Lapsia ei tehdä kansantaloutta varten vaikka tämän hetken keskustelun perusteella niin luulisi

Katselen lapseni loittonevaa selkää kun hän suuntaa kesätyöhönsä. Askel kohti aikuisuutta. Ihanaa, pelottavaa. Lapseni eivät tänä kesänä käyneet töissä elääkseen vaan saadakseen niin sanottua omaa rahaa sekä arvokkaita kokemuksia. Tämä on aivan mielettömän etuoikeutettua.

Jos olisin aikanaan päättänyt jättää lapset tekemättä, olisivat syyni ehkä liittyneet siihen, että hyvinvointivaltiotamme on nyt vähä vähältä romutettu suunnilleen yhtä pitkään kuin sitä sotien jälkeen rakennettiin. Jo vuonna 2016 listasin Isän kuusi syytä rakastaa hyvinvointivaltiota. Ajatukseni eivät ole juuri asian suhteen muuttuneet. Saavutettava varhaiskasvatus, koulutus, sosiaali- ja terveydenhuolto, kirjastot, kulttuurin tukeminen ja sosiaalinen liikkuvuus ovat kaikki aivan keskeisiä asioita siinä, miksi Suomi on niin hyvä maa elää. Totesin:

”Virheetön ei hyvinvointivaltio ole, mutta ei toisaalta korjaus- ja kehittämiskelvotonkaan. Olisi parempi tapella siitä kuinka kehitämme sitä kuin ajaa sitä alas.”

En sinänsä väitä, että hyvinvointivaltion ylläpitäminen lisäisi lapsilukua, mutta väitän, että hyvinvointivaltiorakenteiden ylläpitoon satsaaminen olisi investointi, joka maksaisi kyllä itsensä takaisin paremmin toimivana ja vakaampana yhteiskuntana.

Syntyvyyden laskua jaksetaan kauhistella

Syntyvyyden romahtamisesta Suomessa ollaan taas kauhuissaan ja syyt siihen ovat tietysti aivan ymmärrettävät. Asiasta kirjoittaa esimerkiksi Iltalehti pääkirjoituksessaan (1.8.) Tilastokeskuksen mukaan elävänä syntyneiden määrä – 21 180 lasta tammi–kesäkuussa – on vuodesta 1900 alkavan mittaushistorian pienin. Väestönkasvu on jo kokonaan maahanmuuton varassa.

Samaan aikaan pääministeri Petteri Orpo (kok.) myöntää itsekin, että naisten asema saattaa heiketä hänen hallituksensa suunnitelmissa olevien perhevapaakorvauksien leikkausten myötä. Tarkoitus on laskea naistyöntekijän työnantajalle maksettavaa perhevapaakorvausta nykyisestä 2 500 eurosta 1 500 euroon. Toki takapakin ottamisen tasa-arvokysymyksissä voi tulkita syntyvyystoimeksi. Jos naisia sidotaan kotiin, saattaa lapsia syntyä enemmän. En silti usko, että niin käy. Väestöliiton perhebarometrin mukaan lasta toivovien tyypillisimpiä syitä lykätä lastensaantia tai jättää lapsi hankkimatta ovat sopivan kumppanin puute, mutta myös heikko taloudellinen tilanne.

Muitakin huolenaiheita on. Sosiaaliturvan leikkaukset osuvat vähätuloisiin lapsiperheisiin eikä lapsilisiä haluta sitoa indeksiin.

Mika Koskinen kirjoittaa Iltalehden pääkirjoituksessa myös siitä, että kunnilla on tässä yhtälössä iso merkitys. Samoja etenkin pienempien, itäisempien kuntien vaikeuksia tuskailee myös Helsingin Sanomat pääkirjoituksessaan (3.8.). Ratkaisua ei Hesarillakaan ole vaan ylimalkainen tokaisu:

”Jotenkin tämä laiva on saatava käännettyä.”

Jo ennestäänkin persaukiset kunnat ovat nyt, soteuudistuksen jälkimainingeissa lähivuodet vieläkin persaukisempia. Koskinen muistuttaa muun muassa siitä, että kuntien on varmistettava, että tarjolla on varhaiskasvatuspaikkoja. Mehän tietenkin tiedämme, että se ei riitä. Niiden pitää olla myös riittävän laadukkaita. Se maksaa. Sama koskee muitakin kuntien käsissä olevia palveluja. Enkä nyt edes aloita näistä uusista hyvinvointialueistamme, jotka taitavat olla tällä hetkellä oikein porukalla ajamassa kovaa vauhtia seinään.

Nuoriso ei ole pilalla

Lapsiluvun vähentymistä käsitellään lähes yksinomaan taloudellisena kysymyksenä ja sellaisenakin hyvin kapeasti. Ollaan lähinnä huolissaan kestävyysvajeesta eli siitä, riittääkö minulle hoivaajia kun olen vanha ja hoivapalvelujen tarpeessa. Ja riittääkö duunareita tienaamaan rahaa, joista voivat maksaa veroja, jotta on varaa maksaa minulle eläkettä. Nämä ovat tietenkin ihan todellisia, vakavia kysymyksiä, mutta kyllä minä mietin enemmän sitä, että kuka tämän maan ja maailman ohjaa paremmille raiteille. Kuka rakentaa kulttuuria, entä tekee tiedettä? Kuka sitä kaivattua hyvinvointia rakentaa pitkälle tulevaisuuteen. Ja sekään ei ole se syy tehdä lapsia. Lapsia tehdään, koska niin elämässä, tässä elonkehässä tehdään. Se varsinainen lasten tekeminen on myös aika mukavaa.

Katson vaikkapa omia lapsiani tai muutenkin nyt kasvavaa sukupolvea enkä osaa lähteä mukaan siihen ”nuoriso on pilalla” -tuskailuun. Lapset ja nuoret eivät ole pilalla. Ovat upeita. Nyt kasvavat lapset ja nuoret näyttäisivät olevan elintavoiltaan ja asenteiltaan monella tavoin järkevämpiä kuin vaikkapa minun sukupolveni koskaan. Erityisen upeaa on, että lasten ja nuorten tapa katsoa maailmaa ei ole vaihtoehdoton. Siihen liittyy leikki ja rohkeus kokeilla, eikä mitään synny ilman näitä. Jos lapsen työ on kiehtova kesätyö eikä roposten hankkimista henkensä pitimiksi ties millä tavoin, on helpompi katsoa myös eteenpäin.

Lasten tekeminen ei kaduta tippaakaan. Se vähän huolettaa, että onko tästä hyvinvointivaltiostamme mitään jäljellä sen jälkeen kun sitä pelastetaan taas yksillä paskoilla talkoilla.

Pasi Huttunen