Mistä löytyisi lapselle ja nuorelle se tuki, että jaksaa vastustaa kiusausta

”Seison nyt parvekkeella / Ja koitan vastustaa kiusausta” laulavat Maustetytöt kappaleessa Hapentuhlaaja. Laulun kertoja on oppinut koulussa, että on täysin arvoton. Kappale Maustetyttöjen tuoreelta Itken jos mua huvittaa -albumilta on koskettava.

Samalla koko levy vaikuttaa synkän tarkkanäköiseltä kuvaukselta lasten ja nuorten nykyisistä mielenmaisemista. Paineet ovat kovat, maailma ja kanssaihmiset armottomia eikä toivoa juuri tunnu näkyvän. Kappaleissa käsitellään ulossuljetuksi joutumisen kokemukset, syömishäiriöt, masennus ja niin edelleen. Meneillään oleva ekokatastrofikin tulee käsiteltyä. Vajoavassa ja ilmiliekeissä olevassa maailmassa vene on veistetty viimeisestä puusta, joten seuraavan materiaaliksi on tarjolla enää luuta. Levyn nimikappaleessa haistatetaan pitkät pakotetulle pirteydelle, jota meiltä odotetaan sosiaalisissa tilanteissa.

Paljon puhuu jo levyn kansikuvitus, jossa taiteilijakaksikko esiintyy maskeerattuna Jokeri-tyyliin. Sarjakuvista ja elokuvista tuttu hahmo ilmentää äärimmäistä syrjäytymistä ja siitä seurannutta tuhoisaa radikalisoitumista.

Tilanne on hälyttävä

Nuoret kokevat enemmän epävarmuutta kuin koskaan aiemmin, todetaan Nuorisobarometrin julkistamisesta kertovassa tiedotteessa. Tämä on tietenkin liioittelua, sillä Nuorisobarometri kerättiin ja julkaistiin ensimmäistä kertaa vuonna 1994. Tilanne on silti hälyttävä. Vuonna 1994 Suomi oli vaivalloisesti nousemassa maata pahasti kurittaneesta lamasta eikä tulevaan osattu suhtautua kovin luottavaisesti, mutta meillä oli vielä hyvinvointivaltio. Barometrin mukaan vain 17 prosenttia nuorista suhtautuu optimistisesti maailman tulevaisuuteen. Osuus on alle puolet siitä, mitä se oli neljä vuotta sitten.

Suomi on maailman onnellisuusraportin mukaan taas maailman onnellisin maa, mutta Nuorisobarometriin vastaajien tyytyväisyys elämäänsä laski vuodesta 2024. Pessimistisesti maailman tulevaisuuteen suhtautuvien nuorten osuus oli kasvanut lähes kaksinkertaiseksi vuodesta 2021, jolloin siitä viimeksi barometrissa kysyttiin.

– Tulevaisuuden Suomi voi tasan yhtä hyvin kuin nykypäivän nuoret, muistuttaa Nuorisoala ry:n vaikuttamistyön päällikkö Minja Timperi ja on tietysti aivan oikeassa. Ei riitä, että vain boomereilla on hyvä.

Epävarmuutta aiheuttavat maailmanpoliittinen tilanne, yhteiskunnassa vallitsevat arvot ja asenteet sekä työn saaminen. Mikään näistä ei yllätä. Me aikuiset olemme epäonnistuneet pahasti niin globaalisti kuin kansallisesti. Se johtopäätös tutkimuksesta on helppo vetää ja ainakin kotimaassa meillä on valta tehdä paremmin.

Tietoa ja keinoja kyllä on

Keinoja olisi. Esimerkiksi Nuorisoala ry on koostanut nipun suosituksia: lapsiperheköyhyyttä tulee vähentää merkittävästi, koulutukseen ja kasvatukseen tulee panostaa pitkäjänteisesti, mielenterveyspalveluissa on varmistettava, että nuori saa apua ajoissa ja helposti. Lisäksi nuorisotyön resurssit tulee turvata koko maassa sekä nuorten osallisuutta ja todellisia vaikutusmahdollisuuksia päätöksenteossa on vahvistettava.

Näissä on otettu enemmänkin takapakkia.

Kahteen suositukseen on politiikkatoimilla hankalampi vaikuttaa. Jokaisella nuorella tulee olla vähintään yksi turvallinen aikuinen elämässään ja jokaisen nuoren on tärkeää tulla kohdatuksi, kuulluksi ja arvostetuksi jokaisen aikuisen toimesta.

Myös opetus- ja kulttuuriministeriön nimeämä asiantuntijaryhmä peräänkuuluttaa loppuraportissaan toimia. Niitä ovat ainakin rakentavan keskustelukulttuurin edistäminen, nuorten osallisuuden vahvistaminen ympäristöasioissa ja laajemmin yhteiskunnassa, nuorten vaikutusmahdollisuuksien parantaminen, turvallisen arjen varmistaminen, nuorten paineiden vähentäminen, nuorten talouden turvaaminen ja mielenterveyden tukeminen. Mikään näistä ei tällä hetkellä näytä etenevän hyvään suuntaan.

Mielipidekirjoituksessaan Karjalaisessa 20. maaliskuuta Sonja Ikonen muotoilee suhtautumista nuoriin hyvin kauniisti. Hän aloittaa kertomalla kuinka linja-automatka yliopistolle on tuntunut vastenmieliseltä, koska bussin takaosassa istuu usein mölisevä ja huonosti käyttäytyvä nuorisoporukka. Ensin hän vain paheksuu, mutta ryhtyy sitten kuuntelemaan.

”Pakotettuna kuuntelemaan heidän keskusteluaan huomasin, että epäsoveliaan käytöksen, päihteitä ihannoivien puheiden ja seksuaalissävytteisen ölinän lomasta nousi esiin myös jotakin muuta: syvää huolta ja epäluottamusta. He puhuivat sosiaalihuollosta, edunvalvonnasta, epäoikeudenmukaisuuden kokemuksista, rikkonaisista perheistä ja köyhyydestä. Niiden kautta alkoi hahmottua kuva maailmasta, jossa uskoa yhteiskuntaan ei ole oikeastaan koskaan ehtinyt syntyä.”

Ikonen toteaa, että moitittavaa käytöstä ei pidä selittää pois, mutta muistuttaa, että se tekee näkyväksi jotain olennaista.

Istuvan hallituksen toimintaa katsoessa politiikkasuosituksen tai asiantuntijaryhmän toimenpiteet tuntuvat kaukaisilta haaveilta. Ei kannata hengitystään pidättää odotellessa, että seuraava hallitus toimisi paljoakaan paremmin. Silti täytyy, koska vaikka valtiontalous on tiukalla, on meillä vielä vähemmän varaa menetettyihin sukupolviin. Siinä romuttuvat kansantalouden perusta, kokonaisturvallisuus ja yhteiskuntarauha.

Huoli ei riitä, on pakko tehdä

Jokainen lapsi ja nuori on sellaisenaan tärkeä ja arvokas ihminen, jolle tulee antaa mahdollisuudet elää hyvää elämää, jota tulee kuunnella ja jolle kuuluu oikeus itse vaikuttaa omiin olosuhteisiinsa. Tämä ei voi olla vain unelmahöttöpuhetta vaan sen on pakko olla kovaa yhteiskunnallista konkretiaa.

Kun Hapentuhlaaja-kappaleen lopussa tulee Tampereen Ahvenisjärven koulun lapsikuoro mukaan laulamaan säkeitä kiusauksen vastustamisesta, kääntyy se ainakin minun päässäni lapsijoukon lupaukseksi vastustaa myös kiusaamista.

Toivottomuutta ja näköalattomuutta sanoittavien rivien välistä siivilöityy sittenkin vähän valoa.

Pasi Huttunen