Flunssakierteen kourissa
Sain kutsun ystävieni häihin Joensuuhun. Reissu oli perheen kesken sovittu ja hotellihuone varattu. Keski-ikäis-luokkaisuuspuuskassani katsoin hotellimajoituksen parhaaksi vaihtoehdoksi ystäväni sohvalla kämppäämisen sijaan, kuten jo Ensisilmäyksellä-sarjassa valistetaan. Perjantain reissupäivänkin olin suunnitellut jouhevaksi: Ensin opetusryhmäni kanssa Kiasmaan päiväretkelle, minkä jälkeen lounaalle ja siitä itärajan-junaan viimeistelemään työviikon paperihommat. Palkinnoksi pääsisin ravintolavaunuun ansaitulle ylihintaiselle muovituoppioluelle. “Lappeenrannan jälkeen saa ottaa” on ollut mottoni jo opiskeluvuosina.
Paitsi että. Ja olisihan se pitänyt arvata.
Kaksi tuntia lähtöni jälkeen tyttäremme alkoi flunssaoireilla. Näin käy turhankin usein, kun lähden yön yli reissuun. Varmistelin kotoa useaan otteeseen, että palaisinko Helsinkiin etuajassa. Urheasti kumppanini vakuutteli, että kyllä hän pärjää. Huoli varjosti muutoin ihanaa hääjuhlintaa.
Kun sunnuntaina vihdoin pääsin kotiin, totuus paljastui luulojani pahemmaksi: Tulehdus molemmissa silmissä sekä orastava korvatulehdus, joka äityi seuraavalla viikolla pahemmaksi – molempiin korviin. Koko kavalkadin pohjana oli tavallista ärtsympi flunssa. Luonnollisesti lupauduin jäämään töistä pois sairasvahdiksi. Pääsisi edes toinen meistä töihin lepäämään.
Paitsi että. Ja olisihan se pitänyt arvata.
Koko perhe sairastui. Tavallisesti en pienestä flunssasta kaadu eikä minulle nouse edes lämpöä, mutta nyt koko kööri kuumeili, yski, räki ja lämmitteli mikroruokia aivan vetämättömässä tilassa. Ilmoitin sekä töihin että Aitofit-sovellukseen olevani sairaana.
Tietenkin lapsi parantui ensimmäisenä, ja häntä sitten kärräsin päiväkotiin itse puolikuntoisena. Kaiken hauskan lisäksi askartelin viikonloppuiltojen puhdetöinä Jyväskylän yliopistolle keikkahommaa, jonka aikataulu oli ehdoton. Onneksi tilanne alkoi sunnuntaihin mennessä näyttää valoisammalta: Vein lapsen uimakouluun ja katsoin itsenikin tarpeeksi terveeksi opetushommiin – väsyneenä, mutta kuitenkin. Uimakoulu oli ratkiriemukas, ja minulle teki hyvää poistua kotoa edes hetkeksi. Sunnuntain ja maanantain välinen yö taisi olla ensimmäinen yö yli viikkoon, kun koko perhe nukkui edes siedettävästi.
Maanantaina vein lapsen päiväkotiin ja painelin Vantaalle paimentamaan opiskelijoita ansioluettelon laatimisen sekä Google for Education -oppimisympäristön pariin. Olo tuntui yllättävän kevyeltä, tai ainakin kevyehköltä. Työmatkalla kuuntelin Tommi Liimatan uusinta teosta äänikirjana. Mukavaa.
Paitsi että. (Nyt kaikki unisonona:) Ja olisihan se pitänyt arvata.
Flunssa, round two – FIGHT! Tahtoo siis sanoa, että toinen flunssakanta iski lapseen päiväkodissa. Tämä sitten puolestaan tarttui meihin aikuisiin. Kaiken hyvän lisäksi kumppanini sai silmätulehduksen. Molempiin silmiin. Jälleen kului viikko, jolloin joku tai kaikki olivat kipeinä.
Koskapa työskentelemme saman työnantajan palveluksessa ja vieläpä samassa yksikössä, oli työkuvioiden sumplaaminen vähintään mielenkiintoista ja varmasti esihenkilöllemme riemuisaa. Sori siitä.
Tavallisesti kirjoitan asioista, jotka kommentoivat joko yhteiskuntaa tai edes resonoivat jollain tapaa laajemmalla skaalalla. Tämän kirjoitin, koska otti päähän. (Ihan kirjaimellisesti: flunssa laukaisi puolentoista viikon päänsäryn, joka loppui eilen.) Kuluvan alkusyksyn flunssakausi on ilmeisesti monilla perheillä aivan perkeleellinen: Kuulin, että pahimmillaan tyttäremme päiväkotiryhmässä oli kaksi lasta paikalla. Maanantaina olisi luvassa paluu normaaliin. Kunnes kolmas flunssakanta yhyttää.
Ohessa hieman tilastointia sairausviikoilta.
Sairaala- ja terveyskeskuskäynnit: 8
Soitot työnantajan hyvinvointipalveluun: 6
Eri lääkkeet: 9
Sairaslomapäivät: 18
Nenäliinat: ~ 240 kpl
Kustannukset työnantajalle ja yhteiskunnalle: ainakin pari tonnia.
Toivotan voimia sairasvuoteille sekä niiden äärille.
Loppuun kirjoitin vielä paskan proosarunon. En tiedä miksi, mutta kirjoitin.
Tauti tietää, milloin iskeä
Se iskee lapseen, kun isällä on vapaa-ajan reissu.
Se iskee, kun äiti on töistä kuormittunut ja silti lupaa hoitaa kotia sen isän reissun ajan.
Silloin ravataan lääkärissä, apteekissa ja kaupassa kipeän lapsen kanssa ja yritetään kaikki mahdolliset temput, että isä voisi nauttia reissustaan.
Näin ei käy.
Se iskee äitiin, kun hän on juuri palautunut edellisestä flunssasta.
Se iskee, kun lapsikin on sairaana ja on yksin.
Silloin yritetään kestää, hoitaa pakollinen. Mutta sitä pakollista vain on niin paljon, ja se kaikki pitäisi hoitaa; Soittaa isälle sinne reissuun, että kaikki on okei, me pärjätään.
Se ei ole ihan totta.
Se iskee isään, kun hän tulee reissusta ja on päättänyt ottaa homman haltuun.
Se iskee, kun toimintasuunnitelma tulevalle viikolle on tehty.
Silloin soimataan itseä, että miksi helvetissä minä lähdin, olisi tämä pitänyt aavistaa. Olisinpa ollut läsnä, voisinpa tehdä nyt enemmän. Ja vakuutellaan, että ei tämä nyt niin paha ole.
Kyllä se on.
Se iskee, yhä uudestaan.
Haluankin lainata Nietscheä ja asennepaitaa
Se mikä ei tapa, vituttaa.