Askel kerrallaan
Istun lasten viereen Ikean ravintolan pöytään ja katselen kuinka he syövät lihapulliaan ja lettujaan.
Kyllä, lihapullia ja lettuja lounaaksi.
Kun laitoin lautaset lasten eteen Esikoinen kysyi minulta “Oletko sinä, Äiti, miettinyt tämän idean ihan loppuun asti”
Puolison ääni pienessä pojassa.
Isältään perinyt sarkastisuudenkin.
Nauroin. Joo olen. Syökää nyt. Kerrankos sitä.
Katson ravintolan ikkunasta ulos. Pilvet liikkuvat nopeasti pitkin taivaankantta. Tuulee, pilvien raosta näkyy sinistä taivasta.
Koko yön taas satoi. Tänne Ikeannkin minun piti oikeastaan tulla eilen illalla. Sateen takia jätin tulematta. Moottoritiet tulvivat, ihmisten kodit ovat veden alla, alueita evakuoidaan. Eikä tämä sade tunnu lakkaavaan. Välillä paistaa aurinko, sitten taivas syytää taas valtavia määriä vettä alas. Tekojärvet ovat täynnä, kukkulat samoin, kaikki vesi joka tulee taivaalta tuntuu valuvan kaduille.
Mietin että viikon kuluttua olemme jo Suomessa.
Keskellä talvea.
Kuukausi.
Siinä ajassa pitäisi viisumeiden hoitua.
Huokaisen.
Palaan takaisin tähän maailmaan. Lapset ovat syöneet lautaset tyhjiksi.
Lähdetään kotiin.
Kuopus nukahtaa autoon.
Kannan hänet sänkyyn.
Esikoinen jää katselemaan olohuoneen ikkunasta ulos lintuja jotka hyppivät oksalta oksalle luumpuussa.
Alan siivota askartelukaappiamme loppuun.
Aloitin sen jo eilen.
Näin minä olen reagoinut äkkilliseen lähtöön.
Olen siivonnut.
Ja järjestellyt.
Lajitellut askartelutarvikkeita pieniin rasioihin.
Pessyt keittiön ikkunanalautoja nurkkia myöten.
Siivonnut lasten vaatekaapit.
Lajitellut pieneksi käyneet vaatteet pois.
Ikeasta ostin muovilaatikoita joihin kaikki kuivaruuat saa kuukaudeksi säilöön.
Vaatteetkin on järkevintä pakata pois.
Lauantaina hain jopa höyrypesurin lainaan ystävältä, tomerana olen ajatellut peseväni nyt vielä sohvan ja matonkin.
Kanavoin kaiken ahdistuksen äkkillisestä arjen muutoksesta tällaisen.
On kuin olisi tarve todistella itsellemme, varmistaa, että palaamme. Ostin keittiöjakkaran. Ja monta purkkia hilloa. Niitä ei varmasti edes avata tämän viikon aikana. Mutta ne ovatkin sitten Huhtikuussa odottamassa.
Jään katsomaan samaa luumupuuta jota esikoinen katseli äsken, se on avannut muutaman kukan.
Ehkä ehdimme nähdä sen kukinnassa, jos aurinko tulee huomenna esiin.
Ehkä.
Kun tulemme takaisin viikunapuussa on varmasti jo lehdet.
Ei se niin pahalta enää tunnu. Se lähtö. Suomi. Talvi.
Siellä on kuitenkin perhe, ystävät.
Lapset puhuvat lumipalloista ja lumiukoista.
Siellä saadaan lapset hoitoon.
Voidaan käydä treffeillä puolison kanssa.
Leffassa, syömässä. Olla kahdestaan hetki.
Viime kerrasta on lähes vuosi.
Jos saisi hetken katsoa toista silmiin, syödä rauhassa, halata, ilman että joku tulee väliin, kiipeää selkään, riitelee viereisessä huoneessa.
Ja mehän tulemme takaisin.
Sitten täällä on varmasti jo lämmin.
Kesä.
Kolibrit lentävät ja linnut laulavat.
Kukkulatkaan eivät muutu ihan heti kultaisiksi, ei näiden sateiden jälkeen.
Kuopus herää.
Syödään välipalaa.
Esikoinen ehdottaa että lähdetään pyöräilemään.
Hän oli eilen kuumeessa. Päänsärkyisenä ja väsyneenä.
Tänään ei ole jälkeäkään mistään sellaisesta.
Tuo sama poika joka eilen nukahti uupuneena minun syliini, vetää nyt innoissaan kumisaappaita jalkaan ja sovittelee pyöräilykypärää päähän.
Mennään jo. Tulkaa, tulkaa! Hän hoputtaa.
Tehdään kahden tunnin lenkki. Käydään samalla kaupassa ja apteekisissa.
Alkaa sataa tihuttaen.
Kävelen nopeammin, Esikoinen ajaa pyörällään eikä välitä sateesta, oranssi viiri vain liehuu tuulessa kun hän viilettää pyörällään edeltä .
Tämä kaikki, arki, kaupassakäynnit, iltaruuan laitto pikkukakkonen taustalla.
Nämä ovat käyneet niin helpoiksi.
Tulleet osaksi performanssia jonka askeleet kuitenkin tiedämme jo etukäteen.
Ja nyt ne vain pitää muuttaa kuukaudeksi.
Kuukausi on lyhyt aika.
Henkäys.
Hyvä siitäkin tulee.
Etsitään se kaikki hyvä.
Ostetaan talvikengät.
Kiedotaan huivit kaulaan.
Pyydystetään lumihiutaleita suuhun.
Rakennetaan lumiukko.
Halataan ystäviä.
Rakastetaan perhettä.
Sitten tullaan takaisin.
Tullaan tekemään tämä vaellus täällä loppuun.
Ennen lopullista paluuta.
Jonnekkin.
Kotiin.
© all rights reserved
Annuska Dal Maso
annuska@annuskadalmaso.com
