Keveämmän mielen joulua

En ole tottunut aloittamaan joulun valmisteluja kovin aikaisin, mutta nyt piti vähän ennakoida. Tänä vuonna edessämme on ensimmäinen varsinainen lapsiperhejoulu: Tyttäremme on päiväkodin puskaradiosta saanut tietoonsa, että jouluna saa lahjoja. Tämän lisäksi postilaatikosta putkahti Suuri lelukirja, jota on jo selattu ja sieltä mieluisat muovipuristeet ja -valut katsottu. Joulupukin konsepti alkaa myös hiljalleen valjeta. 

On  pakko myöntää, että vähän ahdistaa. Joulu sinänsä on ihan kiva juhla, mutta kaiken työstressin ja kiireen keskellä tuntuu siltä, ettei ole päässyt laskeutumaan jouluun, kuten tavataan sanoa. Tunnelma ei vain ole tullakseen. 

Kiirettä pitää

Joulua ei ole ehditty valmistella millään tavalla rauhassa, sillä töitä on perheen aikuisilla ja päiväkotia lapsella. Onneksi mainiossa päiväkodissamme jouluhommia ollaan puuhattu jo useamman viikon ajan. Meillä kotiväelläkin ollaan omat valmistelumme aloitettu, mutta tuleva arki painaa päälle: Tammikuun tuleva sairaalakeikka stressaa, sitä kun on jo siirretty kuusi kertaa. Molemmilla vanhemmilla on välipäivät töitä, ja lapsi kotona. Työmatkojen järjestelyitäkin yritetään säätää kalenteriin. Ruuhkavuodet erityislapsiperheessä vaativat veronsa.    

Fiksusti olemme päättäneet mennä siitä aidan matalimmasta kohdasta: Emme sukuloi, lahjoja on aivan minimimäärä ja ruoat tulevat pääasiallisesti puolivalmisteina. Kumppanini on ottanut kontolleen suurimman osan joulutunnelman luomisesta pipareineen ja joulukuusen koristelemisineen – siitä valtavan iso kiitos hänelle. Mutta minua ahdistaa. 

Jouluinen maailmantuska

Ahdistukseni sikiää kiireestä, mutta se manifestoituu omituisena eksistentiaalisena tuskana. Saan päässäni pyöriteltyä lihansyönnin, Gazan ja Ukrainan lasten ja jopa kuusen kuoleman ongelmat samaan pakettiin. Haluaisin vain maata sohvalla, katsoa elokuvia ja lukea pari kirjaa. Kuitenkin yritän taklata jokaisen ongelman yksi kerrallaan. Valmistan tofukinkun, lahjoitan rahaa sodan jaloissa kärsiville lapsille, mietin kuusen kierrätysasioita… Kaikki ongelmat tuntuvat olevan, ja ovatkin, parempiosaisen ihmisen ahdistuksia sekä etenkin tapojani reagoida niihin. 

Mieleni pyrkii vaistomaisesti etsimään ongelmakohtia kaikesta, josta pitäisi olla vilpittömän riemuissaan. Tämä on ehkä yksi monista syistä, joiden vuoksi olen vältellyt juhlistamisia. Se on ehkä jotain vastentahtoista kyynisyyttä ja/tai nihilismiä. Olisi ihanaa, jos voisi vilpittömästi luukuttaa jouluradiota, jännittää kinkun onnistumista tuntitolkulla ja nauttia pakettivuoresta koristellun kuusen juurella.

Onneksi minulla ei ole kokemuksia kireästä, minuuttiaikataululla säädellystä perhejoulusta. Varhaislapsuuteni, josta muistoja ei juuri ole, poislukien olen enimmäkseen viettänyt joulua äitini kanssa. Meno on ollut kiireetöntä ja keskittynyt enimmäkseen ruoanlaittoon, lukemiseen, telkkariin ja hyvään viiniin. 

Lapsuuteni joulut vietin pääasiallisesti serkuillani, isomummillani tai mummopuoleni luona. Joka paikassa oli välitön ja leppoisa tunnelma. Jos joitain kireyksiä olikin, lapsilta ne onnistuttiin pitämään salassa. Taustani ei siten selitä, mistä juhla-ahdistuneisuuteni kumpuaa. 

Kohti joulutunnelmia

Lapsille eettiset ongelmat ja muu maailmantuska eivät onneksi kuulu, eikä heille niitä pidä välittäkään. Teininä on sitten aikaa angstata ja vanhempana ahdistua. Oma ratkaisuni on elää lapsen riemun mukana. Silloin omakin riemu on kutakuinkin vilpitöntä. 

Vietämme joulun kotona. Äitini tulee käymään ja menee mummilleni yöksi, sillä saa täten nukkua pidempään kuin lapsiperheissä voi. Syömme, käymme läheisellä hautausmaalla, vaihdamme pienet lahjat. Tyttäreni menee lahjoistaan sekaisin asiaankuuluvalla tavalla ja syö herkkuja peräti kahtena päivänä putkeen – kuten me aikuisetkin. Ei kai se nyt niin kamalaa voi olla? Minulla on sitten taas 363 päivää aikaa pyöritellä näitä huolenaiheita päänuppini sisuksissa.

Joulutunnelmaa lähelle aloin päästä, kun katsoin tyttäreni koristelevan kuustamme. Se ei vielä minua juhlatuulelle saattanut, mutta välillisesti kykenin liittymään riemuun. Aatonaattona, uskalsin jo tunnustaa kumppanilleni, kun vietimme aikaa aikuisten kesken, että “Kyllä tämä aika kivaa kuitenkin on.” 

Jouluaattona tunnustin jo ihan rehellisesti olevani juhlafiiliksissä, kun aamulla lapseni availi lahjapaketteja, söimme piparkakkuja aamukahvilla ja – minun vaatimuksestani – katselimme Joulupukin kuumaa linjaa. Ihan tietoisesti valitsin kärttyilyni ja angstaamiseni siirtämisen jonnekin syrjemmälle. Parhaassa tapauksessa ne jäävätkin sinne ja tekevät tilaa tunnelmoinnille, ajalle perheen kanssa ja yhdelle ylimääräiselle lanttulaatikon santsikierrokselle. 

Apuakin tarvitaan 

Jouluun on sisäänrakennettu jokin onnellisuuden odotus, jota ei voi aina täyttää. Osa yrittää sitä ikenet veressä, osa juopottelee ainakin niin kauan, että pahin aika menee ohi. Osa päätyy vielä traagisempiin ratkaisuihin. Heidän jouluahdistuksensa ei ole kevyen, hyvinvoivan ihmisen pinnallista stressimaailmantuskaa. He joutuvat kohtaamaan oikean kipunsa, yksinäisyytensä ja ongelmansa juuri joulupyhien aikaan. 

Itselläni pyyhkii hyvin, sillä perheeni voimin meille on tulossa leppoisa joulu. Kaikilla näin ei kuitenkaan ole. Vähävaraisuus, mielenterveyden ongelmat, yksinäisyys ja sota ovat todellisia ongelmia ja korostuvat varmasti monien mielissä pyhien aikaan. Mikäli joulubudjetti joustaa, voi seuraaville tahoille tehdä lahjoituksen. Niiden kautta apu menee varmasti perille. 

Nostan luonnollisesti Lastensuojelun keskusliiton tähän kärkeen. Se vaikuttaa lapsen oikeuksien toteutumiseksi sekä lastensuojelun kehittämiseksi. Voit tukea liittoa mm. tilaamalla Lapsen Maailma -lehden.

MIELI ry tekee korvaamatonta työtä mielenterveysongelmien edistämisessä ja ongelmien ehkäisyssä. Tänä jouluna he kampanjoivat nuorten mielenterveyden puolesta. Eräs oiva joululahjaidea on auttaa heidän työtään.

Plan International parantaa erityisesti heikoimmassa asemassa olevien tyttöjen elämää ja suojelua. 

Näitä on toki rutkasti lisää, kuten Amnesty, UNICEF, Punainen Risti ja monia, monia muita. Kiitos heille kaikille korvaamattomasta työstään. Avun tarjoajien lista on pitkä, mutta sitäkin pidempi on apua tarvitsevien. Kannattaa kilauttaa kolikko kirstuun – noinniinkuin kirkollisia viittauksia näin joulunaikaan viljelläkseni. 

Rauhallista joulunaikaa ja menestyksekästä uutta vuotta kaikille!