Lapsiperhe tarvitsee tukea niin suvulta, ystäviltä kuin valtioltakin – muuten voi lapsenteko olla liian iso riski

Enpä tiedä kuinka suunniteltua lapsenteko silloin aikoinaan oli. Ei kyse kummankaan lapsen kohdalla ollut vahingosta, mutta eipä siinä tehty analyysia, että miltä planeetan, maailmanpolitiikan ja kansantalouden tilanne tai omat urasuunnitelmat vaikuttavat lapsen tekemisen kannalta.

Lapsen tulo ei erityisemmin huolettanut. Kummallakin oli auttamaan ja tukemaan valmista perhettä ja ystäviä ympärillä. Taloudellinen tilanne ei toki ollut kahdella opiskelijalla kummoinen, mutta ei meillä ollut tunnetta, ettei pärjättäisi. Hyvinvointivaltiokin oli vielä silloin ihan eri tavalla iskussa.

Miksipä siis ei. Lapsia sai tulla. Nyt kun toinen on täysi-ikäinen ja toinenkin kohta, tuntuu, että oli hyvä tehdä lapset verrattain nuorena.

Viime vuosina Suomessa on koettu kiihtyvää hätää syntyvyydestä. Lapsia ei kuulemma synny tarpeeksi. Tehdään erilaisia poliittisia ohjelmia sekä muita toimia lapsiluvun lisäämiseksi. Monet kunnat maksavat vauvarahoja ja muutama kunta ostaa tuoreille vanhemmille lastenhoitopalveluja. Mikään keino ei toistaiseksi näytä tuottaneen tulosta eikä kukaan taida olla kovin toiveikas sen suhteen, että asiassa suurta käännettä tapahtuisi.

Ydinperhe muodostui sellaista yhteiskuntaa varten, jota ei enää ole

Luulen, että parhaan selityksen tilanteeseen antaa Tiede-lehden (4/2026) artikkeli, jonka otsikko jo kiteyttää asian hyvin: Lapsentekoon tarvitaan koko kylää.

Juttu alkaa kertomuksella mangusteista. Brittiläisessä eläinpuistossa ihmeteltiin, että miksi ne eivät lisäänny vaikka kaiken pitäisi olla kunnossa. Tuolloin Englannissa asunut evoluutiobiologian ja ekologian dosentti Emma Vitikainen liittyi keskusteluun ja piti asiaa selvänä: Pari ei lisääntynyt, koska siltä puuttuivat auttajat. Lauma puuttui ympäriltä. Niin puuttuu usein meiltä ihmisiltäkin.

Meiltä on unohtunut se vanha viisaus, että koko kylä kasvattaa.

On tietysti hyvä muistaa, että evoluutiobiologia ei ole riittävä tiede selittämään ihmistä ja saattaa olla, että tässäkin asioita yksinkertaistetaan liikaa ja hiukan tarkoitushakuisesti. Voi kuitenkin olla myös niin, että nyt osuttiin naulankantaan.

Myös yhteiskuntatieteellisestä tutkimuksesta hyvin tiedämme, kuinka suuri merkitys erilaisilla yhteisöillä ja sosiaalisilla verkostoilla on siihen, uskaltaako perheen perustaa. Evoluutiopsykologian tulokulma antaa mahdollisuuden ilmaista asia tylyn suorasukaisesti: ydinperhe on meille luonnoton. Jo jutun ingressiin on nostettu Vitikaisen arvio, että nykyajan länsimainen ydinperhe on meille luonnoton ympäristö.

Ydinperheen luonnottomuuden ei pitäisi olla meille millään tavalla yllättävä tai raju väite. Ydinperhe on muodostunut teollisen yhteiskunnan tarpeisiin. Jotta isä voi tehdä pitkää päivää tehtaassa, on äidin hoidettava koti ja lapset. Varsinaista ydinperhemallia ei löydä edes agraarisista yhteiskunnista, niitä varhaisemmista puhumattakaan.

Niemelän tarjoama yhtälö on kohtuuton

Valtiovarainministeriön suursatraappi Mika Niemelä on jo julistanut, että lasten on tulevaisuudessa kannettava entistä enemmän vastuuta ikääntyvien vanhempiensa hoidosta. Niistä palveluista ja tuista, jotka ovat mahdollistaneet esimerkiksi omaishoitoa sekä myös erilaisia työn ja perheen yhteensovittamisen malleja on leikattu jatkuvasti ja aiotaan ilmeisesti leikata lisää. Samaan aikaan suomalaisen yhteiskuntapolitiikan peruslinjana on, että ihmiset ovat liian laiskoja ja heidän on tehtävä enemmän töitä ja pidempää päivää. Kuormitus on jo nyt kovaa ja tarjolla on pelkkää lisätaakkaa.

Sosiaalipolitiikan professori Ville-Pekka Sorsan kommentti Suomen kuvalehdessä (19/2026) muistuttaa, että Niemelä ja nykyhallitus edeltäjineen ja todennäköisesti myös seuraajineen eivät ole pelastamassa hyvinvointivaltiota tai edes sen määritelmällisesti hähmäisempää kevytversiota hyvinvointiyhteiskuntaa. Hän sanoo:

Kaikki on perustunut siihen, että saadaan työikäinen väestö mahdollisimman kattavasti töihin. Lasten ja vanhusten hoito on ollut alan ammattilaisten vastuulla. Tämä piirre erottaa pohjoismaisen hyvinvointivaltion eteläisestä perhevetoisesta mallista.”

Sorsa tietysti oikoo mutkissa. Vastuu lapsista ja vanhuksistakin on koko ajan ollut perheillä. Hyvinvointivaltion rakenteet ovat helpottaneet tämän vastuun kantamista. Niiden ansiosta on jäänyt aikaa myös muuhun kuin työntekoon ja yhteisötkin ovat toimineet paremmin. Hyvinvointivaltio on hyvin toimiva keino lievittää ydinperheen luonnottomuuden aiheuttamia ongelmia.

Hyvinvointivaltion rakenteet tuottavat konkreettisesti hyvinvointia ja turvaa koko yhteiskuntaan. Nykytermein voisi puhua kokonaisturvallisuudesta tai resilienssistä, mutta en taida viitsiä puhua.

Yhteisöllisyyden säikeitä katkotaan eikä uusia meinaa tulla

Ongelmaa kärjistää se, että suomalainen politiikka on ollut vuosikymmenten ajan kaupungistumista kiihdyttävää ja palveluita sekä valtionhallintoa keskittävää. Tämä on näivettänyt maaseutua, jossa vielä olisi niitä yhdessätekemisen verkostoja, jotka mahdollistavat sitä, että koko kylä kasvattaa.

En nyt sano, että Suomi olisi kaupungistumisen megatrendiä milllään keinolla kääntänyt, mutta eipä olisi tarvinnut kaikin tavoin kiihdyttää kehitystä. Yhteisöllisiä rakenteita ja sosiaalisia verkostoja tietenkin on kaupungeissakin, mutta ehkä silti enemmän politiikkatoimista huolimatta kuin niiden ansiosta.

Eikä maaseutukaan tietenkään kuole, se vain muuttuu. Näyttää siltä, että sielläkin eletään yhä enemmän valtiosta huolimatta kuin sen tuella. Rakennemuutoksen piti olla hallittu, mutta ei se siltä ole näyttänyt.

Meiltä siis leikataan hyvinvointia samaan aikaan kun yhteiskunta on haperrettu aukkoiseksi ja verkoston säikeitä katkotaan. Näillä näytöillä ei näytä todennäköiseltä, että saataisiin edes toimivaa eteläistä, perhevetoista mallia.

Ei tarvitse olla rakettitieteilijä nähdäkseen, että tässä ollaan ajamassa päin seinää.

Emme me tosiaan aikoinaan suunnitelleet, että nyt tehdään lapsi. Lapset saivat tulla, koska yhteisö ja yhteiskunta ympärillä tuntuivat turvallisilta ja hyviä näköaloja eteenpäin oli. En ole ihan varma tuntuisiko ja näyttäisikö nyt samalta. Pelkkä ydinpehe ei yksinkertaisesti riitä.

Pasi Huttunen