Unta palloon!

Aapo kirjoitti nukkumisesta sekä fysiologisen että psykologisen viitekehyksen läpi. Palautan keskustelun omakohtaiseen kokemukseen ja tuikitavalliseen arkielämääni. Nimittäin meillä ei nykyään – viitekehyksestä riippumatta – nukuta. Tai nukutaan, mutta hankaliin aikoihin ja vähän miten sekä kuten sattuu.

Useamman syksyn flunssakierteen kurimuksessa unirytmi on koko perheellä täysin sekaisin. Sairaana olevat nukkuvat silloin kun eivät yski tai saavat henkeä ja terveet eivät nuku, milloin haluavat, vaan millon sattuu sopimaan.

Olen hirmuisen iltauninen, eikä minulle ole mitenkään hankalaa mennä maate jo ennen iltauutisia. Edes kännykän tuijottelu ei vaikeuta nukahtamista, kun siitä on näppärin lukea vaikka kirjaa ehtoolla. Ongelma onkin aamuyö: Herään tavallisesti joskus kolmen–neljän maissa enkä välttämättä saa sen jälkeen unta. Alkuyön uni on kuitenkin sekä syvää että hyvää. Seitsemän tuntia olisi toki ihanneunien mitta, mutta pärjään kuudellakin, joskus jopa viidellä. Ongelmaksi on muodostunut rakas jälkipolveni. Hän nimittäin saattaa herätä siinä puoli viiden kieppeillä ja alkaa vaatia viihdykettä, evästä sun muuta palvelusta.

Syytän jatkuvien flunssien ja kellojen siirron aiheuttamaa täydellistä myrskyä, joka sotki perheemme rytmin muutama viikko sitten. Flunssille ei paljoa voi tehdä, mutta kellojen veivaamisen voisi lopettaa.  Kesäaikahan otettiin alkujaan käyttöön ensimmäisen maailmansodan aikaisessa Saksassa. Niukkojen resurssien aikana ajateltiin, että aamun valo säästäisi energiaa (kivihiiltä noin konkreettisesti). Tämä ajatus ja käytäntö levisi pian muihinkin suurvaltoihin. Ne älysivät luopua hommasta heti sodan jälkeen, kellojen siirtoa pidettiin vain hätäkeinona.

Uusi rundi saatiin 1970-luvun energiakriisin aikaan. Ongelma onkin, ettei kriisin loputtua viisareiden vääntelystä enää luovuttu. Emmekä enää edes yritä säästää kivihiiltä. Suomeen tämä hullutus saatiin vuonna 1981. Yleisen historian dosentti Risto Marjomaan mukaan kotimaamme peesaushenkeen vaikutti se, että Suomi on halunnut pysyä muiden mukana: ei tule ongelmia kansainvälisissä tietoliikenneyhteyksissä.

Toisaalta ennen ei ollut paremmin: Meillä on ollut mm. Helsingin aika, (Lieksan) aurinkoaika ja Helsingin aurinkoaika. Kokonaan yhteinen aika oli tsaarin lahja 1860-luvulla, kun junaliikenne piti saada reilaan. Itä-Euroopan vyöhykeaikaan liityimme vappuaattona 1921, jolloin kelloa siirrettiin eteenpäin 20 minuuttia, 10 sekuntia ja kymmenykset päälle. Että ei ole mikään ihme, jos unirytmi on sekaisin vuosisadasta toiseen.

Minä olen lukioikäisestä asti kärsinyt kaiken maailman univaikeuksista, joten, kykenen enimmäkseen zombeilemaan arkea läpi. Rakkaat harrastukseni, kuten kuntosalitreenin ja ajattelun, väsymys toki torpedoi melko tehokkaasti. Lapsesta puolestaan tulee joko ylivirittynyt, flegmaattinen tai ihan vaan kiukkuinen.

Ongelma ei siis ole varsinaisesti oman nukkumiseni kanssa, mutta jälkikasvun unirytmejä pitäisi ehkä hieman tsekkailla.