Viisivuotiaan kirja-arvio
Joskus käy niin, että aikuista tylsistyttää kirja, jonka äärellä lapsi kiljuu riemusta. Ja joskus aikuisen mielestä ihana lastenkirja saattaa olla lapsen mielestä ihan nössö tai ällöttävän taiteellinen.
Luimme juuri Karhuntassun kanssa iltasaduksi Leena Parkkisen kirjoittaman ja Jussi Karjalaisen kuvittaman kirjan Pikkuveli ja mainio harharetki.
Minun mielestäni kirjan tarina oli liian epälooginen, maailma liian abstrakti ja kuvitukset ärsyttävän surrealistisia. Karhuntassu taas oli kirjasta vain ja ainoastaan positiivisesti vaikuttunut. Hänestä se oli juuri sopivan abstrakti, juuri sopivan epälooginen ja sen kuvitukset olivat paitsi kauniita myös juuri sopivan hauskoja.
Lapsilla on liian usein tapana salakavalasti heijastaa mielipiteissään vanhempiensa odotuksia ja toiveita. Pienen voi olla vaikea uskaltaa olla tykkäämättä siitä, mistä aikuinenkin tykkää.
Lapsen ikioma mielipide on yllättävän harvinainen ja siksi arvokas.
Sen takia julkaisen vain ja ainoastaan viisivuotiaan Karhuntassun arvion teoksesta Pikkuveli ja mainio harharetki:
”Tässä kirjassa vedetään vessanpönttöjä. Tämä kirja kertoo retkeilystä. Siinä on suonsilmärusettianakonda. Tämän kirjan tärkein henkilö on se Kreivitär ja se Pikkuveli on toinen päähenkilö. Sillä Pikkuveljellä on semmoinen viestintäreppu, joka on teknologinen ja kiinnostava.
Kaikista kivointa tässä kirjassa on se, että siinä vedetään se vessanpönttö. Typerää on se, että siinä kidutetaan sitä pikkuveljeä sillä tavalla, että se on sen suonsilmärusettianakondan syöttinä. Ja siitä pikkuveljestä tuntuu huonolta ja sitä pelottaa ja harmittaa. Se Kreivitär on aika epäreilu siinä.
Ne kuvat on hienoja. Se talokuva on hienoin. Se koiratalo, kun se on niin hassu. Suosittelen näitä hassuja kirjoja semmoisille, jotka tykkää hassuista ja jännittävistä.
Tätä kirjaa on kivointa lukea iltasaduksi, kun ollaan menossa nukkumaan.”
P.S. Lue myös ekaluokkalaisen näkemys hyvästä lastenkirjasta.
