Keväällä heräilevä luonto huutaa luokseen eikä ole oikeastaan mitään syytä olla menemättä

Kun luonto heräilee keväällä ja puhkeaa pian suorastaan maaniseen kasvuun ja elämään, herään taas talven horroksesta luontoyhteyden tarpeeseen. Ja niin heräävät lapsetkin. Keväthän on melkoista aikaa. Joka paikassa kuhisee ja kohisee kun uutta kasvaa ja vanhaa herää. Eläimet säntäilevät elämisen kiireessä ja uuden elämän synnyttämisessä.

Lapset ovat jo alkaneet puhua, että pitäisi mennä vaikka Kolvananuuroon tai johonkin muualle metsään. Itse asiassa lapsille tuntuu riittävän sekin, että mennään lähilammen toisella puolella oleville pitkospuille.

Luontoon tai metsään pitää mennä, mutta oikeastaan on epäselvää, mitä silloin tarkoitetaan. Luonnostahan ei mitenkään voi olla pois ja metsäkin on käsitteenä lopulta niin hähmäinen, että suomalainen voi lähes milloin tahansa sanoa olevansa metsässä. Luontoon ei siis ole vaikea mennä, mutta kyllä minäkin tunnistan sen vaikeuden. Metsät, järvet, joet, pusikot ja joutomaat ajautuvat liian helposti arkemme ulkokehälle kun on jotain puuhaa kotona, töissä tai kaupungilla.

”Luontoon menemistä” määritetään jonkin tekemisen kautta ja tämä voi kasata esteitä ja kynnyksiä lähtemiselle. Jos puhutaan ”retkestä” pitää suunnitella ja valmistautua. Jos taas vain kävelee sinne ryteikköön, niin sitten on siellä ryteikössä.

Kenties sen vuoksi tarvitaan sellaisia ammattinimikkeitä kuin luontouttaja. Luontouttaja-nimikkeellä operoiva Jaana Santanen näyttää olevan yrittäjä, joka myy palveluna sitä, että esimerkiksi vie vanhempia ja lapsia luontoon. Itse hän kuvailee, että ”luontouttaja on silta ihmisen ja luonnon välillä”.

Jonkun on kärrättävä meidät metsään

Yle kertoo, .että Hämeenlinnassa järjestettiin – varsin tyypillisesti – ensin äideille ja vauvoille luontolähtöistä ryhmätoimintaa ja tästä saatiin hyviä kokemuksia, joten joku keksi, että mitenkäs nuo isät. Silmiinpistävää kyllä on, että toimintaa järjestettiin jutun mukaan ”äideille ja vauvoille”, mutta ”isille ja alle kouluikäisille lapsille”. Ilmeisesti ei uskottu, että isät sentään vauvojen kanssa lähtisivät – tai äidit päästäisivät.

Idea on silti mahtava. Hämeenlinnassakin jutun mukaan rakennettiin Pentti-pandalle oma pesä metsään. Ja hienous on tosiaan siinä, että ei ole kovin justiinsa, mitä siellä metsässä tehdään. Kiireettömästi luonnon helmassa oleillessa lapset saavat tehtyä kirjaimellisesti tikusta asiaa, joten aika kuluu helposti. Mielikuvitus lähtee niin helposti lentoon kun ympärillä on urbaanimman ärsyketulvan sijaan vähemmän, mutta perustavanlaatuisempia aistielämyksiä.

– Voi tutustua samalla lapseen, luontoon ja mahdollisesti toisiin isiin, jotka ovat samassa tilanteessa, kiteyttää Hämeenlinnan kaupungin perhetyöntekijä Marko Lahti.

Enkä minä tässä mitään myyntipuhetta pidä, koska enhän minä enää mahdu lasteni kanssa metsään jos te kaikki menette. Katsokaa vaikka selfie-jonoja Kolin huipulla! Mutta kerta toisensa jälkeen eri-ikäisten lasten kanssa huomattu tosiasia on, että usein on helpompaa metsässä kuin kotona.

Luonnossa ollaan enemmän yhdessä

En ehkä itse ole lasteni kanssa ole tällaisen ohjatun luontolähtöisen toiminnan tarpeessa, koska niin paljon toiminnastani lasten kanssa on muutenkin luontolähtöistä toimintaa. Oltiinpa sitten metsällä, kalassa, marjassa, sienessä tai muuten vaan jossain pusikossa pyörimässä.

On yksinkertaisesti hyvin helppoa mennä johonkin metsään, järvelle tai ylipäänsä ovesta ulos. Siellä viihdymme kaikki ja puuhaamme yhdessä. Kotonakin yhteisiä hetkiä tietysti on, mutta aika paljon kuluu aikaa niin, että kukin on jonkin oman ruutunsa ääressä.

Tieteellistäkin tietoa kasautuu yhä enemmän luonnon hyvinvointivaikutuksista ja tieto kulkeutuu yhteiskunnalliseen päätöksentekoonkin jollakin aikavälillä. Ymmärrys asiasta lisääntyy yhteiskunnallisella tasolla. Kyllähän lapsia päiväkodeissa ja kouluissa jo viedään luontoon. Ja esimerkiksi esteettömyydestä puhutaan paljon. Luontoon pitää päästä, vaikka olisi rajoitteita.

Mutta kun muistelet sitä viimeisintä rauhallista, kiireetöntä hetkeäsi jossain luonnon keskellä, niin luultavasti huomaat, että tieteellisiä tuloksia tai ei, sinäkin jo tiesit asian.