Isälokerossa hämmennetään – millaisia ruokakasvattajia olemme?
Isä laittoi lapset tekemään pitsaa
Tänään aiheenamme on ruoka. Tuo meitä kaikkia niin läheisesti koskettava teema, joka tunteitakin mukavasti ajoittain pintaan nostattaa. Armeijassa sain palvella sotilaskeittäjänä ja olla muonittamassa reippaita varusmiehiä, noita yhteiskuntamme tukipilareita ja ahkeria muurahaisia. Siellä opin, että ruokahuollon toimiessa kukaan ei huomaa kokkia. Mutta annas olla, kun ruoka loppuu jakelulinjastolla tai pienellä viiveellä perunat kypsyy, niin kokki saa aivan henkensä pitimiksi piiloutua lähimpään tyhjään soppatykkiin.
Millaisia me isät sitten oikein olemme keittiöpuuhissa? Jotkut isät eivät osallistu perheiden ruokahuoltoon millään tavalla ja toiset taas polttavat sen kuuluisan teevedenkin pohjaan. On myös niitä isukkeja, jotka pitävät ruokablogeja, naksauttavat arikiruuan kuin vettä vaan ja kytkevät lapsensa mukaan ruuantekoprosesseihin.
Miehen rooli kauhan varressa hakee paikkaansa. Me isukithan toimimme keittiössä lähtökohtaisesti niillä pelimerkeillä, joita olemme lapsuudestamme saaneet. Me seurasimme omia isiämme sivusilmällä ja tutkailimme olivatko he pelkkiä syöttiläitä, viikonloppukokkeja vai armoitettuja lihamestareita? Hyvin usein kävi kuitenkin niin, ettei 80-90 -luvun kodeissa isää nähty keittiössä kuin ruoka-aikana. Jos isiämme halusi tarkkailla, se piti tehdä mielummin autotallin rasvamontussa tai pihattonavetan kattotuolitalkoissa kuin keittiössä. Karua kerrontaa, mutta totta joka sana.
Kotikokin loihtima arkiaamun kattaus
Tämän päivän isiltä vaaditaan tänä päivänä laaja-alaista osaamista. Pitää osata entiseen miehekkääseen malliin huoltaa autot ja levyttää väliseiniä. Tämän lisäksi täytyy osata tehdä maistuvaa arkiruokaa kaiken kiireen keskellä ja sen pitäisi tietysti olla myös terveellistä. Miten me tästä kaikesta selviämme ja millaiset ovat isien ruuanlaiton perustaidot? Aluksi on kuitenkin selvitettävä, kenellä ei pysy kauha kädessä. Voiko joissakin tapauksissa lapset jopa nääntyä nälkään? Laitetaanpas isiä hieman lokeroihin.
Koko arvoasteikon ulkopuolella oleva isä ei yksinkertaisesti tee ruokaa ollenkaan. Hän on oikea röhnäke ja syöttiläs. Tätä isukkia ei voi jättää yksin lasten kanssa, sillä lapset eivät saa ruokaa ja nälkiintyvät. Eivät nyt ehkä menehdy, koska ystävälliset naapurit auttavat ja lapset ovatkin sujuvasti oppineet, milloin naapureilla syödään päivällistä. Syöttiläs saa hylsyn.
Seuraavalle tasolle, lokeroon yksi, nousee keittiöapulainen. Tämä isä ei ole oma-aloitteinen millään muotoa. Hän auttelee perunankuorinnassa, avaa säilykepurkit ja tiukassa olevat peltikannet. Hän on siellä, missä tarvitaan voimaa. Keittiöapulainen selviytyy kauppareissusta kohtalaisesti kouraan annetun kauppalapun ansiosta.
Toiseen lokeroon ja arvioinnissa hieman korkeammalle suoriutuu niin sanottu viikonloppukokki. Omat isämme olivat tällaisia. Kun työviikko oli paketissa, oli aikaa tehdä sakea lihakastike. Viikonloppukokki saa aina hyvää palautetta maittavasta ruuasta. Ei ihme, sillä aikaa, suolaa ja voita viikonloppukokki ei säästele. Arkiruuan tekijäksi hänestä ei valitettavasti ole.
Ylimmän tason kotikokki on moniulotteinen seppä. Kolmannen lokeron isä laittaa ruokaa lähitilojen puhtaista raaka-aineista ja maistattaa lapsilla jatkuvasti uusia makuja simpukoista sirkkoihin. Kolmannen lokeron isä on arkiruokablogin suosittu reseptinikkari ja hänen erikoisuutensa on saada lapset osallistumaan ruuanlaittoon. Tässä perheessä syödään aina yhdessä ja jutellaan sivistyneesti. Pöytää koristaa valkoinen liina, lepattavat kynttilät ja hopeinen kattaus.
Entäpä sitten allekirjoittaneet? Millaisia ruokakasvattajia me olemme isinä ja mihin lokeroon kuulumme? Millaisen arvion lapsemme antavat meidän kokkaustaidoille? Vastauksia kysymyksiin ja lisää puhetta isistä löydät kuuntelemalla Isälokeroa. Uusin podcast -jaksomme on nyt kuunneltavissa tästä:
Otto Kallioranta ja Antti Kanto
