Pajunvitsamurtuma

Istun ystäväni luona ja keskustelemme sattumoisin iskähuumorista, kun lapselta laskettelurinteestä tulee viesti:

”Iskä mä kaaduin ja ranne vääntyi ja tarviin kyydin kotii”.

Soitan lapselle, hän vaikuttaa rauhalliselta eikä kädessä ole kovaa kipua. Joku henkilökuntaan kuuluva on sitonut hänen käteensä lastan – ilmeisesti tämä on heille rutiinia. Sovimme, että lapsi tulee kaverinsa kyydillä, koska hänkin on lähdössä pian kaupunkiin.

”On tärkeitä asioita ja sitten on oikeasti tärkeitä asioita”, ystäväni sanoo, kun alan tehdä lähtöä.

Hyppy jäiseen peltoon

Olin neljännellä ja leikimme välitunnilla koulun vieressä lumisella pellolla. Hyppäsin lumihankeen polvet edellä, löin vasemman polveni jäiseen kynnökseen enkä päässyt enää kävelemään. Joku meni hakemaan opettajaa punaisesta puukoulusta. Opettaja oli vahva ja hän kantoi minut sisään.

”Mitä tapahtui?”

”Kaaduin”, valehtelin, koska en uskaltanut myöntää omaa osuuttani onnettomuuteen. Häpesinkö tyhmyyttäni vai pelkäsinkö mahdollisia sanktioita, sitä en osaa vieläkään sanoa.

Pääsin jollain kyydillä terveyskeskukseen, missä venäläinen lääkäri tunnusteli ronskisti lumpiota ja kysyi, sattuuko. Sattuihan se, ja paljon. Sitten polvesta otettiin röntgenkuva. Kävi ilmi, että murtuma siellä oli.

Rauhassa päivystykseen

Puoli neljältä istun lapsen kanssa keskussairaalan päivystyksessä.

Vuosien varrella olen oppinut, että jos lapsen kädessä epäillään murtumaa, ei tarvitse mennä paniikkiin. Murtuman kipsaaminen ei ole tunnin päälle. Kannattaa pakata mukaan evästä ja ajanvietettä, koska sairaalassa yleensä vierähtää aikaa. Ja lapsen Kela-kortti mukaan. Jos on kipuja, otetaan kipulääkettä.

Setäni oli näissä taidoissa ehkä minua pidemmällä. Serkku sai kerran haavan rannassa ja huusi hädissään, että ”isä, tulee verta!” Setä lähti juoksemaan ylhäältä mökiltä ja huusi, että ”tuleeko suihkuamalla”. ”Ei”, serkku huusi, ja setä hidasti vauhtinsa kävelyyn.

Odotusaulassa on meidän lisäksi vain muutama ihminen. Nuori pari yksivuotiaan kanssa, lapsella kuulostaa olevan paha köhä, mutta hän on pirteä ja kipittää pitkin käytäviä. Isä seuraa taaperoa hymyssä suin. Vanha mies, joka kärsii hengenahdistuksesta. Kaksi kovaäänistä nuorta, jotka kiistelevät puhelimesta ja joiden perässä leijuu kannabiksen makea tuoksu.

Radiusmurtuman repositio

Lääkäri, viidennen vuoden kandi, tutkii käden ja sitten menemme odottamaan pääsyä röntgeniin. Lapsi kysyy, mikä röntgen on, mainitsen jotakin säteilystä ja 70-vuotias nainen, joka odottaa pääsyä kipsaukseen, liittyy keskusteluun. Hän on liukastunut kaupan oven edessä sillä seurauksella, että nilkka on murtunut. Naisen murtuma on lääkärin mukaan niin siisti, että kipsin saa ottaa kahden viikon kuluttua pois. Se ilahduttaa naista, joka ulkoilee paljon koiran kanssa. Puhumme radonista, pyöräilystä, savolaisista. Kohta hänet kutsutaan kipsattavaksi.

Lapsi käy röntgenissä. Sitten odottelemme. Kun mitään ei tapahdu, haen automaatista eurolla pahanmakuisen kahvin. Eikös bussikin tule silloin, kun on juuri sytyttänyt tupakan. Ehdin kuitenkin juoda kahvin ja syödä pari leipää.

Luulen, että joudumme käymään lääkärin luona, mutta Jarkko kipsaamosta tuleekin sanomaan, että käsi voidaan kipsata.

Lapsella on tyyppi, jota kipsaaja kutsuu ”pajunvitsamurtumaksi”.

Ilmeisesti murtumia on monenlaisia. Lapsella on tyyppi, jota kipsaaja kutsuu ”pajunvitsamurtumaksi”. Röntgenkuvassa näkyy, kuinka värttinäluussa lähellä rannetta on murtuma, joka muistuttaa pajua, jota on vähän taitettu, mutta joka ei ole vielä katkennut. Lapsen luu ei ole vielä täysin kovaa, vaan se antaa myöten. Luu on taipunut ja käsi on sen vuoksi hieman virheellisessä asennossa. Toinenkin kipsaaja tulee paikalle. Miehet puhuvat latinansekaista suomea, joukossa on tyyliin sellaisia sanoja kuin distaalinen, radius ja repositio.

Virheasennon oikaisuun on laite, jota kipsaaja nimittää kiinalaiseksi sormenvenyttäjäksi. Käsi pannaan sormista telineeseen roikkumaan ja kyynärtaipeeseen kietaistaan vielä pieni hiekkasäkki painoksi. Ideana on, että venytyksessä luu oikenisi. Luuta oiotaan myös painelemalla, mutta lapseen ei kovin paljon satu, koska murtumakohta on puudutettu. Kandin työvuoro on ehkä loppunut, sillä puuduttamisen hoitaa toinen lääkäri.

Vaaralliset ja vähemmän vaaralliset lajit

Rannemurtuma on yleisin yläraajamurtuma. Rannemurtumien ”jakauma on kaksijakoinen: toisaalta eniten murtumia on kasvuikäisillä pojilla ja toisaalta vaihdevuosi-iän ohittaneilla naisilla”, sanotaan Terveyskirjaston sivuilla. Nuorilla rannemurtuman syynä on usein jokin urheiluharrastus kuten lumilautailu tai skeittaus – näitä molempia meidänkin teini harrastaa.

Harrastusten vaarallisuudesta on kyllä puhuttu. Jos minulla olisi kaikki valta, kieltäisin nämä lajit ja ohjaisin lapsen jonkin vähemmän vaarallisen lajin kuten sienestyksen ja talviverkoilla kalastamisen pariin. Mutta lapsen on elettävä omaa eikä vanhempiensa elämää. En ajatellut torua lasta onnettomuudesta.

Lapsen on elettävä omaa eikä vanhempiensa elämää.

Ja epäilemättä lapsi on paremmassa fyysisessä kunnossa kuin minä tuohon aikaan. Lintsasin liikuntatunneilta minkä kerkesin. Mutta kesällä kävin yli 3000 kilometrin pyöräreissulla. Tein ennakkoon riskikartoitusta ja yritin vähältä piti -kokemusteni pohjalta analysoida, miten pyöräonnettomuus tapahtuu. Päätelmä oli, että onnettomuuteen liittyy yllätys, tekijä, jota ei huomaa tai osaa ottaa huomioon. Jos näen, että auto ajaa kolmion takaa eteen, vältyn onnettomuudelta. Mutta jos en tiedä, että lumen alla on jäinen mullos tai muuten hiekoitetussa pihassa on jäinen kohta, saattaa tulla murtuma.

Kipsauksen jälkeen odottelemme kontrolliröntgeniä. Sitten odottelemme vielä lääkäriä. Kahdeksan jälkeen pääsemme hänen puheilleen. Hän toteaa, että luu on oiennut kiinalaisessa sormenvenyttäjässä kolme astetta, ja päästää meidät kotiin.

Surkastuneet lihakset

Sain jalkaani kipsin, joka ulottui nivusesta nilkkaan. Muutaman viikon ajan kävelin kainalosauvojen kanssa ja pääsin taksilla kouluun.

Muistan ensimmäisten päivien aikaisen sekoittuneen tunteen: Toisaalta minut huomioitiin ja minua autettiin. Olin erityinen, sain harvinaista hoivan sävyttämää huomiota. Toisaalta pidin onnettomuutta omana syynäni ja katsoin, etten sen vuoksi ole oikeutettu erityiskohteluun.

Kipsi oli melko painava ja kun se lopulta otettiin pois, jalka tuntui nousevan ilmaan. Mutta jalan lihakset olivat surkastuneet. Käveleminen oli aluksi hankalaa ja kävin fysioterapeutilla. Tällä naisella oli viileät kädet ja niin häikäisevän vaaleansiniset silmät, että ujostelin niihin katsoa.

Puolentoista käden arki

Lapsi saa sairaalasta rannemurtuman hoito-ohjeet ja tekee oma-aloitteisesti harjoitteita tunnin välein. Siitä on epäilemättä hyötyä, kun kipsi aikanaan otetaan pois.

Puolitoistakätisen lapsen arki näyttää sujuvan suhteellisen hyvin. Pukeutuminen onnistuu, mutta vie tavallista enemmän aikaa. Vetoketjun kiinnittäminen on hankalaa, juuston – siinä on luutumiseen tarvittavaa kalsiumia – leikkaaminen lähes ylivoimaista.