Hyppää sisältöön

Älä tee sitä itse

Julkaistu

Meillä remonttia tekevä remonttimies näyttää vaivaannuttavan helpottuneelta kun pääsee puhumaan remonttiasioista minun kanssani. Puolisoni on kantanut pääasiallisen vastuun remontin tilaamisesta ja se tuntuu selvästi epäsopivalta remonttimiehen mielestä. Remonttimies on sen ikäpolven miehiä.

Ylijäämälaatoista saa arkastelumateriaalia.
Kuva: Pasi Huttunen

Samalla on noloa, kuinka poden jollain epämääräisellä tavalla vähän huonoa omaatuntoa siitä, että en itse ole tekemässä sitä remonttia. Sinänsä se on absurdia, koska vaikka minulla olisi aikaa ja innostusta sen tekemiseen, mitä minulla siis ei ole, niin en osaisi sitä tehdä. Minun tekemänäni remontin aloittaminen olisi viivästynyt, tekeminen melkoista räveltämistä ja lopputulos huono.

Kyseessä on vessaremontti, joten sen valmistumista odotellaan kovasti. Yksi vessa neljälle henkilölle riittää kyllä, mutta kun on tottunut kahteen, niin se hankaloittaa arkea ja vetää hermoja kireälle. Tämä kaikki on aivan selvää, mutta silti minusta tuntuu, että minun pitäisi tehdä sitä remonttia. Onneksi minulla on sentään sen verran itsehillintää, että en änge pätemään remonttimiehen kanssa siihen pieneen vessakoppiin. Onneksi minulla myös sen verran kykyä suhteuttaa ja laittaa asoita mittasuhteisiinsa, että se huono omatunto on vain ohimenevä ja erittäin pieni ongelma.

Tiedostan vahvasti, että häpeä siitä, ettei suorita sukupuoltaan oikein on aika naurettavaa. Siitä sen sijaan tunnen paljon pahemman piston sydämessäni, että kotitöistä näyttää edelleen kasaantuvan isompi osa puolisolleni. Samalla on toki aika tervejärkistä, että omatunto soimaa siitä. Kotityöt ovat asioita, jotka kuuluvat kaikkien perustaitoihin. Märkätilojen remontointi sen sijaan on taito, jota ilman kyllä pärjää, kun voi soittaa sille remonttimiehelle.

Sukupuoli on sitkeässä istuva tapa, joka hiukan häiritsee elämää aika ajoin. Kun siis kyllähän minä remonttihommia teen, mutta voin kyllä kiveksistäni huolimatta antaa muiden tehdä hommat, joihin minulla ei millään taito riitä. Saman taidon olla liikaa välittämättä sukupuolen tuomista odotuksista toivon välittäväni lapsilleni.

Pasi Huttunen