Ei kai täällä ole kilttejä lapsia?
Joulun kuumin kysymys on kasvatuksen näkökulmasta vähän erikoinen. ”Onkos täällä kilttejä lapsia?”
Yhteiskunnan kaikissa kasvatusihanteissa, niin päiväkodin vasu- kuin koulujen arviointikeskusteluissa korostuvat lapsilähtöisyys tunne- ja tietotaitojen karttumisessa. Lapsi oppii leikkimällä, lapsi etsii itse vastauksia, lapsi ilmaisee itseään “sadalla kielellä” ja niin edelleen.
Mutta sitten tulee joulu. Tuo kaikkien perinteiden, suvun tapojen ja pinttyneiden traditioiden kyllästämä alkutalvinen ajanjakso. Jouluna maailma sementoidaan hetken sellaiseksi “minun lapsuuteni” illuusioksi.
Sen vielä ymmärrän, että kinkkua ja laatikoita pitää puolipakolla syödä, samoin saunatakkipaimenet ja vuorosanojaan hakevat enkelit koulun näyttämöllä. Nehän ovat oikeastaan aika söpöjä ja liittyvät alkuperäiseen teemaan. Perinteisen joulusiivouksen välttämättömyydenkin yritän sulattaa kinkun ohessa, vaikka oma siisteysstandardini kelpuuttaisi normaalin silmänlumesiivouksen.
Mutta se pukkitouhu ja kiltteily. Onko pakko säilyttää tapojen ja ruokien lisäksi joku tsaarinaikainen käsitys kilteistä lapsista, jotka eivät itkeä saa eivätkä meluta saa, koska joulupukki a.k.a. Korvatunturin big brother saa tietää ja rankaisee pehmeillä paketeilla, jos niilläkään? (Tai eihän se oikeasti koskaan rankaise, kuten Antti ansiokkaasti toteaa toisaalla, mutta kuitenkin.) Pahimmassa tapauksessa vielä pappikin käskee päiväkodin joulukirkossa olla kiltisti, ettei Jeesus-lapselle tulisi paha mieli.
 |
| Kuvan lapset eivät ole erityisen kilttejä |
Tällainen puhe lapsen kiltteydestä on aikuisten vanhanaikaisten kiltteyskäsitysten heijastamista lapsiin. Joululauluissa ne käsitykset vielä elävät. Lapset toki osaavat olla oikeasti tuhmia, mutta itkeminen ja meluaminen eivät ole sitä. Niitä ei oikeasti merkitä sinne tonttujen kirjaan! Ne ovat vain lasten tapoja kommunikoida ja olla olemassa ja siksi tonttujen mielestä ihan tosi ok. Ja tiedä millainen koliikkihuutaja se Betlehemin lapsonenkaan oli.
Jos lapselta vaaditaan joululaulun edellyttämää kiltteyttä vastineena pukin tuomille lahjoille, häneltä vaaditaan vanhempien tunteiden ja toiveiden mukaan hengittämistä. Siis omien tunteiden ja itsensä ilmaisemisen kieltämistä. Se on vaarallista, sillä lapsen pitää saada oppia tuntemaan itse. Ja hänen tapansa oppia tuntemaan on hiukan meluisa ja joskus itkuisa.
Siispä ehdotan, että säilytetään vielä muu, mutta dumpataan joulun perinteistä tuo pukkivetoinen kiltteily. Jos ei dumpata, kannattaa pukin kysyä ovelta, onkos täällä tunnepakoisia lapsia.
Heikki Nenonen
(Tätä tekstiä julkaistessani kuopus huusi kuin hinaaja)
