Siirry sisältöön
Lapselliset miehet

Koulun alku ja vapauden huuma

17.08.2016

Haikeudestaan huolimatta oli se tietysti iso helpotus kun viimeinenkin lapsi katosi päiväksi uuden luokkansa myötä uuteen, ekaluokkalaiseen elämäänsä. Vapauteni suunnitella tulemisiani ja menemisiäni lisääntyi tuntuvasti kun toinenkin lapsi kulkee nyt itse kouluun, iltapäiväkerhoon ja takaisin.

Vanhemmat seurasivat liikuttuneina ja hiukan hämmentyneinä
lastensa katoamista uuteen elämäänsä koulun uumeniin.

Miksi siis haikeaa? Yksi vaihe elämässä päättyi peruuttamattomasti siihen kun nuoremman poikani nimi huudettiin ja hän kirmasi sinne koulun uumeniin ryhmänsä kera. Nyt olen koululaisten isä. Se on aivan eri asia kuin olla vauvan, taaperon, päiväkoti-ikäisen tai eskarilaisen isä. Kyllä se pojan nimen kuuleminen vähän kirpaisi. Roska meni ehkä silmään.

Molemmilla lapsillani on vielä paljon viime viikkoa konkreettisemmin oma, minusta erillinen elämä. Se on todella hienoa, se avaa monia uusia ovia kaikille perheessä ja on tietyllä tavalla kammottavaa. Irti päästäminen vaatii vähän ajatustyötä ja totuttelua.

En enää päivittäin tapaa opettajia, jotka lapsiani päivät kaitsevat. Wilma on näppärä, mutta ei sama asia, eikä tarkoituskaan ole pitää yhtä tiiviisti yhteyttä kuin päiväkodin henkilökunnan kanssa. Ja niin kuuluu ollakin. Nyt ollaan yhä enemmän sen varassa, että minä vanhempana pidän keskusteluyhteyden auki suoraan lapsiini, jotta edes jollain tavalla pysyn kärryillä siitä, mitä he ajattelevat ja mitä heidän elämässään tapahtuu.

Samalla minulla on nyt toinenkin lapsi, jonka läksyissä auttelen tarpeen mukaan. Se on lähes poikkeuksetta mukavaa puuhaa, koska on äärimmäisen mielenkiintoista tehdä samalla huomioita siitä, mitä pentu osaa, mitä oikein vielä ei ja mikä hänelle tuntuisi olevan se oma juttu. Nyt kun ovat kumpikin vielä peruskoulun alkutaipaleella, riittää osaaminenkin auttamiseen oikein hyvin. Tämä on sitä kiehtovaa uutta, joka tulee siitä, kun talossa asuu yhtäkkiä uusia, aika erikoisia tyyppejä, joita en koko ajan paimenna vaan joilla on omat asiat. Minä en tiedä läheskään kaikkia niitä asioita. Niin sen kuuluu mennäkin, mutta on se vähän huimaa.

Olen aiemmin usein kuvaillut kuinka elämääni tuli oikeastaan vasta lasten myötä sellainen asia kuin arki. Päiväkodin myötä siitä arjesta tuli aikatauluiltaan selvästi määriteltyä. Nyt koulu ja poikien omatoimisuus tuo siihen taas uudenlaista vapautta. Olemme kaikki, paitsi ehkä se hitusen jo kouluun leipääntynyt kolmannelle luokalle menijä, yhä ihastuttavassa, huolestuttavassa ja oudossa vapauden huumassa.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirje

Saat parhaat juttumme sähköpostiin kerran kuukaudessa.

Tilaa »