Karanteeni

Pe 15.10.

Tarinamme alkaa Wilma-viestillä. Pienen riskin altistuminen taudille-joka-jääköön-nimeämättä lapsenne koulussa maanantaina. Mikäli oireita ilmenee, ottakaa yhteyttä soteen. Ohitan viestin samaan tapaan kuin jokasyksyisen ”koululla on havaittu täitä” -tiedotteen: tuskin koskee meitä.

Lapsi on yökylässä luokkakaverillaan. Kysyy viestillä, voiko jäädä toiseksi yöksi. Mikä ettei.

Kun olin lapsi, meillä ruokittiin lintuja. Aikuisena suhtauduin ruokkimiseen epäluuloisesti. Linnut kyllä pärjäävät ilman ruokintaakin, ajattelin. Keski-iän myötä olen käynyt tunteellisemmaksi. Haluan katsella lintuja niin paljon kuin mahdollista, koska linnut ovat ihmeellisiä. Yöt ovat aika kylmiä, näihin aikoihin ruokinta on syytä aloittaa. Teen ruokinta-automaatin puolentoista litran mehupullosta. Löytyy myös yksi talipallo, jonka kiinnitän omenapuuhun.

La 16.10.

Lapsi tulee yökylästä, niiskauttaa nenää kuten tavallisesti ulkoa tullessa. On saunailta, saamme ystävän ja hänen lapsensa kylään.

Nikkaroin jämälaudoista toisen lintulaudan. Se toimii paremmin kuin mehupulloversio. Talitiaiset ja sinitiaiset ovat löytäneet ruokinnan ehkä vanhasta muistista, sillä pidin ruokintaa myös viime talvena. Eilen paikalla pistäytyi kaksi pikkuvarpusta ja viherpeippopariskunta.

Su 17.10.

Päivä menee pitkälti yhteen luentoon valmistautuessa. Iltapäivällä pidän luennon, jota sitten alkuviikosta mietin lähinnä korona-altistumisten näkökulmasta. Illalla mietitään lasten kanssa, mitä tehdään syyslomalla. Kovin ihmeellisiä ei ole suunnitteilla, mutta voisi mennä elokuviin, ulos syömään ja yleissivistyssyistä taidemuseoon, jossa on näytteillä Suomen kultakauden maalauksia. Illalla katsotaan Potteria.

Sotelta tulee viesti, että nuorimman lapsen olisi mentävä testiin.

Lintulaudalla on enimmillään seitsemän talitiaista kerralla. Käpytikka käy paikalla, näyttää olevan naaras, koska niskassa ei ole punaista. Neljän punatulkkukoiraan parvi viivähtää hetken omenapuussa.

Ma 18.10.

Lapsen toisella luokkakaverilla todetaan korona. ”Helvetinmoinen rumba tästä taitaa alkaa”, viestittää lapsen isä. Myöhemmin tauti etenee perheessä ja laatusana ”helvetinmoinen” toistuu keskusteluissamme. Varaan lapselle testiajan ja totean, että se on yhtä hankalaa kuin edellisellä kerralla, josta onkin hirveän kauan. Jos tulos on negatiivinen, lähetetään viesti, jos positiviinen, soitetaan, sanoo näytteenottaja.

Alan kaiken varalta pitää tätä päiväkirjaa.

Talitiaisia on ruokinnalla parhaimmillaan kahdeksan. Suunnitellaan lapsen kanssa täydellistä ruokinta-automaattia, jota voisi myydä tai antaa joululahjaksi sukulaisille ja tuttaville.

Ti 19.10.

Olen etäpalaverissa aamulla, kun sotelta soitetaan. Myöhemmin päivällä tulee perinpohjainen puhelu jäljityksestä. Käydään lapsen viime päivät läpi tunti tunnilta. Käydään vaimon kanssa koronatestissä. Näytteenottotikun pää pyörii syvällä nenäonteloissa, kun iso hanhiparvi painelee taivaalla etelään. Potilas – vai onko se nykyään asiakas – taittelee huoneessaan kymmeniä paperilennokkeja ja origameja.

Olot kotona järjestetään niin, että olisi mahdollisimman vähän kontakteja. Yläkerran päätyhuoneessa majailevat lapset ottavat parvekkeelle kylmälaukkuun evästä ja ovat käytännössä koko ajan omassa huoneessaan maski kasvoilla. Yöt he nukkuvat ilman maskia eri huoneissa. Samoin nuoremmat lapset ovat kumpikin omissa huoneissaan, mutta me vaimon kanssa emme pidä turvavälejä.

Pianoa soittava tytär on epätoivoinen: peruuntuuko hänen lied-kilpailunsa, joka on kuun lopussa?

Lapsellinen mies Heikki synnytti Twitterissä viikonloppuna järjettömän pöhinän avaamalla keskustelun boomer-tervehdyksestä. Nuorisosta ”Syysterveisin, Heikki” on kuulemma silkkaa meemikamaa. Hetkessä syntyi eri vuodenaikoihin sopivia tervehdyksistä koostuva boomerin vuosikello, kirkollisen boomerin vuosikello ja verottajan boomer-vuosikello.

Alan allekirjoittamaan sähköpostini ”Syyslomaterveisin, Topi”.

Aamun palaverin aikana näen, että puukiipijä kiipeää mäntyä ylös puiston puolella. Se kipuaa runkoa pitkin yli kymmeneen metriin. Ruokinnalla piipahtaa harakka ja kaksi varista, mutta niille ei ole nyt mitään tarjolla, sori. Myös kaksi närheä käy ruokinnalla naukumassa kuin käheä-ääniset kissat.

Ke 20.10.

Minun ja vaimoni testitulokset ovat negatiiviset. En siis altistanut ihmisiä sunnuntain luennolla. Sotelta kuitenkin soitetaan ja sanotaan, että täytyy mennä uudelleen testiin kuusi päivää altistumisen jälkeen. Sähköpostiin luvataan lähettää virallinen karanteenimääräys, jonka voi näyttää työnantajalle, kenellä sellainen on. Koko perheen karanteeni kestää vähintään ensi viikon keskiviikkoon. Lapsella nenä vuotaa.

Myös soten jäljittäjä soittaa. Soten ymmärtäväiset työntekijät alkavat tuntua jo niin tutuilta, että mietin, pyytäisinkö heidät kotiimme kahville klo 18 koronan jälkeen. Lapsen luokkakaverin isä kertoo, että ”en ole pitkään aikaan puhunut niin empaattiselta kuulostavan ihmisen kanssa kuin tänä aamuna kun sain soiton positiivisesta tuloksestani”.

Lähistöllä käy mustarastaskoiras, pihan yli lentää pieni parvi urpiaisia. Talitiaisia on paikalla parhaimmillaan yhdeksän. Orava, jolla on paksu harmaa talvipuku, löytää ruokinnan, mutta ei pääse käsiksi automaatteihin, sori. Muovipullosta loppuu siemenet. Jotakuta pitää pyytää hakemaan kaupasta ruokia ihmisille ja linnuille.

Sataa märkää lunta. Keskustelen somessa lintujen ruokkimisesta. Ruokkiminen ei ole yksiselitteisen hyvä juttu: se saattaa suosia tiettyjä lajeja, siemenissä voi olla linnuille haitallisia kemikaaleja, linnunruokien tuottaminen vie luonnonvaroja. Sitä paitsi linnut kyllä pärjäävät ilman ihmisen ruokintoja. Huomaan ruokkivani lintuja lähinnä oman mielenterveyteni takia. Toivottavasti siitä ei ole kauheasti haittaa.

To 21.10.

Yön aikana ilma on lämmennyt ja lumet sulaneet. Puolilta päivin pidetään lasten kanssa jitsi-meet. Jutellaan kuulumiset. Pientä tylsistymistä on havaittavissa omiin huoneisiin läppäreineen hautautuneissa lapsissa. Sitten pelataan jitsin kautta Boggle-sanapeliä. Lounaaksi teen pizzat, joihin tulee kesäkurpitsaa, kuoretta, sipulia, tomaattia, ananasta, papua ja oliivia.

Tauti on tattunut tiettävästi ainakin neljään lapsen luokkakaveriin. Oireet ovat moninaisia: päänsärkyä, kurkkukipua, silmäsärkyä, vatsakipuja, hajuaistin heikkenemistä, keuhkotuntemuksia.

Käyn muutaman tunnin pyöräilemässä ja kävelemässä sienimetsissä. Löytyy kantarellit yhteen sienimuhennokseen, mutta ei juuri mitään muuta. Illalla lapset pyytävät lähettämään WhatsAppiin muutaman Boggle-ravistelun. Järjestelen kirjaimet niin, että niistä löytyy mahdollisimman monta sanaa.

Ystävä käy kaupassa ja tuo linnuille lisää auringonkukansiemeniä. Talipalloja ei löytynyt. Ruokinnalla on vain talitiaisia, sinitiaisia ja pikkuvarpusia, mutta kun kävin pyöräilemässä, näin suunnilleen 40 harakan parven. En tiedä, oliko paikallisosaston kokous vai ovatko harakatkin alkaneet vaeltajiksi.

Pe 22.10.

Käydään koronatestissä. Testin ottaja on perusteellinen: puikko menee suunnilleen takaraivoon ja pyörii siellä varmaan minuutin. Sisko tuo valtavan kassin palapelejä, aikakauslehtiä, sarjakuvia, ristikkolehtiä, karkkia, mandariineja ja muuta. Onhan tämä ihmeellistä.

Kuulemma keräilijä-metsästäjän ruokavalio kohentaa vastustuskykyä ja auttaa torjumaan koronaa. Laitetaan lapsille kuhaa ja perunaa ja kastiketta eilisistä kantarelleista.

Lintulaudalla on vain perustiaiset, mutta terveysaseman yli lensi parvi alleja, kun jonotimme koronatestiin.

La 23.10.

Kello 3:46 on tullut viesti, että koronatestin tulos on negatiivinen. Joku siellä yölläkin askartelee näiden vanupuikkojen kanssa. Vaimolla myös negatiivinen, samoin vanhemmalla lapsella. Nuorempi testissä käynyt sen sijaan oli saanut koronan. Yksi lapsista käy testissä tänään, koska hän altistui päivää muita myöhemmin.

Ystävämme – kutsun häntä Tainaksi – soten jäljityksestä soittaa taas. Karanteenia jatketaan 29.10. asti. Tässä tautiryppäässä on karanteenissa tyyliin sata ihmistä, Taina sanoo. Ja on kuulemma sellainen virustyyppi, joka menee suunnilleen seinienkin läpi. Lapset pelaavat tietokoneilla netin kautta jotain kaksinpeliä. Toiset tekevät palapelejä ja pelaavat Bogglea.

Orava käy syömässä lintulaudalta tippuneita siemeniä. On sillä komea turkki! Häntä on paksu ja harmaa, pisimmät karvat mustia. Jalat ovat ruskeat, vatsa valkoinen. Vieläkään ei kurre keksi, miten pääsisi syömään suoraan lintulaudalta ja se teeskentelee, että asia on sille yhdentekevä.

Su 24.10.

Aamu menee kurpitsakeittoa tehdessä. Iltapäivällä käymme vaimon kanssa pitkällä kävelylenkillä. Aurinko paistaa ja pakotan lapset pariksi tunniksi pihalle.

Koronaa sairastavat saavat oleilla samassa huoneessa. Illalla tulee viesti, että lapsen testitulos on negatiivinen. Ilmassa on pientä riehakkuutta. Myös kahdessa lapsen luokkakaverin perheessä tauti on ollut lievä eikä ole tarttunut kaikkiin perheenjäseniin.

Boomer on nyt in maan ylintä johtoa myöten. On se Heikki kova!

Lintulaudalla perustintit. Kävelyretkellä näkyy vielä punakylkirastas.

Ma 25.10.

Sataa koko päivän.

Meille on muotoumassa työnjako: vaimo tekee omia töitään ja minulle jää päävastuu ruoasta. Vien evästä lasten oven taakse viisi kertaa päivässä. Päivän menestys on marja-aronia-omena-soppa, johon tuli epähuomiossa tuplamäärä sokeria. Soppaa on muutenkin syöty niin paljon, että se sopii symboloimaan tätä karanteenia.

Päivälliseksi teen herne-härkäpapu-keittoa oman maan antimista. Ainakin minulle maistui, kun laitoin reippaasti chili-sinappia. Tykkään härkäpavun purentavasteesta. Huomiselle ostan tutulta kalastajalta kilon mateen.

Peippo viipyy lintulaudalla. Se on arempi kuin tintit ja lähtee pakoon, jos vähän liikkuu ikkunan takana. Vertaan lintukirjasta naaraan ja talvipukuisen koiraan höyhenpukuja ja määritän naaraaksi.

Ti 26.10.

Herään virkeänä viiden aikaan. Se on hyvä merkki.

Sade on yön aikana muuttunut olemattomaksi tihkuksi.

Naputtelen pari tuntia yhtä kässäriä ja aamun valjettua lähden laittamaan palstaa talviteloille. Otan mukaan kahdenkäden talikon, jonka olen ostanut keväällä, mutta jota en ole vielä kertaakaan käyttänyt. Ranskalaisen ihmetalikon käytön rytmi on sellainen, että painaminen jalalla, veto käsillä, painaminen käsillä ja talikon veto itseen päin. Jos maa on pehmeää, yksi kääntö vie aikaa neljä sekuntia. Parin aarin alue on käännetty kolmessa tunnissa.

Kahdenkäden talikolla palsta kääntyy nopeasti.

Tytär, joka piti ensin kotona tiukkaa karanteenia ja lähti edellisen tuloksen jälkeen ystävänsä yksiöön, on käynyt eilisiltana testissä ja saa negatiivisen tuloksen. Lääkäri purkaa hänen karanteeninsa ja hän pääsee soittamaan viikonlopun lied-kilpailuun Helsinkiin! Perheemme hyvä ystävä Taina oli tehnyt paljon töitä saadakseen asiat järjestymään.

Lintulaudalla tiaissäpinää ja peipponaaras, mutta palstalla näin aamulla räkätti- ja punakylkirastaiden lisäksi käpylintuja, tilhiä ja urpiaisia.

Ke 27.10.

Karanteenipäivät alkavat käydä vähiin. Käyn viemässä palstalle tuhkaa, leivon sämpylöitä ja suunnittelen sieniretkeä viikonlopulle. Tytär käy pakkaamassa tavarat Helsingin-matkaa varten. Lapsen luokkakaverin kotona tauti alkaa olla selätetty.

Kultakauden taiteilijoiden näyttely päättyi eilen. Käymättä jäi, mutta ehkä lauantaina katsotaan Potteria ja syödään karkkia.

Lintulaudalla pistäytyy päivän mittaan tiaisten lisäksi kaksi närheä, kolme punatulkkua, kaksi pikkuvarpusta, kaksi käpytikkaa, kaksi harakkaa, peipponaaras ja orava, jolla on töpöhäntä ja suttuisempi puku. Mutta tämä veitikka onkin nokkelampi kuin se kaunispukuinen. Se hyppii muitta mutkitta ruokinta-automaatille siemeniä syömään. On sillä maaginen kehonhallinta!

To 28.10.

Tilanne kello 10:20: kolme lasta kukin huoneessaan, vaimo työhuoneessaan, minä keittiössä. Arvelen, että kaksi meistä istuu ja kolme makoilee, ja kaikilla on joko läppäri tai kännykkä nenän edessä. Vanhin lapsi on ollut poissa kotoa koko tämän hässäkän ajan.

Luen uudelleen tämän päiväkirjan. Vaikea kuvitella, että koko rumba alkoi vain reilu viikko sitten. Viime viikon tiistaiaamun pikku paniikki tuntuu suunnilleen esi-historialta. Kaikki on tuntunut normaalilta jo pitkän aikaa. Elämisen rytmi on tavallista hitaampi, aamuisin ei ole tarvinnut herätä aikaisin. On väsyttänyt vähemmän kuin yleensä lokakuun lopulla. Pimeys ei ole sillä tavalla lyönyt kuin joinakin syksyinä.

Jahas, ensimmäisenä koronaan sairastuneen karanteeni olisi päättynyt jo eilen. Halaan lasta ja alan suunnitella, mitä herkkuja syötäisiin karanteeninpäättymisjuhlissa.

Aamulla siirrän toimistoni vaihtelun vuoksi keittiöön. Täältä en näe lintulaudalle, mutta käyn välillä katsomassa, mikä siellä on tilanne. Märkää on, ja jokunen tintti.

Pe 29.10.

Märkää ja hämärää edelleen. Käyn suositusten mukaisesti vielä koronatestissä, vaikka mitään oireita ei ole ollut. Samoin taudilta säästynyt lapsi käy testissä.

Lapsi tulee koulusta iloisena. Melkein kaikki luokkakaverit olivat koulussa. Tämän koulun tautirypäs on toistaiseksi laantunut, sanoi soten työntekijä. Vanhempi lapsi huomauttaa, että hän on parin viikon aikana syönyt aika paljon soppaa.

Yhteenveto: Ruokinnalla on käynyt kahden viikon aikana kymmenen eri lintulajia – talitiainen, sinitiainen, pikkuvarpunen, viherpeippo, käpytikka, punatulkku, peippo, närhi, varis ja harakka – ja kaksi oravaa. Lisäksi olen näinä viikkoina nähnyt ainakin naakan, kesykyyhkyn, räkättirastaan, punakylkirastaan, mustarastaan, puukiipijän, (pikku)käpylinnun, urpiaisen, tilhen, allin, joutsenen ja hanhilajin.

La 30.10.

Aamulla klo 4:17 tulee negatiivinen tulos minulle ja lapselle. Myös toinen taudin sairastanut pääsee eristyksestä. Vähällä selvittiin tästä hommasta: vain pari vuotavaa nenää. Siun soten työntekijöille suuret kiitokset erinomaisesta palvelusta.

Tämä on tässä. Juhlat!

Syyslomaterveisin,

Topi