Nuoriso on taas pilalla kun yhdistystoimintakaan ei kiinnosta ja siksi kaikki näivettyy – Kuka on syypää?

Nuoriso on taas pilalla kun yhdistystoimintakaan ei kiinnosta ja siksi kaikki näivettyy! Syksyllä kaikenlainen yhteiskunnallinen aktiivisuus heräilee taas lomakoomastaan ja samalla heräilee myös huoli siitä, että heräileekö se vai vaipuiko se jo ikiuneen. Syypääksi kriisiin nimetään usein ”nuoret” ja se on niin tuttu itkuvirsi, että melkein hävettää toistaa sitä. Totuutta siinä on tuskin nimeksikään.

Viisi syytä yhdistysten näivettymiseen

Hiljattain heräsin ajatukseen, että ehkä se yhdistyskentän ja sitä kautta etenkin harvaanasutumpien ja syrjäisempien seutujen näivettyminen onkin minun syytäni? Linkedinissä tuskin on ketään nuorta, joten se oli turvallinen tila hyvin perinteiselle ja tyypilliselle ”huolelle nuorista”. Siellä käydyssä keskustelussa esitinkin äskettäin arvauksia syistä siihen, miksi yhdistystoimintaan ei saada nuoria:

1. Yhdistys toimintamuotona ei aina ole kätevin saati houkuttelevin tapa tehdä asioita. Lain vaatima byrokratia vie helposti yhdistyksessä liikaa aikaa varsinaiselta toiminnalta ja harvassa ovat ihmiset, jotka saavat siitä kokoustelusta sääntöineen ja käytäntöineen kiksinsä.
2. Kun yhdistys on jo päässyt sillä tavalla lähelle viimeistä rajaa, että toiminta on työlästä, kaadetaan uudelle mukaantulijalle helposti liikaa niskaan liian nopeasti, koska yhdistyksen selviäminen vaatii sitä. Tämä riski myös usein tiedostetaan, joten mukaan lähtemiseen suhtaudutaan vähän varovaisesti.
3. Monessa yhdistyksessä on aika vähän mietitty sitä, miten uusia jäseniä rekrytoidaan ja millainen on se polku mukaan aktiiviseen toimintaan yhdistyksessä. Se, että aina välillä harmittelee nuorten saamattomuutta ei oikein tätä asiaa aja.
4. Nuoret harvoin enää kasvavat yhdistystoimintaan, koska ns. ruuhkavuodet ovat perheille usein niin vaativia ja täysiä, että vanhemmat eivät silloin ole mukana missään yhdistystoiminnassa. Eli ongelma ei ehkä olekaan nuorissa vaan siinä nuorten ja jo hiukan ikääntyneempien välille jäävän ikäluokan poissaolossa.
5. Nuorilla on oikeasti aika kiire ja aika paljon tekemistä. Huoli tulevaisuudesta on monella kova kun opintotuki on leikattu hyvin pieneksi, opiskeluaikoja on rajattu ja alanvaihtamista tehdään vaikeaksi, eikä nykyinen työelämä tarjoa mitään todellista näkyvyyttä turvallisesta, vakaasta arjesta saati mahdollisuudesta sitoutua ja juurtua johonkin toimintaan tai paikkaan.

Seison näiden kaikkien väitteideni takana, mutta jos niitä laittaisi tärkeysjärjestykseen, tulisi neljäs luultavasti nostaa kärkeen ja viides heti sen perään. Varmasti jo arvasittekin, että vaikka dramaattisesti asetan itseni jalkapuuhun heti alussa, nostan lopulta oikeaksi syylliseksi yhteiskunnan. Juuri niin tein!

Kirvestä tuskin kannattaa viskata kaivoon

Toimin aikanaan hyvin aktiivisesti useammassakin yhdistyksessä, mutta lopulta ruuhkavuodet ryhtyivät tekemään tehtäväänsä ja aloin vähä vähältä luopua luottamustehtävistäni. Tätä nykyä niitä hommia ei ole paljoa. En silloin edes tullut ajatelleeksi, mutta jos olisin etsinyt keinot jatkaa niissä yhdistyshommissa, olisi asia pitänyt ratkaista niin, että lapset olisivat kulkeneet mukana. Yhdistyksissä, joissa toimin, ei olisi varmastikaan ollut kenellekään ongelma, vaikka lapseni olisivat tuoneet kokouksiin vähän melua ja kaaosta. Ilahduin taannoin eräässä kokouksessa kun mukana oli sentään yksi kokousvauva.

Minunkaan lapseni eivät nyt ole kasvaneet kokousvauvoina, -taaperoina ja -lapsina pölyisten salien, kokoushuoneiden ja työväentalojen nurkissa saati pyörineet jaloissa kun on pidetty kojua kissanristiäisissä. Pian heillä on edessään itsenäistyminen eikä heillä ole pitkällä aikavälillä kiinniteltyjä ankkureita yhdistystoimintaan, johon he voisivat sitten palata omien ruuhkavuosiensa jälkeen. Tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö heistä voisi tulla ties mitä järjestöjyriä, mutta perinnettä heillä ei siihen ole.

Turha on toisaalta viskata kirvestä kaivoon, sillä en minäkään mihinkään järjestötoimintaan ole kasvanut. Minut siihen suuntaan ohjasivat lähinnä yhteiskuntatieteiden opinnot yliopistossa. Ja toinen lapsistani kyllä juuri hiljattain suunnitteli, että kun saa nyt kesken olevan kirjan luettua, niin seuraavana voisi olla Pääoma.

Pasi Huttunen