Vääränlainen aamukahvi kirpaisi ja paljasti kuinka pinttynyt tapa se on
Tätä nykyä kun luen tabletilla näköislehteä aamukahvilla, on hommasta tullut tietyllä tapaa helpompaa.
Siemailen aamukahvia termosmukista ja se tuntuu perustavanlaatuisesti väärältä. Junamatka Varkauteen asti on sinänsä kyllä mahtava, koska samassa junassa on tuttu äiti kahden lapsensa kanssa ja vanhempi lapsista haluaa jutella. Käymme läpi Ryhmä Haun käänteitä. Hän katsoo sitä äitinsä puhelimella. Isomman järven ohittaessamme tulemme siihen hiukan ankeaan tulokseen, että järvissä on vielä kylmä vesi, eikä vielä voi uida. Lisäksi toteamme, että hänen määränpäänsä, mummola, on sekä lähempänä että parempi kuin minun, Helsinki.
Ihastuttavasta alkumatkan seurasta huolimatta tuntuu väärältä, sillä olen niin jumahtanut aaamukahvirituaaliini sen saman keittiönpöydän ääressä, joka-aamuisen Karjalaisen kanssa. Jo printtilehdestä luopuminen teki rituaaliin pahan särön, mutta olen oppinut lukemaan Karjalaisen tabletilta. Junassakin olisin voinut lukea myös Karjalaisen kahvin kanssa, mutta kyse onkin rituaalista. Ei ollut sitä samaa vanhaa keittiönpöytää hitusen mauttomine Indiskan vahakangaspöytäliinoineen.
Hiljattain sain terveydenhoitajalta määräyksen seurailla verenpainettani ja yllätyin siitä, millaisen verenpainepiikin iso kupillinen kahvia aiheuttaa. Tämä herätti taas kiinnittämään huomiota siihen, kuinka syvälle ja tiukasti pinttynyt tapa se aamukahvirituaali on. Täsmällisemmin ottaen, aamukahveja on kolmenlaisia.
Lapselliset ja lapsettomat kahvit
Lapsettomana arkiaamuna aamu käynnistyy verkkaisesti asettumisella keittiönpöydän ääreen lukemaan lehteä ja juomaan kahvia. Kahvimukini on pienen ämpärin kokoinen ja juomisen tahti on suunnilleen lehden mittainen. Yleensä kissa kipuaa syliin kehräämään jossain pääkirjoitussivun jälkeen tulevien uutissivujen kohdilla. Hiukan tuohtuneesti se hyppää sitten pois kun lopulta nousen jatkamaan aamutoimia ja töihinlähtöä.
Junassa termoksesta nautittu kahvi ajaa millä tahansa mittarilla saman asian kuin aamukahvi kotona. Mutta ei.
Lapsellisena arkiaamuna selailen lehden nopeammin läpi ja kahvia riittää vielä siemailtavaksi kaiken aamutoimi- ja kouluunlähtösäätämisen lomassa. Kissat osaavat jo mennä kärttämään lapsilta aamupalaa, koska jompaakumpaa minä kuitenkin pyydän kissat ruokkimaan. Kaikki sujuu yleensä hämmentävän rivakasti, paitsi ehkä lukukausien loppusuorilla. Kaaoksen määrä vaihtelee. Kahvikuppiin saattaa jäädä neljännes eikä kulttuurisivuja välttämättä ehdi vilkaisua enempää.
Viikonloppuisin aamukahvi on samanlainen pitkä, verkkainen ja viipyilevä oli lapsia tai ei. Kissat ehtivät käydä pyörimässä pöydällä ja sylissä useampaankin kertaan. Myöhäinen aamupala tulee vasta kahvin ja lehden jälkeen. Jos on lapsellinen viikonloppu, kuuluvat viereisestä huoneesta tubettajien äänet.
Pitäisikö jättää kahvi?
Aamukahvista luopuminen olisi vaikeaa, vaikka Topin tiedostava teini esittää vakuuttavan argumentin sen puolesta. Kahvin vesijalanjälki on iso.
Arjessa huomaa kiinnittyvänsä monenlaisiin asioihin. Pienetkin asiat saavat sitkeitä merkityksiä. Kissalla oli taannoin lääkekuuri ja vieläkin, nyt jo turhaan, katson, että aamua varten on puhtaana juuri oikeanlainen sopivan pyöräreunainen Iittalan Mango -pikkulusikka lääkkeen syöttämistä varten. Teräväreunaisempi Hackmannin Elegia olisi epämiellyttävämpi. Kodin paikkojen ja asioiden kantamaa kulttuurihistoriallista ja sosioekonomista taakkaa olen aiemminkin pohtinut ja lusikoiden lailla kahvi kantaa mukanaan painolastia. Ainakin liikakäytettynä se on epäterveellistä ja lisäksi on se ekologinen kysymys.
Tätä nykyä kissa tulee syliin, ei lehden päälle.
Verenpaineeni oli lopulta kunnossa kunhan älysin ruveta mittamaan sitä ennen aamukahvia. Se ekologinen taakka jää silti ja ärsyynnyn muutenkin kun huomaan juuttuneeni johonkin rituaaliin. Ehkä olisin siellä junassakin voinut vielä vähän paremmin keskittyä pohtimaan Tärkeitä kysymyksiä kaverin tyttären kanssa ja kiinnittää vähän vähemmän huomiota aamukahviini.
Pasi Huttunen, @paspah
