Ymmärrän perinteisen ydinperheen houkutuksen mutta en halua sitä

Ymmärrän kaipuun jonkinlaista perinteisenä pidettyä perhemallia ja sukupuolirooleja kohtaan – etenkin näin miesoletettuna. Käteväähän se olisi jos olisi kiltti ja nätti vaimo aina kotona odottelemassa.

Voisin unohtaa huolehtimisen ruoanlaitosta, siivoamisesta ja muusta kodinhoidosta. Voisin poimia vanhemmuuden pullasta vain rusinat. Viettäisin ihastuttavia leikkihetkiä vaimoni hoivaamien, kukoistavien lastemme kanssa. Päätöksiäkin olisi niin helppo tehdä kun vaimo olisi kuuliainen ja olisi ihan selvää, kenellä on viimeinen sana. Kaikki olisivat asianmukaisesti kiitollisia siitä, että toisin leivän pöytään. Olisi täysin ansaittua sitten aina välillä lähteä sinne metsästysreissulle tai kaljalle äijien kanssa. Ja vaimo tietenkin kiittäisi myös illalla sängyssä juuri sillä tavalla ja juuri silloin kun haluan.

Käteväähän se olisi jos olisi kiltti ja nätti vaimo aina kotona odottelemassa.

Tämä tuli taas mieleen lukiessa uutisia konservatiivisen liikehdinnän voimistumisesta. Uudehko suomalainen kansallissosialistinen porukka Sinimusta liike sai huhtikuussa oikeusministeriön hyväksynnän pyrkiä puolueeksi poistettuaan ohjelmastaan joitakin asioita. Yksi näistä oli vaatimus sensuurista. Liike haluaisi säätää mediaohjelmassaaan laittomaksi esimerkiksi sen viestittämisen, että isän, äidin ja lasten muodostama ydinperhe olisi korvattavissa oleva asia. Tuskin liike mielipidettään asiasta on muuttanut, vaikka ei sitä nyt ministeriössä hyväksytetyssä ohjelmassa kirjaa ylös. Laittomaksi liike siis tekisi esimerkiksi merkittävän osan blogiteksteistäni täällä.

Teollistuvan yhteiskunnan tuote

Ei ole mikään harvinainen asia kuulla yhteiskunnallisessa keskustelussa kaihoa näitä ”perinteisiä” sukupuolirooleja kohtaan. Kovin pitkähän se perinne ei ole, sillä ydinperhe syntyi kunnolla oikeastaan vasta teollistuvan yhteiskunnan tarpeisiin kun miesten työpäivät tehtaissa olivat jumalattoman pitkiä ja jonkun oli heitä ruokittava ja hoidettava, että he ylipäänsä jaksoivat työtä tehdä. Samalla ydinperhemalli tuotti tehokkaasti uusia työntekijöitä.

Ja vaimo tietenkin kiittäisi myös illalla sängyssä juuri sillä tavalla ja juuri silloin kun haluan.

Itä-Suomen yliopiston Studia generalia -luennollaan Utopia yhteiskuntatieteellisenä metodina kestävän tulevaisuuden rakentamisessa (17.5.2021) Lapsellisssakin vieraskynäillyt filosofi Teppo Eskelinen puhui siitä, että kun olemme luopuneet utopioista ajattelun välineenä, emme enää oikein osaa ajatella yhteiskuntaa toisin. Utopioiden tilalle nousevat Zygmunt Baumannin sanoin retrotopiat, jossa yhteiskunnallisia ratkaisuja haetaan kuvitellusta paremmasta menneisyydestä. Tämä tapa hakea pelastusta menneestä vapautuneemman ja pidäkkeettömämmän kuvittelun sijaan kahlitsee ajatteluamme.

Ei se ydinperhelarppi toiminut

Kuten sanoin, ymmärrän sen ”perinteisen perhemallin” houkutuksen, mutta en minä sitä oikeasti halua. Oikeasti vain exäni kanssa molemmat ahdistuimme ydinperhelarpissamme, joka ei ollut hyvä kummallekaan. Olen aiemmin puhunut ydinperheellistämisestä. Meiltä odotettiin asioita, koska elimme tietynlaisessa perheasetelmassa. Aloimme itsekin odottaa itseltämme ja toisiltamme roolin mukaisia asioita. Kuten olen jo aiemmin kirjoittanut, ydinperheellistämisellä tarkoitan sitä, että ihmisiin liitetään perhemuodon vuoksi oletuksia, stereotypioita ja ennakkoluuloja. Toki se on monella tavalla etuoikeutettu asema, mutta jos ei koe sitä omakseen, on se ahdistava.

En tiedä lainkaan, mitä edessä päin on. En tiedä millaiseksi elämäni ja kotini muodostuvat kun lapseni kasvavat hurjaa vauhtia ja nykyinen parisuhde on vahvalla pohjalla, mutta vailla täsmällisiä suunnitelmia tulevasta. Nyt kuitenkin olen ryhtynyt kuvittelemaan sitä tulevaa.