Siirry sisältöön
Lapselliset miehet

Taukoja työelämästä

26.02.2016

Isyysvapaalle tulee aika osuva aloitus, kun sunnuntain ja maanantain välinen yö menee flunssaisen kuopuksen kanssa valvoessa. Ajatus siitä, että aamulla ei tarvitse lähteä töihin, on vapauttava. Ja kuinka kauan onkaan siitä, kun olen viimeksi käynyt päiväunille yhdessä lapsen kanssa! Suunnittelen ajoittavani tämän siihen, kun esikoinen on koulussa ja keskimmäinen tuijottaa Frozenia.   

Hymyilyttää, kun kuuntelen aamupalalla räkäisen kymmenkuisen kanssa, kuinka Nick Cave laulaa paossa olevista isistä, sairastelevista vauvoista ja kunnollisista äideistä (”Fugitive fathers, sickly infants, decent mothers”). Minä en ole paossa, olen tässä. Myöhemmin haen salakarkkia lähikaupasta. Ostan myös valmislattea, koska olen ymmärtänyt, että se on oikea juoma kaltaiselleni. Positiivisuuden tunne on jopa häiritsevän voimakas, sillä huomaan että edes vaunukävely auraamattomalla jalankulkuväylällä ei haittaa. Kaiken huipuksi käy vielä niin, että loppupäivä menee kevyissä tunnelmissa siivotessa. 

Positiivisuus on helposti selitettävissä, sillä en ole jäämässä kotiin pitkäksi aikaa. Näihin päiviin tulee panostettua ylimääräisellä tarmolla, että puolisoni saa keskittyä rauhassa loppuihin opintoihinsa. Isyysvapaan alkupäivien innokkuus muuttuu todennäköisesti pian laimeammaksi toimittamiseksi. Minulle tekee hyvää vaihteeksi nähdä lapsiperhe-elämää aamusta iltaan, sillä luulen, että olen osittain unohtanut, millaista se on.

Työelämään siirtyminen väistämättä muuttaa vanhempien roolijakoa. Ensimmäisen lapsen aikaan olimme opiskelevia vanhempia, eikä kodinhoidolla ollut sen tarkempia vastuualueita välillämme. Nyt minä käyn töissä ja olen jäänyt päivittäisestä pesukone- ja ruoanlaittotodellisuudesta syrjään. En ole sinut tämän jaon suhteen, vaikka myönnän tuntevani välillä suurta helpotusta siitä, että pääsen lähtemään töihin, sulkemaan oven ja jättämään kaikki kodin äänet taakseni. Pakenen niin kuin isät Nick Caven laulussa.  

Työelämän pitkät päivät tulivat konkreettisiksi toisen lapsen synnyttyä. Silloinen työpaikkani sijaitsi muutaman kymmenen kilometrin päässä kotoa, mikä pidensi päiviä entisestään. Muistan kyllä, mitä kaikkea tein töissä, mutta tämä aika kodin osalta on täydellisesti kadonnut sumuun. Havahdun välillä siihen ajatukseen, että en kerta kaikkiaan tiedä, millainen vauva keskimmäinen lapsi on ollut. Tämä on samaan aikaan sekä noloa että murheellista. 

Yksi tärkeimmistä toiveista työelämän suhteen on, että se joustaisi tarvittaessa. Minulla näin on onneksi käynyt. Olen jokin aika sitten siirtynyt lyhennettyyn työaikaan arjen helpottamiseksi. Aamut säätämisineen onnistuvat paremmin, samoin iltapäivät. Työajan lyhentämisen ansiosta on tunne, kuin olisi varaventtiili takaraivossa, josta pystyy päästämään tarvittaessa ylimääräistä painetta ulos.

Kokonaisuudessaan kaavio, jota yritän ruuhkavuosien aikana (taloudellisten mahdollisuuksien rajoissa) toteuttaa, on yksinkertainen: vähentämällä työntekoon käytettävää aikaa vietän enemmän aikaa kotona. Haluan muistaa tämän pikkulapsiajan myöhemmin, vaikka arkea eläessä ei kieltämättä aina siltä tunnu.

Vesa Liminka

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirje

Saat parhaat juttumme sähköpostiin kerran kuukaudessa.

Tilaa »