Löysin sisältäni pienen hollantilaisen
Lapset on joskus päästettävä menemään ja apupyörätkin lopulta irrotettava.
Betoniporsas iski aika pahasti kaverin silmäkulmaan ja kieltämättä päihteillä oli osuutta asiaan. Olimme juuri lähteneet coffeeshopista Amsterdamissa ja epäsäännöllinen ruokavalio, liian vähäinen uni sekä alkoholin ja kannabiksen yhteisvaikutus teki tehtävänsä. Pääsin näkemään, että hollantilainen ensiapuasema toimii oikein hyvin ja kaveri sai tarvittavan hoidon nopeasti ja tehokkaasti.
Rina Mae Acosta & Michele Hutchison: Maailman onnellisimmat lapset – Kasvatus hollantilaisittain. Siltala 2017. 285s.
Muistelin tätä opiskeluaikoina tapahtunutta lukiessani Rina Mae Acostan ja Michele Hutchisonin viime vuonna suomennettua kirjaa Maailman onnellisimmat lapset – kasvatus hollantilaisittain. UNICEFin tutkimuksen mukaan Hollannissa todella on maailman onnellisimmat lapset. Acosta ja Hutchison selittävät tämän johtuvan pääpiirteissään seuraavista syistä:
- hollantilaisvauvat nukkuvat enemmän
- hollantilaislapset saavat alakoulussa kotitehtäviä vähän tai eivät lainkaan
- hollantilaislapset saavat sekä näkyä että kuulua
- hollantilaislapset saavat mennä itsekseen pyörällä kouluun
- hollantilaislapset saavat leikkiä pihalla ilman valvontaa
- hollantilaislapset syövät säännöllisesti perheen kanssa
- hollantilaislapset viettävät enemmän aikaa vanhempiensa kanssa
On kuumottavaa päästää lapsi käsistään, mutta joskus on vain tehtävä se päätös. En enää saata koululaista koulumatkalla sen ison aamuruhkaisen tien yli vaan luotan, että lapsi pärjää itse liikenteessä. Hyväksyn sen, että en koko aikaa tiedä missä lapsi seikkailee kun koulu on loppunut puoliltapäivin, puhelimeen ”ei juuri nyt saada yhteyttä” ja kello huitelee lähempänä viittä. Annan lapselle rahat ja lähetän ostamaan asian X kaupasta ja luotan, että sieltä tulee se sovittu asia. Pidän säävarauksen erittäin korkeana ennen kuin lähden kuskaamaan lapsia autolla.
Ja mitä sitten tapahtuu? No, välillä se lapsi eksyy matkallaan kaverin luota kotiin ja huoli laukeaa puheluun joltain satunnaiselta mummolta, jota lapsi on pyytänyt avuksi. Satunnainen mummo on numeropalvelusta etsinyt numeron ja soittelee, että minulla olisi täällä tämmöinen lapsi. Siitä omasta puhelimesta on edelleen usein pelattu akku tyhjäksi.
Mutta lapsi oppii kun häneltä edellytetään oppimista. Mokailu ja sekoilu kuuluu asiaan ja kukin lapsi ottaa oman aikansa oppiessaan. Tämä ei sulje pois sitä, etteikö hänestä huolehdita.
On myös mahtavaa, että lapset edelleen haluavat viettää aikaa myös vanhempiensa kanssa. Hollantilaisparoilta puuttuu esimerkiksi saunakulttuuri ja saunassa olen lasteni kanssa käynyt viime aikoina joitakin erinoamisen arvokkaita keskusteluja.
Acosta ja Hutchison vertaavat hollantilaislapsuutta amerikkalaiseen ja brittiläiseen vanhemmuuteen, joten kontrastit ovat suuria. Ero Suomen ja Hollannin välillä on paljon pienempi ja kasvatuskulttuuri täällä antaa lapselle paljon vapautta. Toivottavasti niin on jatkossakin, eikä angloamerikkalainen kilpailua ja suorittamista korostava kulttuuri kahmaise meitä mukaansa.
Tämä näkemykseni ei edusta Lastensuojelun Keskusliiton kantaa, mutta vaikka silloin aikoinaan käytiinkin ensiavussa Amsterdamissa, en edelleenkään ole sitä mieltä, että Hollannissa tulisi tiukentaa päihdepolitiikkaa. Vapaus synnyttää usein vastuuta ja mekin ihan ansiokkaasti huolehdimme silloin kaveristamme. Suomalaiselle oli sekin erikoista, että siellä ensiavussa emme kohdanneet minkäänlaista paheksuntaa.
Kirjan mukaan hollantilaislapsuudessa yhdistyy hyvä huolenpito suureen vapauteen ja mahdollisuutta tällaiseen lapsuuteen olen itsekin yrittänyt lapsilleni rakentaa. Jo silloin aikoinaan Amsterdamissa hengaillessa huomasin viihtyväni hollantilaisten parissa. Tämän kirjan myötä taas löysin itsestäni sen pienen hollantilaisen, joka mieluusti fiilisteli sitä mutkatonta ja sallivaa, mutta välittävää tunnelmaa.
Minä olen jopa usein kannattanut Hollannin maajoukkuetta jalkapallon MM-kisoissa, vaikka se onkin pääpiirteissään synkkää ja epäkiitollista puuhaa.
Pasi Huttunen, @paspah
