On samaan aikaan paljon helpompaa ja silti vähän raastavaa kun perinteisen perhemallin ulkopuolella ei ole oikeaa tapaa viettää joulua

Joulunvietosta puuttuu malli kun ei elä perinteisenä pidetyssä ydinperhemallissa. Se sekä vapauttaa että hankaloittaa.

Painostavia rutiineja on niskassa vähemmän kun ei ole ulkoa tulevaa valmista mallia, jonka mukaan joulu pitäisi suorittaa. Ei ole toki kaikilla ydinperheilläkään, uskallan väittää, että jos elää epämääräisemmässä perhekuvioissa, eivät perinteet pääse kahlitsemaan läheskään samalla tavalla. Lue vaikka Antin kirjoitus 11 tapaa pilata joulu, niin hahmottuu, mitä tarkoitan kun puhun normien ja perinteiden painosta.

Koska ne perinteet eivät soveltamatta istu elämäntilanteeseen, on moni niistä pakostakin sivuutettava. Tämä tietysti avaa ikkunan sille, että jouluperinteistäkin voi valita rusinat pullasta. Juuri julistin, että en halua olla rusinat pullasta -vanhempi, mutta olen oikein mielelläni rusinat pullasta -joulunviettäjä!

Paljon vähemmän ajettuja kilometrejä

Joulustressiä on aika vähän kun on hyvin vähän sellaisia asioita, jotka on pakko tehdä. Voin keskittyä stressaamaan vain niistä oikeasti tärkeistä jouluasioista. Eivätkä ne sitten välttämättä ole kauhean stressaavia, koska niitä haluaa aidosti.

Ennen eroanikaan emme laittaneet joulua kotiin kuin kerran, joten sinänsä emme kyllä silloinkaan luopuneet mistään kovin pysyvistä jouluperinteistä. Meillä oli tapana kiertää joulu vanhempiemme luona niin, että joka toinen vuosi oltiin aatto minun vanhemmillani ja joka toinen hänen vanhemmillaan. Joulupäivänä sitten toisessa paikassa. Lisäksi oli isovanhempia ja muita läheisiä kyläiltävänä eri puolilla.

Maakuntakierros oli siis melkoinen ja joulunajan ajetut kilometrit pimeillä, perunapeltoa muistuttavilla teilla hyvin vaihtelevissa talvikeleissä ovat vähentyneet sittemmin aivan huomattavasti. Senkin ajan on voinut käyttää esimerkiksi syömiseen.

Jotain puuttuu silti joulunvietosta

Toisaalta en nyt saa viettää joulua siinä porukassa, jossa oikeasti haluaisin sen viettää. Rakkaani kanssa emme ole vielä monista syistä – esimerkiksi iso liuta molempien lapsia, erinäisiä eläimiä, asuntomarkkinoiden tilanne, persaukisuus ja niin edelleen – johtuen pystyneet laittamaan yhteistä kotia, joten joulut vietetään tahoillamme. Ja joka joulu tuntuu, että tämä menee vähän väärin.

Siinä vielä kestää, mutta kohti yhteistä kotia mennään. Olennaista on se, että kohti sitä yhteistä majaa ei mennä normien paineesta vaan siksi, että kumpikin haluaa. Ja olemme sitten edelleen niin sanottu uusperhe, jolta edelleen puuttuu ”oikea tapa” viettää joulua. Vanhoja kahleita ei olla loksauttelemassa kiinni vaan rakentamassa elämää aivan oikeaan suuntaan. Hitaasti, jotta se menee oikeaan suuntaan kaikkien osallisten kannalta.

Olen aina ollut tavallaan ilahtunut siitä, että minun ei ole tarvinnut rehkiä joulun alla saadakseni kotini joulukuntoon. En laita tänne kuusta, en joulukoristeita, en valoja enkä kynttilöitä. Viimeisen parin vuosikymmenen aikana kun en ole viettänyt täällä kuin yhden joulun.

Samalla ilahduttaa, että joku joulu meillä vielä on se yhteinen koti laitettavana jouluiseksi kuusineen, valoineen ja kynttilöineen.

Miten, missä ja kenen kanssa sitä vietätkin, hyvää ja rauhallista joulua!