Tuttitaistelu

On tullut aika. Aika sanoa lapselle, että oravavauvat tarvitsevat tuttia enemmän kuin hän. On aika suorittaa rituaali.

Tällaisilla ajatuksilla minä valmistauduin tutista luopumiseen, kun päätimme, että hieman yli kaksivuotiaalle se ei ole enää olennainen osa yö- ja päiväunia. Ja hampaatkin kasvavat vinoon. Sekä kaikenlaista muuta, millä meitä on peloteltu, mikäli tutin jäystäminen jatkuu vielä hetkeäkään kauempaa.

Tunnollisina ja asioihin perehtyvinä vanhempina – jollaisina siis haluamme maailmalle näyttäytyä, muttei ole ehkä koko totuus – aloimme tutkailla netin tarjoamia vinkkejä tutista luopumiseen.

Ja vinkkejähän löytyi. Listaan tämän kirjoituksen loppuun muutaman, mutta me päädyimme seuraavaan kokeilu- ja tapahtumaketjuun.

Rituaali

Ilmoitimme jo hyvissä ajoin, että oravavauvat tarvitsevat tyttäremme tutin. Tytär suhtautui asiaan myötämielisesti ja osoitti empatiaa kuvitteellisia oravavauvoja kohtaan.

Koitti seuraava päivä. Lastasimme kärryihin pikniktarpeita sekä tutit minigrip-pussiin. Kävelimme Helsingin Keskuspuistoon ja luovutimme tutit juhlallisesti oravavauvojen napattavaksi puun juureen. Tapahtuman kunniaksi järjestimme pienen juhlan Maunulan majan pihalla. Juhlakansa nautti mehua ja nisua.

Arvatenkin ensimmäisenä yönä uni ei ottanut tullakseen. Selitimme, että isommat lapset voivat ottaa unikaverin, vaikkapa pehmolelun, jos ei uni muutoin tule. Lelu kelpasi. Uni tuli, mutta myöhään ja katkonaisesti. Nukahtaminen oli vaikeaa, ja sitä edelsi useampikin hysteerinen itkukohtaus.

Seuraavan päivän päiväunista ei tullut mitään. Muksuperheen uni -Facebook-ryhmän vinkin perusteella leikkasimme vanhasta tutista imuosan pois ja tarjosimme tätä päikkäreitä yrittävälle. Se kelpasi, kun selitin, että kyseessä on “isojen lasten tutti”.

Ei päikkäreistä silti mitään tullut. Imuosaton tuttikin kelpasi vain pari päivää, kunnes se sysäistiin takaisin saatesanoilla. “Ei isojen lasten tuttia enää. En tykkää siitä.” Lapsi ei kuitenkaan missään vaiheessa pyytänyt vanhaa tuttiaan takaisin.

Lisää tukitoimia

Tässä välissä olimme päätyneet koettamaan rauhoittavaa äänikirjaa Elisan kirjapalvelusta. Juuri nukahtamishommia varten löytyi Carl-Johan Forsén Ehrlinin E-kirja Kani, joka tahtoi nukahtaa.

Elisa markkinoi teosta:

“Onko vaikea saada lapset nukahtamaan? Maailman myydyin iltasatu tainnuttaa kaikki iltakukkujat!
Kani joka tahtoi nukahtaa on meditatiivinen satu, joka nukuttaa niin lapsen kuin aikuisenkin. Sen kirjoittaja Carl-Johan Forssén Ehrlin on ruotsalainen käyttäytymistieteilijä ja NLP-valmentaja (Master Practitioner).”

Täydellistä! Vaikka minulla on omat nihkeähköt käsitykseni NLP:stä, tätä kannattaisi koittaa!

Lapsi tykästyi satuun. Ei se varsinaisesti unta auttanut, mutta tykästyi kuitenkin. Tarina kesti noin puoli tuntia, mutta möykkä lastenhuoneessa jatkui. Positiivinen muutos oli, ettei itkua tarvinnut käydä enää rauhoittelemassa. Että kiitos siitä, Ehrlin.

Tuossa vaiheessa lapsen nukkumisarsenaali oli siis seuraava:

• “Isojen lasten” tutti
• Pehmolelu
• Suhinalle (Wishbear, tuottaa valkoista kohinaa. Ollut käytössä jo kauan. Loistopeli.)
• Iltasatu
• Unisatu, äänikirja nauhalta
• Vesipullo
• Vuoden takaisen pistäytymisunikoulun uudelleenkäyttöönotto

Päikkäreistä ei silti tullut mitään, ja yöunetkin olivat vähän niin ja näin, sinnepäin ja siihen suuntaan. Vanhaa kunnon rattaissa nukutteluakin kokeilimme viikonloppuna. Toimi vielä huonommin kuin mikään edellinen.

Hanskat tiskiin

Viikon kuluttua päätimme luovuttaa. Oravavauvat eivät tarvinneet enää tuttia, sillä ne katsoivat, että lapsi tarvitsee sitä enemmän. Ensimmäinen yritys meni mönkään. Tuli olo epäonnistuneena vanhempana, jonka lapsen hampaat kasvavat nyt kieroon. Luovutan. Annan susien kasvattaa muksun. Lapsestani tulee Kyösti Pöysti, joka syö tuttia vielä kolmekymppisenäkin.

Toisaalta meillä nyt nukutaan. Se saattaa olla perussairaalle lapselle ja ruuhkavuotisille vanhemmille ihan hyvä juttu.

En tiedä. Vanhemmuus on joskus tosi hankalaa.

Vinkkejä ja opetuksia

Tässä netin vinkkejä tutista luopumiseen. Osaa kokeilimme, osaa emme:

• Tuttien eläinvauvoille tms. hahmoille luovuttaminen. (Kokeilimme.)
• Lomareissun tai muun uuden tilanteen yhteydessä. (Ei tulisi mieleenkään, uudessa paikassa ja tilanteessa nukahtaminen on muutoinkin hankalaa.)
• Päiväkodissa vertaisesimerkin mukaisesti. (Meillä ei vielä ajankohtaista.)
• Lahjominen esim. tarrataulukon avulla. (En kasvatuksessa usko kiristykseen tai uhkailuun, mutta lahjontaan kyllä.)
• Korvaaminen esim. unilelulla. (Kokeiltiin, nyt on unilelu mukana sänkyarsenaalissa.)

Mitä opin? Ehkä sen, että valitse taistelusi. Tästä tuttitaistelusta päätin toistaiseksi luopua, mutta toinen erä on vielä edessä. Toisaalta olen saanut tyttäreni motivoitumaan käsien kuivaamiseen pesun jälkeen laulamalla Martti “Huuhaa” Innasen Urjalan taikayötä. Pieni voitto sekin.

Ensin kaikki puimaan
Sitten kaikki uimaan
Sitten kaikki joukolla kuivaamaan
Tää on Urjalan taikayö
HEI!