Rakkaalla(kin) lapsella on monta nimitystä

Kirjoitin aikoinaan kehnohkon graduni onomastiikasta eli tuttavallisemmin nimistötieteestä, joka on eräs kielitieteiden haara. Tutkielmassa jäljitin kotikaupunkini kaavanimien alkuperiä, mutta harmittaa näin jälkikäteen, etten pureutunut tarkemmin nimitysten kiehtovaan maailmaan. Siis siihen, miten eri rooleissa olevia ihmisiä kutsutaan. Onko isä isi, iskä, pappa vai kenties faija? Kenen perheestä löytyy mummi, keneltä mummo ja joiltakuilta – kuten meiltä – fammu. Se, miten lapsista puhutaan, onkin sitten kokonaan oma lukunsa (tai blogitekstinsä). 

Eräässä seuraamassani sosiaalisen median ryhmässä oli keskustelu lasten nimityksistä, joita vanhemmat vihaavat. Osa oli näennäisen neutraaleja, mutta osa puolestaan heilahti reippaasti loukkaavan puolelle.

Jo näin tämän tekstin alussa lienee syytä sanoa, että alkupuoli on lastennimitysten historia- ja murrekatsausta, kun taas loppupuoli keskittyy ärsyttävien ja loukkaavien nimitysten esittelyyn. Lukekaa jompi kumpi, molemmat tai menkää tekemään jotain kivaa. Toivon kuitenkin hieman resilienssiä.

Lasten nimitykset yleisesti

Sekä murteissa että yleiskielessä on jo vanhastaan reipas valikoima nimityksiä lapsille – niin hellitteleviä kuin herjaavia. Lapsi on näennäisen neutraali, kun puolestaan kersa tai kakara ovat negatiivissävytteisiä, ja lapsukainen sekä vastaavat deminutiiviset (esim. lapsut, lapsukka ja lapsunen) ilmaukset ovat hellitteleviä. Kakara onkin alkujaan tarkoittanut lantakokkaretta (vrt. kakkara), joten sävyn ymmärtää.

Lapseen voi viitata toki myös kokoa ilmaisevilla pienokainen, pikkainen, pikkarainen ja pikkuinen -nimityksillä. Piltti on puolestaan vanhaa skandinaavista perua, jota jo Agricola käytti. Siis nimitystä, ei sitä purkkievästä.

Vähätteleviä nimityksiä ovat mm. ipana, ipale, ipara, ipare, ipero, iprake. Itse kutsun joskus omaa jälkikasvuani ipskaksi, mutta tarkoitus ei ole vähätellä häntä, vaan antaa puheeseen leikkisä sävy.

Poikien nimityksiä ovat olleet vanhastaan nallikka, nappula, naskali, nassikka, joiden juuret ovat keskenkasvuisen pojan, naaraskissan tai ‑koiran ja karhun merkityksissä. Esineistä ovat saaneet pohjaa nimitykset nappula ja naskali. Tyttöjen kohdalla tulee vastaan huomattavasti vähemmän vanhahtavia nimityksiä. Oikeastaan vain tytön tyllerö, jota en omasta lapsestani suostuisi käyttämään, vaikka kieli uhattaisiin katkaista.

Mu– ja mo-alkuisten ryhmä on kokonaan oma lajinsa. Tunnetuimpina varmasti mukula ja muksu. 1700-luvulla muksu tarkoitti kalan mätipussia, mutta näillä ei liene tekemistä keskenään. Muita mu– ja mo– alkuisia ovat mm.  mukulainen, mukura, mulikka, muskula. Vielä enemmän on mo-alkuisia: mokelo, moksi, moksu, mokula, mokura, moskula, moskuli, mossi ja mossikka.

Lainattuja sanoja ovat venäläinen vesseli, germaaninen kersa ja ruotsalainen kläppi. Harvinaisempia, jo osin kadonneita lainoja ovat saamelaisperäiset puoska ja kenes, jotka tarkoittavat pierua ja maahista.

Aviottomat lapset ovat olleet heikossa asemassa, ja heidän nimityksensä ovat lähes poikkeuksetta vähätteleviä tai halventavia: äpärä ja lehtolapsi. Äpärällä on tarkoitettu myös surmatun lapsen haamua. Siunaamatta, kastamatta tai väärään paikkaan haudattu lapsi tai sikiön kummitus on ihtiriekko.

Mutta nyt siihen someryhmäni listaan.

Lasten nimitykset inhottavasti

Siellä tuli vastaan melkoisia ylläreitä. Ja nyt oli nimenomaan kyse ihmisten inhokeista. Neutraalimmasta päästä olivat prinsessa ja prinssi. En ole itsekään kovin sukupuolibinäärin kasvatuksen ystävä, joten ymmärrän karsastuksen hyvin. Muita sukupuoleen viittaavia inhokkeja olivat piika / piiku, likka, neiti, neito ja pikku-akka. Selviä pojannimityksiä ei listalta löydy pikkuherraa lukuunottamatta.

Ipana, napero, kersa, muksu, mukula ja penska saivat joitain mainintoja, mutta kuten tästäkin kirjoituksesta on käynyt ilmi, eivät ne historiansa valossa täysin ongelmattomia ole, vaikkakin ehkä melko neutraaleja nykymerkityksiltään.

Erikoisin maininta oli sikiö-nimitys jo syntyneestä lapsesta. Ei ole tällainen tullut koskaan vastaan.

Apina sai pari soraääntä, joskin myös monta puoltavaa puheenvuoroa tälle nimitykselle oli keskusteluketjussa.

Lapsen kokoon viittaavia inhokkeja olivat vaahtosammutin, kääpiö ja nyrkillä tapettava, joista etenkin viimeisen loukkaavuus on aika selvää.

Selkeästi loukkaavia eli ns. pejoratiivisia oli melko kirjava joukko.

Yhdynnän lopputulemaan viittasivat pyllysilmän rellukka, pershedelmä, nahkapokaali, seksijäte, kyrvänsyylä ja kyrvänoksennus. Epäonnistuneesta ehkäisystä viestivät karannut siemensyöksy, pettänyt kortsu ja kullivuoto.

Lapsen ulostaminen näkyi nimityksissä paskaperse ja sinappitykki tai –kone.

Toki myös tuoreiden vanhempien lemmenhetkien keskeytyksiä muistettiin nimityksillä ehkäisypilleri tai –väline ja seksipoliisi. En tosin ole varma, ovatko nämä nyt niin loukkaavia.

Minä olen keksinyt ipskan lisäksi lapselleni muitakin ääliömäisiä ja varmasti monen karsastamia nimityksiä: bailando, rotta ja ryökäle (yhtenä nimityksenä), LAP-51 (rekisterinumeronomaisesti), kakkis-20 (“Isi kutsui mua vauvana kakkikseksi, kun mä kakkasin niin paljon!” hän jaksaa ihmisiä valistaa.) ja monta muuta täysin kelvotonta varianttia. 

Näistä voitte sitten valita omalle lapsellenne sopivimman. Tai ehkä jopa mieluummin jättää valitsematta.