Hyppää sisältöön

Millainen on erinomainen murrosikäinen?

Erinomaisuudesta on kohkattu viime aikoina paljon. Otto pohtii, millainen on erinomaisesti eletyn murrosiän kuvaus.
Julkaistu
Teksti Otto Kallioranta
Kuvat Pixabay
Millainen on erinomainen murrosikäinen?

Lapselliset miehet harkitsee uudelleen profiloitumista. Kabineteissa on pohdittu, pitäisikö teini-ikäisten lasten vanhempien alkaa kirjoittaa murrosikäisten kasvattamisesta. Koska minä olen yläkoulun opettaja ja murrosikäisen isä, aloitan kirjoittamalla murrosikäisen laadullisesta arvioinnista

Kysymykseni kuuluu: millainen on erinomainen murrosikäinen?

Meitä kaikkia arvioidaan, ennen kaikkea töissä ja koulussa. Minäkin arvioin oppilaideni suorituksia jatkuvasti, eikä se todellakaan ole lempipuuhaani. Sain juuri palautettua kasiluokkalaisten kirja-arvostelut. Heidän suorituksensa joutuvat kirkkaan lampun alle: Onnistuitko sisällössä, perustelitko sanottavasi hyvin ja annoitko osuvia esimerkkejä? Entä oikeinkirjoitus? Onko teksti rakenteeltaan ehyt kokonaisuus? Miten on virkerakenteiden laita?  Seiskan kun saa, ei ole mitään hätää, olen lohdutellut. 

On jotenkin lohdullista, että erinomaisen osaamisen kuvaus puuttuu opetussuunnitelmasta kokonaan.

Mietin siis alati arvioinnin kriteereitä ammattini puolesta. Uuden opetussuunnitelman myötä on otettu käyttöön osaamisen kuvaukset päättöarvioinnissa arvosanoille 5, 7 ja 9 aiemman hyvän osaamisen kuvauksen lisäksi.  On jotenkin lohdullista, että kympin osaamisen kuvaus puuttuu opetussuunnitelmasta kokonaan.

Vaikka valtaosa ihmisistä on keskinkertaisuuksia, on juuri erinomaisuudesta kohkattu viime aikoina paljon. Muuan eläköitynyt rehtori  päivittelee Helsingin Sanomissa Euroopan unionin elinikäisen oppimisen avaintavoitteita, jotka saavuttamalla voi yltää nykyajan ihanneihmiseksi. Hirveän moni väsyy jo nuorena tavoitellessaan mahdottomia.  

Myös vanhemmuudelle asetetaan sellaisia tavoitteita, ettei niitä täytä kukaan, ei varsinkaan itsensä vaatimusten viidakossa väsyttänyt ihanneihmiskokelas. 

Läheskään kaikessa ei kannata tavoitella täydellisyyttä, sillä siitä seuraa vain uupumusta, sanoo kasvatustieteen professori, filosofi ja tietokirjailija Juha Hakala. Intuitiivisesti luotan toiseen torniolaiseen. Uskon lisäksi, että vaikka jossain olisimmekin erinomaisia, jossain muualla yllämme korkeintaan välttävään. Keskimäärin jokainen meistä on seiskan ihminen. 

Täydellisen vanhemman ideaali on varmasti tuttu jokaiselle äitille ja isälle: rakastava, kärsivällinen, ymmärtäväinen, läsnäoleva, kuunteleva ja kannustava. Vanhemmat myös ymmärtävät ilman muuta, ettei vaatimuksia täytä kukaan. 

Me tiedämme siis periaatteessa, miten teini-iän kovassa ytimessä elävää nuorta tulisi kasvattaa: kärsimättömälle pitäisi osoittaa kärsivällisyyttä, töykeälle lempeyttä, kateelliselle anteliaisuutta, leuhkivalle nöyryyttä. Ennen kaikkea olisi näytettävä hyvää esimerkkiä. Huonosti käyttäytyvän nuoren pitäisi saada seurata vanhempaa, joka on kohtelias, kiltti, epäitsekäs, anteeksiantava, rehellinen ja lempeä. Erinomainen kasvattaja uskoo nuoreen, kuuntelee, antaa tilaa ja jaksaa joka tilanteessa toivoa parasta, vaikka ei hyvältä näytä. 

Erinomaisesti  murrosikäänsä elävä nuori on kuitenkin täydellisen vanhemman vastakohta, ei kopio. Hänen päänsä sisällä tapahtuu niin paljon, että myllerryksessä oleva mieli kääntyy sisäänpäin ja energia menee perustaitojen harjoitteluun. Ei siinä kenenkään kapasiteetti riitä muiden huomioimiseen. 

Nimittäin siellä, missä eletään kympin nuoruutta, tarvittaisiin myös kympin vanhemmuutta.

Harjoittelu jää kuitenkin vajaaksi epätäydellisten ohjaajien takia. Nimittäin siellä, missä eletään kympin nuoruutta, tarvittaisiin myös kympin vanhemmuutta. Valitettavasti kympin nuoret kohtaavat monien tunteman kipeän totuuden: se, joka eniten tarvitsee, saa vähiten.  On kuin ajaisi formula-autoa metsäautotiellä; pelkkä kokeileminen on hengenvaarallista. Esteiksi nousevat pelko, miellyttämisen halu ja varovaisuus. 

En itsekään ollut hääppöinen teini. Olin kiltti, kuuliainen ja sovinnainen enkä tehnyt sitä, mistä teineille pitäisi maksaa: kokeillut rajojani ja kapinoinut. Jos minun pitäisi antaa itselleni kouluarvosana teiniydestäni, antaisin ehkä kutosen. 

Ai niin, se alun kysymys! Millainen olisi kympin suoritus teiniydestä, erinomaisen osaamisen kuvaus? 

Yritin muotoilla: 

Murrosikäinen on kärsimätön, murrosikäinen on töykeä, hän kadehtii, kerskuu, pöyhkeilee, käyttäytyy sopimattomasti, etsii omaa etuaan, katkeroituu, muistelee kärsimäänsä pahaa, ei iloitse totuudesta vaan iloitsee vääryyden voittaessa. Mitään se ei kestä, mitään ei usko, toivoo mahdottomia, mitään sille ei kärsi sanoa. Usein se katoaa huoneeseensa päiväkausiksi.

Ehkäpä seiskan ihmisyys on riittävän hyvää myös murrosiässä.  

Kommentit (1)

Eeva-Mari Vehkanen
13.11.2021 07:58
Kiitos! Aivan mahtava kirjoitus murrosiästä ja vanhemmuudesta sen rinnalla. Itkin ja nauroin lukiessani. Lasteni murrosiästä ja varsinkin omastani vieläkin hämmentävästä on kauan tunnistan ne tekstistä. Olisinpa saanut lukea tämän jo silloin! Murrosikä on kamalan ihana ja onneksi omaan vanhaan vanhaan voi tarvittaessa palata edelleen . Kiitos tekstistä Otto🙏

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *