen tutustuttaminen harrastuksen pariin voi olla pitkä, jopa vuosia kestävä prosessi. Se vaatii vanhemmalta hermoja ja systemaattista toimintaa sekä rauhallisuutta.
Julkaistu
Lapsi ei opi harrastusta hetkessä

Pakkanen puraisee poskia ja lumi suhisee laudan alla. Laskemme Vihdin lyhyitä rinteitä alas, Esikoinen ja Kuopus edellä, minä perässä varmistamassa jos jompi kumpi lapsi kaatuisi. Esikoinen menee itsevarmasti, nätisti kaartaen ja tasapainon hienosti säilyttäen. Kuopus hitaammin perässä, sukset vielä vahvasti auraten, mutta laskee kuitenkin. Hissijonossa molemmat hymyilevät kuin hangon keksi. Olemme taas talviharrstuksemme parissa. Avasimme laskukauden joululomalla Kolilla.

Jossain kauempana joku lapsi itkee ja huutaa ettei halua laskea yhtään, ei osaa eikä jaksa opetella enempää. En kuule mitä vanhempi vastaa, mutta kuulen edessäni olevan pariskunnan sananvaihdon tilanteesta. He päättävät yhteistuumin, että sitten joskus kun heillä on lapsia, niin noin ei rinteessä käyttäydytä. Kyllä lapsen tulee ymmärtää, että jos rinteeseen tullaan niin siinä lasketaan. Kallista puuhaa kuitenkin. Ja jos ei kerta tykkää niin ei varmaan kannata sitten tuoda lasta sinne.
Vilkaisen itkun suuntaan. Kyseessä on pieni lapsi. Ehkä neljä tai viisi vuotias. Lapsen vanhempi on nostanut hänet syliin ja selittää, että vielä yksi nousu ja lasku pitää tehdä että päästään toiselle puolelle rinnettä, jossa auto odottaa. Lapsi nyökkää ja he asettuvat jonoon.

Lasten kanssa harrastaminen on harvoin erityisen suoraviivaista.

Lasten kanssa harrastaminen on harvoin erityisen suoraviivaista. Kuitenkin ulkopuolisena tuntuu olevan erityisen helppo arvostella lapsia, vanhempia ja koko tilannetta vaikkei tiedä välttämättä tiedä kokonaisuutta.
Tietenkään ei ole koskaan ihanne, että lapsi itkee rinteessä tai missään muuallakaan harrastuksissa. Mutta varsinkin pienillä lapsilla tunteet ovat suuria, ne voivat myös vaihdella hetkestä toiseen.
Lasta ei minunkaan mielestäni koskaan saa pakottaa mihinkään täysin vastoin hänen tahtoaan. Ulkopuolisena ihmisenä voi kuitenkin olla vaikea sanoa mikä on pakottamista ja mikä on lempeää eteenpäin tyrkkäämistä.

Talvi, laskettelu, auringonlasku, valkoinen
Olen itse joutunut todistamaan tilanteita missä vanhempi on huutanut lapselleen täysin malttinsa menettäneenä, että on ostanut tälle rinnelipun ja vuokrannut varusteet joten lapsi saa nyt luvan olla rinteessä, halusi tai ei, oli kylmä tai ei. Kyllä minä tätä itsekin mielessäni paheksuin. Toki en tässäkään voinut tietää taustaa, mutta en kuitenkaan usko, että vanhemman huutaminen ja pienen lapsen pakottaminen olemaan ensimmäistä kertaa laskettelemassa -12 pakkasessa vain siksi, että rinnelippu on ostettu, on mielestäni väärin.

Meillä tämä laskukausi on nyt neljäs. Ja vasta nyt voin sanoa meidän kaikkien alkavan oikeasti nauttia tästä. Nyt koen, että tästä on muodostunut perheellemme harrastus, joka antaa iloa ja jota on todella mukava tehdä yhdessä. Mutta tämä vei meiltä pitkän aikaa ja paljon hermoja.

Onnistumisen tunteita pitää osata kaivaa esiin.

Kuopuksella on aistiyliherkkyyttä, jonka takia laskettelu on ehkä yksi vaikeimmista lajeista mitä hänelle voi olla. Laskettelu vaatii erittäin paljon epämukavuuden sietämistä ja siihen tottumista. Varusteet on pakko olla hieman tiukat, varpaat menevät lähes väkisin lysyyn ja kypärän alla oleva pipo saa päänahan välillä kutisemaan. Kylmä viima käy kasvoihin ja sitä estämään laitettu rasva naamassa saa hiukset tarttumaan ällöttävästi poskiin kiinni. Sormet ovat vapaiden lisäksi vaarassa jäätyä ja vessassa käynti kesken laskupuuhien vaatii takin lumilukkojen availua ja pahimmillaan kuoritumista koko huolella puetusta kerrospukeutumiskasasta.

Tämän jälkeen tulisi opetella taito, jota ei voi oppia ilman että ensin epäonnistuu. Auraaminen sattuu aluksi nilkkoihin ja pohkeisiin ja takapuoli ottaa rinnettä vastaan niin useasti, että sekin menee helläksi.

Kaikkeen tähän pitää lapsen tottua, ja samaan aikaan lapselle täytyy vakuuttaa tottumisen olevan vaivan arvoista. Onnistumisen tunteita pitää osata kaivaa esiin ja luoda, että laskemiseen jää kipinä ja lapsi jaksaa koko kerrospukeutumisen ja jalkoijen tunkeminen tiukkiin ja jäykkiin kenkiin rumban taas seuraavanakin viikonloppuna tai päivänä.

Tämä kaikki voi olla ihan ilman erityispiirteitä varustetulle lapsellekin haastavaa ja aikuiselta se vaatii hermoja. Lapselle, jolle jo pelkästään vaatteiden pukeminen on ajoittain vaikeaa, tämä kaikki on ollut ajoittain erittäin haastavaa.  Ja hermoja tämä on vaatinut. Ei ole ollut yksi tai kaksi kertaa, kun meidän aikuisten on vain pitänyt niellä ajatukset siitä, että olisimme itse päässeet laskemaan tai että maksoimme 3h lipun ja lapsi jaksoi laskea tasan puolet ajasta. Olemme 3 kautta menneet lapsen ehdoilla, huolehtien siitä, että jokaisesta kerrasta jää joku onnistumisen tunne ja nyt, vihdoinkin nyt olemme siinä tilanteessa, että Kuopuskin jaksaa olla rinteessä yli 3 tuntia ja aidosti nauttii laskemisen tuomasta vauhdin huumasta ja vapaudesta.

Lapsen kanssa asioiden tekeminen vaatii hermoja.

Tämä olisi kaikkien hyvä muistaa, oli sitten kyse laskettelusta tai mistä tahansa muusta tekemisestä lapsen kanssa. Ei se missään nimessä aina suju heti, eikä välttämättä ole aina joka kerta edes kivaa. Se, että meidän lapset käyvät kanssamme päiväretkillä on myös vaatinut sen, että olemme tehneet sitä heidän kanssaa pienestä asti ja sietäneet heidän ajoittaisia kiukkohtauksia ja valituksia milloin kuumasta, kylmästä, hyttysistä, lumesta tai väsymyksestä.

Lumi, laskettelu, lapsi, sukset, lumilauta
Nykyään Puoliso pelaa lasten kanssa jo pitkiä aika monimutkaisiakin lautapelejä. Se on kuitenkin vaatinut myös häneltä vuosien systemaattisen lautapelien maailmaan perehdyttämisen ja sen sietämisen, että välillä lapset ovat jättäneet homman kesken, välillä on ollut riitoja ja välillä pelaaminen on ollut yhtä kiukuttelua ja vänkäämistä alusta loppuun. Nykyään se kuitenkin on yksi heidän ehdottomista lempitekemisistään kolmestaan.

Peruna kerrallaan.

Lapsen kanssa asioiden tekeminen vaatii hermoja. Jos lapsella on erityispiirteitä, se vaatii erityisen paljon hermoja. Asiat eivät tapahdu hetkessä ja jokaisen vanhemman olisi hyvä olla valmistautunut siihen.
Ei kannta ajatella, että aloittaa vain jonkin perheen yhteisen harrastuksen ja se on heti mukavaa. Joskus tämä kaava toki onnistuu, mutta ei läheskään aina.

Lapsi, retki, tauko, kota, eväät
Ollaan siis jälleen kerran kärsivällisiä, itseämme kohtaan, lapsiamme kohtaan, mutta myös muita kanssaeläjiä kohtaan. Raivova lapsi hissijonossa ei välttämättä vielä heti tarkoita, ettei hänen tulisi olla siellä lainkaan. 4tunnin hissilipun ostaminen ei myöskään tarkoita, että se koko aika kannattaa/pitää olla rinteessä, jos lapsi ei yksinkertaisesti enää halua. Pakottaminen tappaa halun jatkaa, se on aivan varmaa.

“Peruna kerrallaan”, tapaa ystäväni sanoa. Se pätee mainiosti myös lasten harrastuksii.
Peruna kerrallaan. 

© all rights reserved

Annuska Dal Maso

annuska@annuskadalmaso.com

 

Kommentit (0)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.