En halua liikaa kasvua, lisäasutusta ja lisärakentamista – mikä minua pitää Joensuun seudulla? 2/4

En halua kotiseuduilleni liikaa kasvua, lisäasutusta ja lisärakentamista – sitä, mitä yleensä kutsutaan kehitykseksi. Muutoksen vastustajaa tai nostalgikkoa minusta ei saa. Muutos on väistämätöntä, hyväksyn sen ja usein se on ilon aihe. Silti paljon siitä, mistä surren puhutaan periferia-alueen kurjuutena on minulle syy pysyä täällä. Ei tästä pidä tulla mitään pääkaupunkiseudun kaltaista ihmismassojen keskittymää. Täällä pitää tehdä hyvää harkiten.

Kuten jo aiemmin Pielisjokiseudun kolumnissani (Pielisjokiseutu 1.4.2021) kirjoitin, sopiva määrä autiutta on minulle vetovoimatekijä. Arvostan terveydenhuollon ja vähittäiskaupan kaltaisia palveluja, mutta en ehkä sittenkään halua asua niiden keskellä vaan sopivan matkan päässä. Haaveilen siitä, että olisi varaa ostaa mittavat alat maata mökin ympäriltä, jotta sinne eivät muut rakentaisi eikä metsiä hakattaisi enempää kuin haluan.

Joutomaa on lapselle lupaus

Niin sanotut joutomaat viehättävät. Ne ovat määrittelemättömiä tiloja, jotka avaavat mahdollisuuksien ikkunan vaikka mihin. Kuvitelkaa kuinka lapsi katsoo vaikkapa autiotaloa tai heinittynyttä, pusikoitunutta tyhjää tonttia tai villiintynyttä pihaa. Lapsi katsoo niitä lupauksena jostain kiehtovasta, seikkailuna. Siihen pyrin minäkin.

Muistan lapsena tutkineeni monia autiotaloja, joita tässä Niinivaaran alueella silloin vielä oli.

Haaveilen siitä, että ympärillä olisi paljon hallitsematonta luontoa eivätkä minua haittaa edes autioituneet talot kylätien varrella. Viipurissa käydessä lumouduin siitä, kuinka vanhat rauniot ovat luonteva osa kerroksellista, vuosisatojen verran eri aikakausia kattavaa kaupunkikuvaa. Muistan lapsena yhtä lailla lumoutuneena tutkineeni monia autiotaloja, joita tässä Niinivaaran alueella silloin vielä oli.

On loppujen lopuksi vain tulkintakysymys, mitkä kaikki ajan jättämät jäljet ympäristössämme ovat rappiota, tuhoa tai huonontumista. Rappioksi kutsuttu voi olla hyvin kaunista.

Sellaisena sitä ei missään muualla syntyisi

Vaikka en nostalgiaa paljon minään pidäkään, ikävöin kovasti niitä aikoja kun Joensuussa oli kulttuuriravintola Wanha Jokela. Sointula ei tietenkään ole korvaaja, mutta ihan omilla ansioillaan kyllä loistava juottola. Botania Joensuuss on upea, mutta silti ikävöin aikaa, jolloin meillä oli nykyisen liiketaloudelliseen logiikkaan nojaavan ja maksukykyisille suunnatun Botanian sijaan paikallisten aktiivien selkänahastaan repimällä työllä pystyssä pysynyt, yhteinen Botania. Tai asemanseudun helmi Kulttuurikahvila Laituri. Puhumattakaan niistä ajoista kun täällä vielä oli kulttuuri- ja sosiaalitilana talonvaltauksen jälkeisten neuvottelujen tuloksena saatu Väen talo, jossa kohtasi arvaamattomilla tavoilla taidetta ja ihmisiä.

Tällä hetkellä puhutaan siitä, mitä tapahtuu kuvataidekouluna toimivalle Pekkalan kartanolle ja sen ympäristölle, joka on jo aiemmin kutistunut poliisiaseman noustua viereen. Rakennukset alueella on suojeltu, mutta ymmärretäänkö sen miljöön merkitys kokonaisuutena. Ja se merkitys, että juuri siellä ja sen takia syntyy omanlaistaan kuvataidetta, jota ei missään muualla koskaan syntyisi.

Puhutaan myös siitä, mitä tapahtuu Lyseon lukion rakennukselle, joka sekin on suojeltu, mutta käyttötarkoitus puuttuu lukion muutettua muualle. Jos todetaan, että tämä suojeltu rakennus säilytetään julkisivultaan ennallaan osana kerroksellista kaupunkikuvaa, kuten todennäköisesti tapahtuu, niin löytyyhän se käyttö. Sisätilat voi myllertää uusiksi.

Sinne kiteytyy uskomaton määrä tapahtumia, tunnetta, hölmöilyä ja oppimista.

Oli turhauttavaa kun Kontiolahdella kunnostettiin vanha, Kajaanintien varressa oleva vesitorni, mutta samalla suljettiin yleisöltä mahdollisuus kiivetä sen huipulle ihailemaan maisemia. Aiemmin se oli tällaisessa näköalapaikkakäytössä. Vaikea ymmärtää logiikkaa kunnassa, joka painottaa matkailun kehittämistä kovasti. Niinivaaran vanha vesitorni Joensuussa on myös keskustelussa. Säilyykö se ja jos säilyy, niin mitä sille tehdään. Pelkästään kulttuuri- ja sosiaalihistoriallisen arvonsa takia sen pitäisi säilyä. Aikoinaan kun lähellä vielä oli kouluja, se oli nuorten kokoontumispaikka ja sinne kiteytyy uskomaton määrä tapahtumia, tunnetta, hölmöilyä ja oppimista.

On hämmentävää, kuinka vähällä käytöllä Outokummussa on vanhan kaivoksen alueen kaltainen uskomaton kulttuuriympäristö, jossa olisi mahdollisuuksia ties mihin. Tapahtuuhan siellä, mutta sellainen potentiaalin hukkaamisen tuntu leijuu silti ilmassa joka kerta kun siellä käy.

Kaikesta huolimatta täällä on edelleen valtavasti hyvää ja muutostakin tapahtuu myös hyvään suuntaan. Joensuun keskusta on tätä nykyä valtavan paljon viihtyisämpi kuin oikeastaan koskaan aikaisemmin.

Kylämäinen tunnelma ja rusakot

Asun tällä hetkellä rauhallisessa, puutarhamaisessa osassa Joensuuta. Pienellä asuinalueella tunnelma on usein kylämäinen. Kaikki moikkailemme toisiamme ja etenkin naapuruston koirat isäntineen ja emäntineen ovat hyvää pataa lasteni kanssa ja siksi hyviä tuttavia.

Käytännössä takapihallani on lampi ja sen takana pieni suoalue. Pieni, mielettömän kaunis luonnon monimuotoisuuden tihentymä.

Tämäkin trafiikki tuntuu välillä liialliselta, vaikka kotikatuni säännöllisimmät liikkujat ovat muutaman naapurin ja postiauton lisäksi pari rusakkoa. Syrjemmällä voisin ratkoa tätä rusakkokysymystä haulikolla, mutta täällä joudun paistin sijaan tyytymään rauhanomaiseen rinnakkaiseloon.

Neljän tekstin sarjassa pohdin näin kuntavaalien alla syitä siihen, miksi olen kaikista maailman paikoista niin tiukasti kiinni juuri täällä Joensuun seudulla.

1. Rakkaus ja erään vanhan männyn juuret 26.4.2021
2. En halua liikaa kasvua, lisäsutusta ja lisärakentamista 27.4.2021
3. Sikäli kuin se mitään tarkoittaa olen karjalainen 28.4.2021
4. Tällaista taidetta ja kulttuuria ei ole missään muualla 29.4.2021

Lisäksi kannattaa tutustua Lastensuojelun keskusliiton Anna ääni lapselle -kampanjaan, jonka tarkoitus on varmistaa, etteivät kunnat leikkaa lasten hyvinvoinnista tulevalla valtuustokaudella. Kampanjaan voi osallistua kuka tahansa lasten hyvinvoinnista kiinnostunut henkilö, kuntavaaliehdokas tai organisaatio tilaamalla ja hyödyntämällä kampanjan vaikuttamismateriaaleja. Kuntavaaliehdokkaat voivat myös julkisesti sitoutua kampanjan tavoitteisiin Ääni lapselle -ehdokkaina.